Pari viime vuotta Harry Whittaker on pitänyt sisällään valtavaa salaisuutta. Ensin hän kirjoitti päivät pitkät yhtä kansainvälisesti odotetuinta kaunokirjallista teosta voimatta puhua siitä kenenkään muun kuin kustantajan kanssa, ja sitten edessä olivat vielä käännökset ja niiden myötä ilmi tulleet korjaukset – jättihitit kun julkaistaan samanaikaisesti useilla kielillä.
Työpöydällä oli vuonna 2021 kuolleen menestyskirjailijan, Whittakerin äidin Lucinda Rileyn teos, joka päättää maailmanlaajuiseen suosioon nousseen Seitsemän sisarta -sarjan. Atlas, Papa Saltin tarina julkaistaan torstaina myös suomeksi.
Alkuvaiheessa pakkohiljaisuus ei ollut ongelma. Improvisaationäyttelijänä, radiotoimittajana ja lastenkirjailijana Whittaker ei tuolloin itsekään vielä tiennyt, osaisiko hän kirjoittaa romaania. Vasta 200 viimeisellä sivulla – sarjan teokset kun ovat 700–800 sivun järkäleitä – homma alkoi luistaa kunnolla.
– Olo oli vähän sama kuin silloin, kun oppii ajamaan pyörällä. Sitä haluaa huutaa katoilta ja näyttää kavereilleen, mitä on juuri oppinut, Whittaker kertoo nauraen STT:n videohaastattelussa Englannista.
Salaisuutta on varjeltu tarkoin. Whittaker sanoo, että julkaisun alla nettiin kuitenkin vuoti kirjasta osia, jotka tosin saatiin vikkelästi poistettua. Hän ei paljasta, keneltä ja minne tiedot tulivat julki, mutta kyse oli hänen mukaansa isoista yhtiöistä ja todennäköisemmin huolimattomuudesta kuin tahallisuudesta.
Kymmenen sekuntia nosti stressikäyrän kattoon
Seitsemän sisarta -sarjan piti alun perin olla nimensä mukaisesti seitsenosainen. Sarja kertoo Papa Salt -nimisen hahmon maailmalta adoptoimista tyttäristä, ja kukin kirja seuraa yhden sisaren tarinaa.
Keväällä 2021, ennen seitsemännen osan eli Kadonnut sisar -kirjan julkaisua Riley kuitenkin ilmoitti, että kirjoja on sittenkin tulossa kahdeksan. Hän sanoi aloittaneensa Kadonneen sisaren kirjoittamisen vakaana aikeenaan kertoa sekä Merope-sisaren että Papa Saltin tarinat mutta havainneensa puolivälissä, ettei niiden ahtaminen yhteen teokseen tee niille oikeutta.
Pian Kadonneen sisaren julkaisun jälkeen Riley kuitenkin kuoli pitkään sairastamaansa syöpään. Sarjan viimeisen osan saattaminen valmiiksi jäi Whittakerin harteille.
Paljon suurempiin saappaisiin hyppäämistä kirjailijalle voi olla vaikea kuvitella. Kirjoitusvaiheessa Whittaker sanoo välttäneensä stressin ajattelemalla kirjoittavansa vain äidilleen, ei tämän miljoonille lukijoille eri puolilla maailmaa.
– Painetta oli niin paljon, että oli kuin sitä ei olisi ollut lainkaan. Jos mietin asiaa pidempään kuin kymmenen sekuntia, halusin vain kääriytyä palloksi ja itkeä, hän sanoo.
Videohaastattelussa viikkoa ennen julkaisupäivää Whittaker myöntää, että nyt hiljalleen kirjan vastaanotto alkaa hermostuttaa. Samalla hän kuitenkin odottaa innolla pääsevänsä keskustelemaan kirjasta lukijoiden kanssa.
Lukijat saavat viimein vastauksia
Rileyn teokset ja erityisesti Seitsemän sisarta -sarja ovat olleet valtavan suosittuja: teoksia on käännetty yli 40 kielelle ja myyty maailmanlaajuisesti kymmeniä miljoonia. Suomessa teoksia on Bazar Kustannuksen mukaan myyty eri formaateissa 1,1 miljoonaa, joista sisarsarjan osuus on yli 800 000.
