Koulut ovat käynnissä jo viidettä viikkoa, kirjat ja verkkomateriaalit jaettu – taas mennään eikä meinata. Ja kuin muistutuksena tällä viikolla vietetään myös kansainvälistä lukutaitopäivää.
Suomessa lukutaitoa on totuttu pitämään itsestäänselvyytenä. Enää ei voi. Uutismedian liiton mukaan joka viidennen peruskoulunsa päättävän nuoren lukutaito ei riitä pidemmän tekstin – vaikkapa tavallisen lehtijutun – ymmärtämiseen.
Ei mikään ihan pieni luku. Sitä ei kuitenkaan kaunistele meidän kalkkisten huokailu "vanhoista hyvistä ajoista" tai se, että syyllistetään nykynuoria.
Huoppaamisen sijaan Uutismedian liitto on tarttunut toimeen ja käynnistänyt kouluille suunnatun lukuhaasteen nimellä Uutisjahti. Sen tarkoitus on kannustaa lapsia ja nuoria lukemaan uutisia osana omaa arkeaan.
Ajatus on yksinkertainen: lukutaito ei parane valittamalla. Sen sijaan se voi parantua, kun lukemisesta tehdään tuttua, siedettävää, ja parhaimmillaan jopa hauskaa.
Tässä kohtaa myös kaupunkilehdellä voi olla oma paikkansa. Ehkä Eparin nettijuttu voi olla jollekin nuorelle ensimmäinen kosketus siihen, miltä oikea, tarkistettu ja jonkun nimellä varustettu teksti näyttää – erotuksena vaikkapa some-syötteen loputtomasta rullaamisesta, joka tuntuu usein olevan vailla tekijää.
Myös esimerkillä on väliä. Vaikkapa sillä, luetaanko nuoren kotona ollenkaan, vai selataanko arjessa pelkästään hassuja videoita puhelimen ruudulta.
Kun aikuinen lukee, lapsi oppii, että se on jotain arvokasta – ei pakkopullaa, vaan valinta, jonka joku tekee joka päivä.
Riittää, että lukeminen näkyy, oli väline mikä tahansa. Eikä sen tarvitse olla mitään erityistä.
Minä luin viikonloppuna lapsenlapseni kanssa maatilan äänikirjaa ja kankaalle painettua viidakkokirjaa, jossa pääosassa olivat eläinten hännät.
Ei ehkä korkeakirjallisuutta, mutta tärkeää yhdessäoloa. Samalla voi kylvää siementä sille, että lukeminen on kivaa ja arkista.
Tavoitteena ei ole täydellisyys, vaan tottumus. Ja tottumuksen voi aloittaa koska tahansa, vaikka tänään.