Työväenkadulla Vaasan Palosaarella on komea valkoinen talo, jolla on poikkeuksellisen kuuma historia. Ennen talossa lämpeni Präntöön suosituin sauna, Keskus-Sauna.
Saunataloksi varta vasten pystytetty lukaali pesu- ja pukeutumistiloineen täytti koko rakennuksen. Talossa kävivät kylpemässä lähikortteleiden asukkaat, rouvat ja herrat omilla vuoroillaan. Kylpijöiden joukossa oli myös Präntöön tuleva pormestari, Heimo Hokkanen, 76.
Miestenvuorot isän kanssa 1950-luvun julkisissa saunoissa olivat mieleenpainuvia.
–Hiki ja tupakansavu haisivat, pilsneri ja partavesi tuoksuivat. Viinapullojakin näkyi, vaikka niitä ei olisi saanut saunoille viedä. Ovensuussa tuntui kuin vastassa olisi ollut räjähdysherkkä kaasuseinä, Hokkanen naurahtaa.
Saunataloissa tehtiin muutakin kuin saunottiin. Väännettiin kättä, vedettiin leukoja ja käytiin puntarissa. Kaiken taustalla kihisi saunan sydän, jättimäinen kiuas.
–Istumapaikat oli tehty kaakelista ja kiuasta lämmitettiin metrihaloilla. Kun kiukaalle paiskattiin ämpärillä vettä, löylyt tulivat kuin tykinsuusta. Päälle saatiin kunnon pöhinät.
Löylynheittokisan voittajaa luultiin kuolleeksi
Präntöön hurjin saunoja oli Haukian Solmu, kovan onnen merimies, jonka kohtaloksi koitui hukkumiskuolema. Henkeäsalpaavasta löylynheittokisasta merimies selvisi hengissä.
–Pikkupoikana olin siellä mukana, mutta jouduin tulemaan lauteilta heti alas. Kaakelilauteilla meinasi takapuoli kärähtää. Kolme miestä jäi sietokykyään mittelemään. Kaksi tuli pökertyneinä ulos saunasta, Hokkanen muistelee.
–Kaikki luulivat, että viimeinen oli kuollut lauteille. Lopulta Haukian Solmu huojui ulos saunasta kirkkaanpunaisena ja höyryävänä. "Mä voitin", mies huusi ja kaatui pyörtyneenä maahan.
Saunottaja sai löylykuninkaan virkoamaan heittämällä vettä päälle.
Saunavuosi huipentui jouluaaton saunareissuun
Palosaarella saunakulttuuri kukoisti elinvoimaisempana kuin muualla Vaasassa. Pääsyynä tähän oli se, että vain harvassa työläiskaupunginosan puutalossa oli sauna pesutiloineen.
Keskus-Sauna oli vain yksi Präntöön julkisista saunoista. Alueella oli tiheä yhdeksän yleisen saunan verkosto.
Hokkasen kotoa nykyisen Baptistiseurakunnan rukoushuoneen kohdalta oli sopivasti vain kivenheitto Keskus-Saunaan. Saunareissu oli lauantai-illan kohokohta.
–Kun isä lauantaina tuli töistä kotiin, lähdettiin saunaan. Limpparit otettiin mukaan tai ostettiin ne saunalta, Hokkanen kertoo.
–Kotona ei voinut kunnolla peseytyä. Pesuvesi haettiin ämpärillä kadun toiselta puolelta vesipostista. Suihkuja ei ollut kenelläkään, joten hiuksetkin pestiin pesuvadissa. Siksi oli tärkeää käydä kerran viikossa saunassa.
Vuosi huipentui jouluaaton saunareissuun. Silloin kiukaan tulipesään ladattiin halkoja lähes ympäri vuorokauden, melkein kellon ympäri. Pikkuklopit kruunasivat saunareissunsa limonadilla, oli joulu tai juhannus.
"Jos ei sauna ja viina auta, tauti on kuolemaksi"
Präntöön saunakulttuurin kulta-aika osuu 1900-luvun ensimmäiselle puoliskolle, mutta saunoja perustettiin jo paljon aiemmin, 1800-luvun lopulla. Keskus-Saunan valot sammuivat viimeisenä, vasta 1980-luvun alussa.
Yleisen saunan pyörittäminen oli bisnestä. Saunayrittäjien välinen kilpailu oli kiivasta, mutta niin kauan kuin taloista puuttuivat saunat, asiakkaita riitti kaikille. Vain ökyrikkailla oli varaa omiin pesutiloihin.
Saunoilla oli tärkeä sosiaalinen, terapeuttinenkin tehtävänsä. Yhteisöllisyydenkin kriteerit täyttyivät. Lauteilla kuultiin kaupungin kuumimmat juorut ja huuhdottiin pois lika, noki, huolet ja taudit.
–Präntööllä sanottiin, että jos ei sauna ja viina auta, tauti on kuolemaksi.
