Melkein kaikki muistavat missä olivat silloin, kun New Yorkin kaksoistornit romahtivat 11. syyskuuta 2001. Monet katsoivat tapahtumien kulkua televisiosta shokin vallassa.
Erityisesti erään papin haastattelu on kiinnittänyt huomiota. Hän tuli joka päivä sortumapaikalle lohduttamaan henkensä menettäneiden omaisia.
Toimittaja kysyi, millaisia lohdutuksen sanoja hän lausui näille sureville omaisille. Pappi vastasi viisaudella. ”En oikeastaan sano mitään. Minä olen vain paikalla. Seison heidän rinnallaan, pidän kädestä ja itken yhdessä heidän kanssaan.”
Aivan liian usein, kun ihmiset kuulevat ystäviensä menetyksistä tai kärsimyksistä, he ovat haluttomia ottamaan yhteyttä. He eivät yksinkertaisesti tiedä, mitä sanoa, ja niin he eivät tee mitään.
Todellisuudessa mitään ei tarvitsekaan sanoa. Toisen ihmisen läheisyys, ihmiskäden kosketuksen lämpö ja pelkkä paikallaolo riittävät.
Kun menetämme jonkun läheisemme, on juutalaisen lain mukaan vietettävä seitsemän päivän suruaika. Noiden päivien aikana ystävät ja sukulaiset vierailevat surutalossa ja tarjoavat lohdutusta.
Vierailijoiden täytyy istua hiljaa paikoillaan. Keskustelun tulee alkaa surijoiden aloitteesta. Tämä laki on hienotunteinen surijoita kohtaan ja ymmärtää, että heidän tarvitsee vain tietää, että ystävät ovat lähellä ja tukevat heitä.
Älä aliarvioi läsnäolosi arvoa. Murheellisina aikoina - ja hyvinä aikoina - annamme ystävillemme ja sukulaisillemme paljon, vain olemalla läsnä.
On aika keskustella ja aika olla hiljaa. Ja elämässä on hetkiä, jolloin hiljaisuus sanoo paljon enemmän kuin sanat.
Maarit Lehtonen
Vaasa