Vaikka vuoden 2023 tukia siirtyi seuraavalle vuodelle useita kymmeniä tuhansia, tila hoiti silti velvoitteensa pankin suuntaan säntillisesti. Keväällä 2024 olisi sitten tarvittu maksuvalmiuden varmistamiseksi yhteen lainaan tukien siirtymän verran lyhennysvapaata. Ei tipu, sanottiin pankissa. Niin ja hei, ainahan te voitte vaihtaa pankkia.
Kruunupyyn maitotilan isäntä sanoittaisi tällaisen tilanteen lyhyesti. Maatilalla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin yrittää pitää pankki tyytyväisenä. Lyhennykset pyritään hoitamaan, vaikka kassa ei sitä kestäisikään.
Mitalin toinen puoli on sitten se, että jos lyhennät lainaasi pankille 50 000 eurolla, maksamattomien ostovelkojen määrä kasva 25 000 eurolla. Ja kun tätä kuviota pyöritetään muutamia vuosia, lyhytaikaisten velkojen summa kasvaa hallitsemattomaksi. Rehuvelkaa, lannoitevelkaa, erinäinen määrä euroja pystyssä urakoitsijalle… Ja minkä neuvon tähän antaa pankki: ainahan te voitte hakeutua velkasaneeraukseen, sillähän te ostoveloista eroon pääsette. Jihuu, tervetuloa käteiskauppa ja samalla Visa-kortilta katosi luotto.
Tilojen velkaongelman kärjistyminen ei ole yksin korkotason nousun syytä. Vikaa löytyy niin sysistä kuin sepistäkin. Tuottajahintaa on toki helppo syyttää, mutta maatilan talousviisaiden teesien mukaan ainakin osa tilojen talousongelmista johtuu huonosta talouden ymmärtämisestä.
Syyllisten etsiminen ei velkaista tilaa tosin paljoa auta, mutta virheistä pitää silti oppia. On selvää, että tiloilla on otettu velan suhteen riskejä, jotka realisoituessaan saattavat kaataa koko tilan. Liian monella tilalla on unohdettu kannattavuuden ja velkaisuuden välinen kohtalonyhteys. Korkotason nousu nosti tämän ongelman vain esiin.
On selvää, että mittavan investoinnin myötä tila velkaantuu. Jos tilan taloutta tarkastellaan yksinomaan kassan riittävyyden sekä muutamien yleisimpien tunnuslukujen valossa, unohdetaan helposti, missä elinkaaren vaiheessa tila on.
Jos tilan velkamäärä on aiheutunut investoinneista, joiden odotetaan ajan mittaan selvästi parantavan tilan kannattavuutta, tällöin maltti on valttia. Sekä pankin että tilan itsensä suhteen.
Kannattavuuden koheneminen ei välttämättä nouse tappiinsa heti investointia seuraavana vuonna, eikä vielä parina seuraavanakaan. Jos investoinnin kannattavuusvaikutus on kuitenkin vähintään 20 vuotta, asia pitää osata huomioida tilan elinkaariajattelun mukaisesti.
Ei siis ole mitään järkeä lähteä kurittamaan tilaa liian tiukalla lyhennystahdilla. Toisaalta, velan lyhentämistä ei kannata myöskään pitkittää, jos kassa sen suinkin vain sallii.
On selvää, että isot investoinnit tuovat mukanaan myös muita merkittäviä hankintoja. Peltohehtaareja on tarpeen kasvattaa ja konekanta osoittautuu liiankin usein isojen laajennusten jälkivaiheessa alimitoitetuksi.
Konehankinnat rahoitetaan pääosin osamaksuilla tai leasingeilla, mutta tässäkin on oltava tarkkana, ettei konerahoitusten kokonaissumma nouse liian isoksi.
Turhan usein olen törmännyt tilanteeseen, missä konerahoitusten vuosittaiset korot ja lyhennykset ovat olleet jopa pankkilainojen vastaavia kuluja suuremmat. Monesti talouden sakkaaminen saattaa kulminoitua juuri konerahoitusten liian suureen osuuteen.
Maataloustuotannon katteet ovat suhteellisen niukat, joten virheisiin ei ole varaa. Ruoan matka pellolta ruokapöytään on rakennettu tukien varaan eikä yksittäinen tuottaja kykene vaikuttamaan tuottajahintaan kuin laadun sekä oman osaamisensa kautta.
Nykymenolla tuottajan menestymisen evääksi jäävät tehokas tuotanto, onnistuneet investoinnit sekä tiukka talouskuri.
Osmo Autio
Lapua