Kun vakavasti sairastuneelta kysytään, mitä hän eniten toivoo, vastaus on sama. ”Lisää aikaa – lisää aikaa, jonka voisi käyttää läheistensä kanssa.” Tämä teksti on lainausta syöpälääkkeitä kehittävän lääketehtaan mainoksesta.
Terveys nousee ensiarvoiseksi sen menettämisen jälkeen. Samoin läheiset ihmissuhteet nousevat arvokkaiksi usein vasta eron kynnyksellä. Työn arvo oivalletaan työttömänä.
Kävin Pietarsaaressa luennoimassa. Rannikkoseudulla on kyliä, joissa rokotekielteisyys on jopa yli 60 prosenttia. Kylät ovat tuhkarokkoepidemian kannalta suuren riskin alueita.
Olin 1960-luvun lopussa kesätöissä Paimion keskuslaitoksella. Elettiin aikaa ennen rokotusohjelmia. Hoidin siellä tuhkarokon aiheuttaman aivotulehduksen vaurioittamaa tyttöä. Tuskaa lisäsi se, että samalla osastolla oli saman perheen toinen lapsi, hukkumisessa aivovaurion saanut poika. Miten ihmisille pitäisi kertoa ennalta ehkäisevien toimenpiteiden tarpeellisuudesta, jotta viesti menisi perille?
Olen työssäni tavannut ihmisiä, jotka aivoinfarktin saatuaan, ovat sanoneet: ”Kunpa joku olisi varoittanut etukäteen!” Olin tämänkin potilaan kanssa keskustellut useasti diabeteksen lisäsairauksista. Kun potilas istui rullatuolissa halvaantuneena, en sanonut enää mitään. Oli hetki edetä kuntoutukseen.
Sydänvalvontako on se paikka, jossa ihminen valaistuu elämäntapamuutoksiin? Silloinko vasta rasvainen ruoka ja pitkä vyö oivalletaan vihollisiksi. Matkaa jatketaan arpisen sydämen kanssa. Askel on entistä lyhyempi, mutta elämä maistuu ilmeisesti paremmalta; rajallisuus on näyttänyt kasvonsa. Suurin osa infarktiin sairastuneista ei pääse edes hoitoon, he kuolevat saappaat jalassa.
Yksinäisyystutkija, professori Juho Saari pitää yksinäisyyttä yksilön tragediana ja koko yhteiskunnan ongelmana. Usein ongelma alkaa jo lapsena koulukiusaamisena. Tutkijan mukaan yksinäisyys on juurisyy, joka selittää usein lihavuutta, päihdeongelmaa ja masennusta. Yksinäisyys ja työttömyys voi olla ylittämätön muuri yksinäisen ja yhteisön välillä.
Ilmeisesti meidän pitäisi keskittyä näiden juurisyiden hoitamiseen. Meidän pitäisi suunnata enemmän voimavaroja mahdollisesti syrjäytymisvaarassa olevien tukemiseen. Hienovaraisesti pitäisi ohjata lapsia yhteisten harrastusten pariin. Kouluissa pitäisi lisätä opinto-ohjaajien mahdollisuuksia, jotta nuoret löytäisivät paremmin itselleen sopivan koulutuksen.
Sosiaaliturva voisi hyvin olla vastikkeellista. Työ on sinällään arvokasta tekijälle ja sosiaalinen tarve yhteisöön kuulumisena toteutuisi. Se olisi sekä saajan että maksajan etu. Karvainta yksilön kannalta on tulla sysätyksi syrjään pienestä maksusta. Toimimattomuus on myös yhteiskunnan kannalta epäedullista.
Olen tehnyt lääkärintyötä yli 40 vuotta. Hyvin varhain minulle tuli selväksi, että haluan keskittyä hyvien vuosien lisäämiseen ihmisten elämässä. Olen saanut tähän myös mahdollisuuden. Lisäaika pitäisi olla mielekästä tekemistä sisältävää. Jokaisen omat valinnat vaikuttavat ratkaisevasti tulevan elämän laatuun. Yhteisön pitäisi ajoissa etsiä syrjäytymisvaarassa olevia ja tukea heikompia.
Eeva Korpi-Hyövälti
Kirjoittaja on lääketieteen tohtori, sisätautien erikoislääkäri ja diabetologi.