Liiga
Tapparan päävalmentaja Kari Jalonen debytoi jääkiekon SM-liigassa pelaajana kymmenen joukkueen ja 36 runkosarjaottelun aikakaudella ja näki kasvun 12 joukkueeseen ja 44 otteluun. Valmentajauralla ottelumäärä on kasvanut 64:ään, eikä suunta ole Jalosen mieleen.
– 52 pelin runkosarja olisi hyvä. Silloin peleihin saadaan laatua, pelaajat ovat tuoreempina peleissä, ja valmentajat voivat rytmittää harjoittelua paremmin, Jalonen kertoi STT:lle viime viikolla järjestetyssä Liigan kaudenavaustilaisuudessa.
Jalonen ei halua kritisoida nykyistä poikkeuskauden mallia. Se on pakon sanelema asia, kun 17 joukkueelle piti luoda mahdollisimman tasainen ohjelma ennen kuin 14 parasta jatkaa kaudeksi 2027–28 A-liigaan ja kolme viimeistä Mestis-joukkueilla täydennettävään B-liigaan.
Ottelumäärien kasvattaminen on ollut Liigan pidempiaikainen trendi ja määrät huomattavasti suuremmat kuin Euroopan muissa huippusarjoissa Ruotsissa, Sveitsissä, Saksassa ja Tshekissä. Mestarien liiga CHL tuo vielä ekstrapelejä ja matkustamista Tapparalle, KooKoolle ja SaiPalle.
– Toivottavasti määrää mietitään tarkkaan seuraaviksi kausiksi. Nykyisessä ohjelmassa ei ole tilaa laadukkaalle ja kehittävälle harjoittelulle, vaan harjoitukset menevät palautumiseen. Valmennuksen kanssa olemme miettineet paljon, mitä välipäivinä tehdään, Jalonen pohdiskeli.
"Ottelumäärä tulee laskemaan"
Tiistaina alkava kausi on SM-liiga Oy:n toimitusjohtaja Mikko Pulkkisen sanoin "siltakausi" ennen uutta aikaa.
– Suuntaviivat on päätetty, että ottelumäärä tulee laskemaan, Pulkkinen kertoi.
HIFK:n Iiro Pakarinen ja Ilveksen Jan-Mikael Järvinen pitävät kasvua pelaajien kannalta pienenä.
– Pelaajan vinkkelistä pelimäärä ei muutu suuresti. Käytännössä tuli lisää kaksi viikkoa, Järvinen sanoi.
Myös Pakarinen mainitsi, ettei 64 ottelua ole liikaa.
– Harjoituspelien määrän vähentäminen kompensoi asiaa. Harjoittelulle jää varmasti aikaa. Alkuviikot voi harjoitella aika hyvin.
HPK:n Anrei Hakulinen arveli 54–56 ottelun olevan optimaalinen määrä.
– Nyt 64 on aika paljon, mutta kausi on pidempi muutenkin, joten kuorma tasoittuu.
Selkeät pelipäivät puuttuvat
Jalonen tuntee valmentajana Saksan ja Sveitsin pääsarjat, Järvinen pelaajana Saksan ja Ruotsin. Hakulinen on pelannut Saksassa.
– Selkeät ja sopivat pelipäivät loisivat tasaisuutta sarjaan. Mitä paremmassa energiassa pelaat jääkiekkoa, on se silloin laadukkaampaa. Olisiko enemmän myös katsojia, kun olisi vähemmän pelejä? Pelaajana en panisi pahakseni, jos pelejä olisi vähän vähemmän, Järvinen mietiskeli.
Hakulinen mainitsi, että Saksassa pelattiin pääasiassa perjantaisin ja sunnuntaisin.
– Suomeenkin tarvittaisiin selkeät pelipäivät. Alkuviikosta pystyisi treenaamaan hyvin. Kehittävä treeni olisi tärkeää etenkin nuorille. Loppuviikosta pelattaisiin. Kerran viikossa kotona ja kerran vieraissa olisi hyvä rytmi.
Liiga pyrkii täyttämään toiveet, mutta helppoa se ei ole.
– Monitoimiareenoita on varattu myös muuhun urheiluun tai viihteeseen. Tämä antaa tietyt reunaehdot. En lupaa, että päästään aivan tasaiseen pelirytmiin uudessakaan sarjamallissa, Pulkkinen sanoi.
Jalosen mukaan areenoiden buukkaukset eivät muuta tilannetta radikaalisti. Ottelumäärää pienentämällä päällekkäisyyksien määrä vähenisi.
– Sarjaa on helpompi seurata, kun selkeät pelipäivät. Siihen saa levon, hyvän harjoittelun ja pelaajat ovat tuoreina peleissä. Laatu tulee sitä kautta.