Riuskat saunottajat rankaisivat sopimattomista sanoista
Saunabisnes ruokki pienyrittäjyyttä. Saunoilta sai ostaa tunnelmaa kohottavia oheistuotteita, kuten pilsneriä, sitruunasoodaa, koivuvihtoja, partavesiä ja parfyymeja. Saippuakauppaa hallitsi kaupungin ylpeys, oma saippuatehdas.
Suosituimmilla saunoilla palveluitaan tarjosivat parturit ja hierojat. Muiden yläpuolella tärkeysjärjestyksessä oli ammattikunta, jota ilman saunoissa ei tultu toimeen – saunottajat.
Riuskat saunottajat jynssäsivät nahat harjoilla punaisiksi ja korjasivat palkkionsa tippeinä.
–Saunottajat olivat mammoja, joille ei mitään kaksimielisiä juttuja puhuttu. He löivät harjalla tai heittivät ämpärillisen vettä päälle, jos joku yritti puhua mitä sattuu. Ammatti oli kova ja vaativa, se oli raakaa puuhaa. Yksi saunottaja sai sydänkohtauksen.
Palosaaren legendaarisimpia saunottajia oli Pikkusaunan Muurimäkiskä. Kovaotteinen saunottaja ei ymmärtänyt kaunopuheita. Kun herrasmies pyysi pesemään "kehonsa", saunottaja kieltäytyi. Kenties "keho" tarkoitti jotakin sopimatonta.
–Se oli väärinkäsitys. Muurimäkiskä ei ollut kuullut sanaa "keho". Hän käytti vain sanaa "ruumis". Kyllähän miehen keho lopulta puhtaaksi porstattiin.
Puolitajuttomana ulos häkäsaunasta
Palosaaren saunoissa oli tasoeroja. Präntöön suurtyöllistäjällä, Puuvillatehtaalla, oli rannan tuntumassa oma sairaala, palokunta – ja tietenkin sauna. Työntekijöillä omansa, ja herroilla omansa. Herrasaunan paikka oli tehtaanpiipun juuressa.
Mutta Präntöön hyvinvointialueella oli myös ränsistyneitä saunamörskiä, jotka todennäköisesti läpäisivät turvallisuustarkastukset vain rimaa hipoen. Kaupunginosassa oli oma paloasema syystäkin. Taloja ja saunoja paloi.
Sanomalehtien uutiskynnykset ylitti Seppelinin sauna Palosaarentiellä. Ainakin kertaalleen sauna paloi. Toisella kertaa lahoamispisteessä ollut tönö romahti. Henkilövahingoilta vältyttiin, koska sauna sattui olemaan tyhjillään.
Hokkasen muistot Seppelinin saunalta ovat karuja. Kerran koko saunasakki oli tuupertua häkään.
–Siellä oli pantu pellit kiinni liian aikaisin, että lämpö säilyisi. Ei huomattu, että sininen liekki paloi vielä. Meidät häädettiin ulos saunasta puolitajuttomina, mutta puhdasta tuli.
Viranomaiset yrittivät pitää saunakulttuurin siistinä järjestyssääntöjen ja järjestyksenvalvojien voimalla. Siitä huolimatta tunnelma lämpeni toisinaan enemmän, kuin oli sallittua.
–Kyllähän sauna oli paikka, jota kunnioitettiin, Hokkanen toteaa.
–Mutta riitoja tietysti tuli, kun viinaakin otettiin. Seppelinin saunassa yksi saunoja kuoli puukotuksessa. Se tuskin oli ainoa tapaus, kun joku veti toista köniin.
Saunamogulin karu kohtalo koskettaa Hokkasta
Palosaaren vanhasta saunakulttuurista on jäljellä enää vain muisto ja jokunen vanha rakennus. Muistojen varjoihin ovat jääneet myös kaupungin vauraimmat saunamogulit. Kaikkien tarinat eivät päättyneet hyvin. Yhden heistä, Abraham Tammisen, traaginen kohtalo on koskettanut Hokkasta syvältä.
Toivorikkaana Vaasaan 1900-luvun alussa muuttanut Tamminen menetti kaiken. Loisteliaan saunaimperiuminsa, talonsa, lapsensa, vaimonsa ja terveytensä. Joulukuussa 1912 Tamminen avasi Pikitehtaankadulle saunan, jonka paikalla on nykyään kerrostaloja.
–Sitten alkoivat tragediat. Perheeseen syntyi lapsi, joka oli elossa vain kahdeksan kuukautta. Tämä heijastaa omaakin elämääni. Minultakin kuoli pieni lapsi. Laman aikana minäkin menetin koko omaisuuteni ja sairastuin vakavasti.
Lopulta Tamminen hävisi kuin tuhka tuuleen. Hokkanen on saanut selville, että Vaasan entinen saunamoguli menetti Loviisaan perustamansa kaupan tulipalossa ja päätyi mielisairaalaan. Siihen päättyvät jäljet.