Whittakerin paineita ei ainakaan vähentänyt se, että ilmoittaessaan kahdeksannesta kirjasta Riley pahoitteli lukijoille, ettei seitsemäs kirja vielä vastaakaan näiden kaikkiin kysymyksiin. Sarjan viimeisellä osalla oli siis monta asiaa huomioitavanaan.
Whittakerin apuna tarinan rakentamisessa oli 30-sivuinen teksti vuoropuhelua, jonka Riley oli kirjoittanut televisiosarjaa varten. Kirjojen kuvausoikeuksia havitellut yhtiö halusi tietää, mihin tarina on menossa.
Lisäksi Whittaker arvioi käyneensä yli sata keskustelua äitinsä kanssa hahmoista, rakenteesta ja tapahtumista sarjan kirjoittamisen aikana. Hän halusi aina lukea äitinsä käsikirjoituksia ja keskustella niistä.
Siksi Whittaker uskaltaa nyt luvata, että joka ikinen lukijoita askarruttanut arvoitus ratkeaa. Onko Papa Salt elossa vai kuollut? Mikä on Atlantiksen kellarin merkitys?
– Ja varmaan noin 27 000 muuta kysymystä. Olen varma, että niihin kaikkiin vastataan. Se on asia, jota jännitän ehkä kaikkein vähiten.
Äitiä ikävä joka päivä
Vaikka Whittaker tuntee seitsemän sisaren maailman perusteellisesti, kirjaa kirjoittaessaan hän olisi halunnut päästä kysymään äidiltään monenlaisia asioita. Tunne ei tosin liittynyt vain työhön: hän sanoo ikävöivänsä äitiään edelleen joka ikinen päivä.
Kirjoitustyö sai Whittakerin paitsi kaipaamaan myös kunnioittamaan äitiään entistä enemmän. Riley tunnettiin siitä, että hän saneli kirjansa puhtaaksikirjoittajalle. Whittakerin mukaan syynä tähän oli olkapäävamma, joka oli syntynyt nimenomaan pitkistä kirjoitussessioista tietokoneen ääressä.
– En ymmärrä, miten hän pystyi pitämään kaikki tarinat kirjaimellisesti pelkästään päässään, hän hämmästelee.
Työ improvisaationäyttelijänä auttoi, kun eteen tuli tiukka paikka. Whittaker sanoo olevansa kaikissa töissään ensisijaisesti tarinankertoja, joten mielikuvitus tuli apuun silloin, kun valmista vastausta ei ollut.
Kirjan kirjoittaminen ajoittui osin samaan aikaan improvisaatioteatteriryhmän kiertueen kanssa. Whittaker sanoo kirjoittaneensa junissa ja huonoissa hotelleissa aina, kun siihen oli tilaisuus.
Kirjoitusurakasta huolimatta hän ei halunnut jäädä pois kiertueelta, koska sen eteen oli tehty pitkään töitä.
– Kuulin päässäni äitini äänen, että kiertuetta et ainakaan jätä väliin, Harry!
Tv-sarja tekee tuloaan
Ennen Atlasta Whittaker ei tiennyt, olisiko hänestä romaanikirjailijaksi. Lastenkirjoja kirjoittaneelle monisatasivuisen tarinan synnyttäminen tuntui pelottavalta ja jännittävältä.
Nyt tilanne on toinen. Seuraavaksi Whittaker aikoo sekä editoida kolme äitinsä 1990-luvulla Lucinda Edmondsina kirjoittamaa teosta uudelleen julkaistaviksi että kirjoittaa oman romaanin, jota hän kuvailee tyyliltään humoristiseksi nykykirjallisuudeksi.
Häntä ei ahdista se, että tulevaa tuotantoa saatetaan verrata äidin kädenjälkeen. Oma romaani tulee olemaan niin erilainen, että hän arvelee sen todennäköisesti tavoittavan aivan toisen lukijakunnan kuin Rileyn teokset.
