Pääkirjoitus

Lii­kah­taa­ko yksi Vaasan ikui­suus­hank­keis­ta vihdoin eteen­päin?

Anne Laurila
Anne Laurila
Kuva: Jarno Pellinen

Saas nähdä, montako vuotta vielä kuluu, ennen kuin Vaasaan saadaan kunnolliset musiikki- ja kongressitilat.

Nyt sitä yritetään taas.

Vaasan kaupunginvaltuustolla on tulevana maanantaina 27.1.2025 valtuuston 150-vuotisjuhlavuoden kunniaksi juhlaistunto, jossa aiotaan tehdä juhlapäätös.

Päätösesitys on, että kaupunginvaltuusto antaa kaupunginhallitukselle tehtäväksi selvittää musiikki- ja kongressikeskuksen toteutuksen mahdollisuutta Wärtsilän vanhalle konepaja-alueelle.

Ehdotin Vaasa-lehden pääkirjoituksessani 26.10.2022, että juuri tuolle alueelle, vanhaan veturitalliin, sopisi mielestäni erinomaisesti kongressi- ja musiikkisali.

Saman lehden pääjutussa esittelin muitakin Wärtsilän keskustan alueelta vapautuneita tiloja. Alueella on useita rakennuksia, isojakin halleja, joihin voisi remontoida kongressi- ja musiikkitilat.

Riippuu siitä, kuinka isot tilat halutaan ja millaista tunnelmaa niihin tavoitellaan. Vaihtoehtoja alueella kyllä on.

Jo ennen kirjoitustani mediassa oli ollut runsaasti mielipiteitä ja haastatteluja siitä, voitaisiinko musiikki- ja kongressitilat restauroida Wärtsilältä vapautuviin tiloihin.

Mutta siihen aikaan kaupunki suunnitteli niitä vielä Wasa Stationiin. Myöhemmin se hanke meni nurin.

Valtuusto on pitänyt juhlakokouksia 25 vuoden välein ja tehnyt niissä juhlapäätöksiä.

Viime juhlakokouksessa, tammikuussa 2000, jolloin Vaasan kaupunginvaltuusto täytti 125 vuotta, juhlapäätös oli, että valtuusto antoi kaupunginhallituksen tehtäväksi selvittää vaihtoehtoisia ratkaisuja musiikki- ja kongressitilojen järjestämiseksi kaupunkiin.

Eli jo 25 vuotta sitten tehtiin samansisältöinen juhlapäätös kuin ensi viikolla aiotaan tehdä! Erona on se, että tällä kertaa alue on määrätty: Wärtsilän vanha konepaja-alue.

Jos tästä uudestakaan päätöksestä ei seuraa mitään konkreettista, niin meille vaasalaisille nauravat naurismaan aidatkin!

Oliko valtuusto ennen viisaampi?

50 vuotta sitten, vuonna 1975, valtuuston juhlapäätös oli hankkia Palosaaren torille suihkukaivo. Ja se toteutui!

Monet vaasalaiset muistavat vielä, kuinka kuvanveistäjä Eero Hiirosen suunnittelema, Merituuleksi nimetty suihkukaivo paljastettiin kesäkuussa 1979. Vihkimisen suoritti suosittu näyttelijä Danny Kaye USA:sta.

Ensimmäisen juhlapäätöksen Vaasan kaupunginvaltuusto teki 100 vuotta sitten, vuonna 1925. Tuolloin päätettiin perustaa valtuuston 50-vuotisjuhlarahasto ja siirtää siihen kaupunginkassan säästöistä 300 000 markkaa. Rahaston vuotuinen tuotto olisi käytettävä Pohjanmaan historiallisen museon rakennusrahaston kartuttamiseen ja museorakennuksen valmistuttua uusien esineiden hankkimiseen ja hallintokuluihin.

25 vuotta myöhemmin, vuonna 1950, valtuuston juhlapäätöksellä päätettiin siirtää 1 miljoonaa markkaa kaupunginvaltuuston 50-vuotisjuhlarahastoon. Rahaston vuotuinen tuotto oli edelleen käytettävä Pohjanmaan museon hallintoon ja hankintoihin.

Museo saatiin rakennettua vuonna 1930 ja sen kokoelmia kartutettua. Ja suihkukaivo tehtiin Palosaaren torille.

Mutta saadaanko Vaasaan koskaan toimivia, isoja konserttitiloja, jotka houkuttelisivat tänne suuriakin tähtiä esiintymään? Ja tiloja, joihin mahtuisi vaikkapa 1 000–1 500 ihmisen seminaari?

Vai lykkääntyykö taas tämäkin Vaasan ikuisuushanke, kenties säästöjen ja ”tärkeämpien” investointien takia?

Tekeekö valtuusto jälleen samansisältöisen juhlapäätöksen 25 vuoden kuluttua?