Tampereen Lyseon rehtori ja äidinkielen opettaja Pentti Kalela oli vanhan poikakoulun ankara auktoriteetti.
Kun "Pote" ilmoitti lukukauden alkajaisiksi, että ensialkuun joka poika lukee Joel Lehtosen Putkinotkon, Ilmari Kiannon Punaisen viivan ja Juhani Ahon Rautatien, niin joka poika luki – tai itki ja luki.
Vuonna 1973 ei ollut laitteita, joilla katsoa elokuvaversioita, eikä Wikipediaa, josta copypastata juonitiivistelmiä.
En kaipaa vanhaa koulua enkä sen opetusmenetelmiä. Sen sijaan muistelen lämmöllä lukiovuosien lukukokemuksia.
Kun vaikeat 30 ensimmäistä sivua olivat takana, kotimaiset klassikot alkoivat avata kieltä, kansaa ja historiaa värikkäämmin kuin yksikään oppikirja.
Käännöskirjallisuudessa John Steinbeckin ja varsinkin Ernest Hemingwayn romaanit kasvoivat suunnannäyttäjiksi.
Abivuonna "Pote" yllätti vapauttamalla (lue pakottamalla) joka pojan lukemaan myös Christer Kihlmanin modernin kummajaisen Kalliin prinssin sekä esittelemään oman suosikkikirjansa.
Nuoret kommunistit käyttivät tietenkin tilaisuutta hyväkseen ja julistivat Fjodor Dostojevskin, Mihail Lermontovin ja Tsingiz Aitmatovin ylivoimaa. Heistäkin tuli ikisuosikkeja.
Mitä nykyajan lukioissa mahdetaan opettaa ja oppia kaunokirjallisuuden avulla?
Montako romaania oppilaat laitetaan lukemaan?
Painotetaanko näinä päivinä tekstinäytteiden, novellien ja runojen analysointia?
Vilkaisin, mitä lukioikäisten keskustelupalsta kertoo aiheesta:
"Eli siis lukiossa, kuinka paljon ootte joutunu lukeen kirjoja, tolla 4, 5 ja 6 kursseilla?"
"Yks/kurssi. Oliha se syöpää ku vihaa lukemista."
"Miksi tarttis jos ei pidä proosan lukemisesta? :--D Itseä ei kiinnostanu hevonpaskaa."
"Ei niitä tarvii lukee! :D Ite oon selviytyny abivuodelle asti lukematta lukiossa yhtäkään kirjaa kannesta kanteen. Wikipedia ja Suomi24 -keskustelujen perusteella kirjotellu esseet ja saanu ihan hyviä arvosanoja :P"
"Jollain kurssilla on ollu Tuntematon Sotilas, mutta meidän opettajan mielestä on typerää väkisin luetuttaa sitä kaikilla nii luettiin sitten tämä http://fi.wikipedia.org/wiki/Persepolis_(sarjakuva). Vähän kevyempää lukemista oli :D"
Opettaja on oikeassa.
Iranilaisen Marjane Satrapin Persepolis on opettavainen teos, eikä ketään pidä enää pakottaa pänttäämään Tuntematonta sotilasta.
Sitä paitsi osa nuorista ahmii edelleen romaaneja vähintään yhtä kiivaasti kuin 1970-luvun lukutoukat.
Jokainen sukupolvi tuntuu vain olevan edellistä hajanaisempi. Skaalan toisessa päässä ovat himoharrastajat ja toisessa EVVK.
ILARI TAPIO