Sitä paitsi Rileyn faneille on uudelleen editoitujen kirjojen lisäksi luvassa muutakin herkkua: Whittaker sanoo, että toukokuun aikana paljastuu, mikä tuotantoyhtiö kuvaa televisiosarjaa seitsemästä sisaresta. Sopimuksen mukaan asiasta tiedottaa tuotantoyhtiö, ei Rileyn perhe, joten hän ei voi hiiskua yksityiskohdista etukäteen. Sen verran hän saa sanoa, että yhtiö on suuri ja maailmankuulu ja että Riley itse oli yhtiöstä ja sen lähestymistavasta innoissaan.
Maitoa juova vegaani ja muita virheitä
Jos Whittakerilla on ollut paineita kirjaa tehdessä, vauhtia on vaadittu myös uuden kirjan lukuisilta kääntäjiltä. Suomessa sarjan kuusi ensimmäistä osaa on suomentanut Hilkka Pekkanen, ja seitsemännen ja kahdeksannen osan hän on suomentanut yhdessä Tuukka Pekkasen kanssa.
Moni kääntäjä on Hilkka Pekkasen tavoin ollut mukana sarjan alusta asti. Whittakerille tämä oli onnenpotku, sillä vaikka hän tuntee tarinat läpikotaisin, järkälemäisistä kirjoista koostuvan sarjan kaikkia yksityiskohtia on mahdotonta muistaa. Siksi kääntäjät olivat samaan aikaan myös kansainvälinen tiimi faktantarkistajia.
Lähetettyään kirjan käännettäväksi Whittaker luuli, että nyt hän voi rentoutua. Noin viikon kuluttua alkoi kuitenkin putoilla kysymyksiä ja kommentteja.
– Olin esimerkiksi unohtanut, että Tiggy (Kuun sisar) on vegaani, ja kirjoitin hänen muun muassa juovan kahvia lehmänmaidolla. Sitten oli etsittävä jokainen kohta, jossa hän joi kahvia tai teetä, Whittaker kertoo nauraen.
Kyse oli siis ryhmätyöstä. Joku kääntäjä huomautti hahmon ruokavaliosta, ja toinen taas laski, ettei jokin päivämäärä käy järkeen. Koska kieliversiot julkaistaan yhtä aikaa, virheet pystyttiin Whittakerin onneksi korjaamaan myös alkuperäistekstiin.
Kirjan julkaisu on pieni ihme
Whittaker uskoo seitsemän sisaren suosion piilevän siinä, että niiden myötä lukijat voivat matkustaa muihin maailmankolkkiin. Hän sanoo äitinsä tehneen valtavan taustatyön ja viettäneen aikaa paikoissa, joihin kirjat sijoittuvat, jotta lukukokemus olisi mahdollisimman todenmukainen.
Kirjoja on kuvailtu myös eskapismiksi. Whittaker arvelee, että kun koronaviruspandemia sulki ihmiset koteihinsa, monelle kirjojen maailmaan uppoutuminen oli eräänlainen pakomatka. Lisäksi hän kehuu äitinsä tapaa kirjoittaa draaman ja tragedian ohella myös toiveikkaasti ja rohkaisevasti.
Riley oli Whittakerille paitsi äiti myös läheinen ystävä, ja hänen työnsä jatkaminen tuo äidin taas hetkeksi lähelle. Poika huomauttaakin, että kirjan valmiiksi saamisen jälkeen olo on tyhjä, koska äiti oli ikään kuin hyvästeltävä uudelleen.
– En voi väittää, että olisi helppoa antaa jatkuvasti haastatteluja äidistä. Ikävöin häntä kovasti ja toivon vain, että hän olisi vielä täällä.
Pojan sydäntä särkee, ettei Riley saanut saattaa sarjaa itse loppuun. Samalla hän kuitenkin ajattelee, että on pieni ihme, että kirja kuitenkin lopulta valmistui.
– Kirjan julkaisu on syy juhlia äidin elämäntyötä, ja se myös tuo hänen lukijansa taas yhteen.
