Mikä tämä tällainen maa on? kirjoitti toimittaja Reetta Räty (HS 18.11.12) vähemmän ’isänmaallisesti’.
Vastaavanlaisia havaintoja ovat muutkin pitkään ulkomailla asuneet saattaneet tehdä. Rakentavien kokemusten lannistava vähättely on kansallinen piirre, joka jarruttaa elämän sujuvaa kehitystä
’Huipputasoa’, jos mikään, on tapamme keskittyä epäolennaiseen. Milloin jotakin olisi tehtävä, ensimmäisenä on rakennettava pyhäkkö kuten Kela ja YLE, ym. On hämmästyttävää kuinka esimerkiksi väestöpohjaamme vastaavassa Brittiläisessä Kolumbiassa televisio voi tarjota ilmaista ohjelmaa vaatimattomista studioista. Temppeleitä ei myöskään tarvitse kanadalainen ’kela’, koska lääkäri laskuttaa suoraan vakuutusta, ja posti hoitaa asiansa. Olennaista on tekeminen.
Elämä on jokaisen oma henkilökohtainen todellisuus. Mutta moni ei kykene hyväksymään todellisuuttaan totena eikä edes itseään älykkäänä ihmisenä joksi lajimme määritelmä meidät täsmentää. Vakavien asioiden leikiksi lyöminen ei ole huumoria vaan todellisuuden väistelyä. Kyvyttömyys hyväksyä todellisuus turhauttaa, ja todellisuuden pelko ja sen hyväksymisen vaikeus ajaa hakemaan unohdusta. Unohdusta todellisuudesta tarjoaa myös uskonto. Olemme pelokasta dualistista heimoa, jolla todellisuus ja kuvitelmat sekoittuvat lapsenomaisella tavalla.
’Ylpeä saa olla AAA -luokituksesta’, mutta ’Kirvelevä tappio’ tuli äänestyksessä YK:n turvaneuvoston jäsenyydestä, toteaa Olli Kivinen (HS 20.11.12). Kivinen todennäköisesti edustaa sitä kansakunnan nivoota, jonka ajatuksia auktoriteetteina kernaasti lainataan. Mutta tunnetta kuvaavat attribuutit ja adverbit kuuluvat sanaluokkiin, joita esimerkiksi kehittyneen Wall Street Journalin lukijalle ei tyrkytetä: mielipiteet jätetään eettisesti lukijan omaan harkintaan. Sitä paitsi, mitä on ylpeys? Lapsellista turhamaisuutta?
Mistä sitten kirvelevä tappio saattoi johtua? Mieleen tulee esimerkki Etelä-Afrikan apartheid/rotusorron ajalta 1980-luvulla. Kun eettinen läntinen maailma ryhtyi kauppasaartoon demokratiaa ja ihmisoikeuksia puolustaakseen, saarto moraalisessa Suomessa nähtiin oivana mahdollisuutena: Tampella/Tamrock myi hyvin kaivoslaitteitaan koska kilpailijat olivat poissa. - Ja Tampella, kuinka kävi?
Tämänkin tahran ’imagossa’ olisi toivottu painuvan pian unohduksiin. Mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi. Vain tekemättä jättäminen olisi säästänyt myös häpeältä Los Angelesin 1984 olympiakisoissa ja Salpausselän hiihtojen ’karpaaseista’. Muistiin kirjautuneina ovat ’huippu’ tiedemiehet heille uskottujen tutkimusrahojen kavalluksista. Historiastamme ei puutu esimerkkejä kunniattomista yrityksistä.
Etiikka, oikein toimiminen, on vaikea laji moraaliselle suomalaiselle, joka näyttää uskovan että kaikkea saa tehdä ’kunhan ei paljastu eikä kukaan näe’. Mutta aina on yksi joka tietää: väärintekijä itse. Onnistunutkin petos rappeuttaa ihmistä itseään ja yhteiskuntaa.
Ainoa tapa välttää suomalaisuuden myytin rasitteet on jättää hyperaktiiviset ylilyönnit tekemättä. ’Imagon’ rasitteista voidaan vapautua vain viisaalla harkinnalla ja eettisellä toiminnalla.
Maailman ihmiset eivät ole apaattisia. He seuraavat asioita ja tekevät tapahtumista johtopäätöksiä kaikkialla.
Seppo Mononen
Tutkija filosofian maisteri Ilmajoki