Lähes päivälleen kolme vuosikymmentä sitten osallistuin ylioppilaskunnan järjestämään seminaariin, joka pidettiin laivalla Turun ja Tukholman välillä. Viikonvaihde olisi tuskin jättänyt muistijälkiä, ellei se olisi osunut yhteiskuntaa oleellisesti muuttaneeseen ajankohtaan.
Seminaarilaivan lähtöä edeltävänä iltana Olof Palme ammuttiin Sveavägenin ja Tunnelgatanin kulmassa Tukholmassa.
Laiva oli satamassa kaksi tuntia, ja sinä aikana ehdimme käydä pikaisesti tapahtumapaikalla. Suunnaton ruusujen meri, silmiään pyyhkivien ruotsalaisten määrä ja surun pysähdyttämä Tukholma jäivät lähtemättömästi mieleen.
Olof Palmen murha muutti Ruotsin. Lintukotoon oli hiipinyt paha, eikä maa ole enää sen jälkeen ollut entisensä.
Suomeen paha tuli jälkijunassa. Vielä 2000-luvun alussa matkustin työministerinä silloin olleen Tarja Filatovin kanssa samassa junanvaunussa välin Vaasasta Seinäjoelle. Ministeri kulki ilman turvamiestä, ihan vain itsensä ja samaan vaunuun osuneiden metelöivien teinien kanssa.
Eipä taida valtioneuvoston turvallisuusyksikkö enää tällaisia matkoja suositella.
Paha on hiipinyt suomalaispoliitikkojen arkeen. Vihreiden kansanedustaja Emma Kari nosti asian julkisuuteen kertoessaan Facebook-päivityksessään, miten hän saa jatkuvasti viestejä, joissa haaveillaan sekä häneen itseensä että hänen alle kouluikäisiin lapsiinsa kohdistuvasta väkivallasta.
Maahanmuuttokeskustelu on sekoittanut suomalaisten päät. Maahanmuuttoa puolustavista on tullut vapaata riistaa, jota voi uhkailla, haukkua ja nimitellä ilman minkäänlaista sensuurin häivääkään. Törkyviestien kohteeksi ovat joutuneet etenkin naispoliitikot.
Oikeuslingvisti Tarja Salmi-Tolonen analysoi vihaviestejä Helsingin Sanomien jutussa viime syksynä (HS 13.9).
Hänen mukaansa viestien lähettäjät ovat aikuisia ihmisiä, yleensä miehiä. Viestit ovat taitavasti kirjoitettuja, niissä leikitellään kielellä, käytetään ironiaa ja useita eri tekstilajeja. Kielioppi on hyvin hallussa. Kirjoittajat eivät siis ole koulupudokkaita tai muuten syrjäytyneitä, vaan koulutettuja ja hyvässä asemassa olevia suomalaisia.
Perheenisiä, puolisoita, pikkupomoja, ammatissaan taitavia ja varmasti myös menestyneitä. Ihmisiä, joita on perinteisesti pidetty yhteiskunnan tukipilareina.
Pieni lohtu lienee se, että tällaiset ihmiset tuskin lähtevät toteuttamaan vihafantasioitaan. Heille riittää viestin lähettäminen.
Suomessa poliitikot aina ministeritasoa ja presidenttiä myöten ovat voineet tavata kansalaisia turuilla ja toreilla aivan näihin päiviin saakka. Maailmalla näin ei ole ollut aikoihin.
Vihapuheiden ja uhkausten lisääntyminen muuttaa käytäntöä. Jatkossa toritapaaminen saattaa jäädä toteutumatta, vaikka poliitikolla siihen halua olisikin. Avoimessa tilassa turvatoimista on vaikea saaada täysin aukottomia, eikä riskejä haluta ottaa. Hyvä niin.
Uhkaviesteillä on tarkoitus pelotella niiden saajaa. Uhkaukset tuskin kääntävät kenenkään päätä, mutta lähettäjälle niistä saattaa olla jopa rikosoikeudellisia seurauksia. Olisiko kuitenkin parempi keino käydä kertomassa kantansa päättäjälle kasvotusten?
Siinä se juju taitaa ollakin. Nimettömänä huuteleminen on helppoa, mutta kasvotusten kohtaaminen voi tuoda pupun pöksyihin.
MARJA TYYNISMAA
marja.tyynismaa@i-mediat.fi