Käytän paikallisbusseja säännöllisen epäsäännöllisesti. Huhtikuussa autoni joutui isoon remonttiin, josta alkoi todellinen tutustumisretkeni kotikaupunkini paikallisbussi-Liftiin.
Ensimmäinen etappi oli huhtikuinen sunnuntai-ilta, kun saavuin Vaasaan junalla Tampereelta. Palasin kotiin kello 21.02 junalla. Bussi kotiin lähtisi Rewellin luota klo 21.06, eli ei mitään mahdollisuutta ehtiä. Seuraava bussi lähtisi tunnin päästä.
Katsoin kylmissäni ja väsyksissä toria. Kaikki paikat kiinni, paitsi sittari – sinne siis. Soitin kaupan aulasta pojalleni. Onnekseni hän oli vielä treeniksellään keskustassa. Lupasi tulla ja viedä minut kotiin lämpimän auton kyydissä.
Arkiaamuisin minulla, paikallisliikenteen vakiomatkaajalla, oli kaikki hyvin. Melkein kotioveltani lähtevä bussi saapuu ajoissa ja vie ajoissa perille, eli ehdin ajoissa töihin.
Iltapäivisin alkoivat ongelmat. Aloin äkkiä ymmärtää, että kello neljän jälkeen mitkään bussiaikataulut ainakaan Gerbyseen päin eivät pitäneet paikkaansa.
Lähdin yleensä töistä niin, että ehdin kello 16:13 lähtevään bussiin. Mutta vaikka minä ehdin, bussi ei. Sovelluksesta vilkuilin alati myöhemmäksi siirtyvää lähtöaikaa. Kello tuli 16.16, 16.18, 16.23.
Olisin voinut alkaa pitää pysäkillä bingoa. Oikean lähtöajan arvannut saisi huutaa bingo.
Kahden viikon jälkeen puuskahdin pysäkillä kanssaodottajalle, että kuinka tämä voi olla näin. Bussit ovat aina myöhässä! Ulkomailta Suomeen opiskelemaan tullut nuori nainen katsoi minua. Tähän tottuu, hän sanoi.
Minä marmatin lisää. Nainen hymyili ja sanoi: Mietipä kuinka voi olla niin, että aina aamuisin ollaan aikataulussa, iltaisin ei?, hän kysyi minulta. Elämä on mysteeri, hän vastasi itselleen ja hymyili.
Astuin jälleen kerran Rewellin luona myöhässä olevaan iltapäiväbussiin. Pharmacy House -kahvilan kohdalla kuski teki tiukan mutkan ja kiroili, ilmeisesti henkilöauton kuskille.
Sitten hän kiihdytti lujaa pari sataa metriä, ilmeisen kiukkuisena, ja kiroili lisää. Mietin, että lapsi olisi säikähtänyt. Bussi rämisi ja kolisi eteenpäin, kyyti oli välillä kovan pomppuista, kuten aina.
Kotireittini bussit ovat hyvin usein täynnä ihmisiä eri puolilta maailmaa, läheltä ja kaukaa, kaikennäköisiä ja -kielisiä. Rämisevän bussin ja kiroilevan kuskin kyydissä nautin kuitenkin suuresti tästä: kielien ja kansallisuuksien moninaisuudesta.
Voin hetken kuvitella asuvani isommassa kaupungissa, miltein metropolissa, jotka nekin ovat aina monikulttuurisia ja kiehtovia.
Jos elämä – tai Matti Nykäsen kuulun aforismin sanoin laiffi – on mysteeri, on sitä meidän Liftikin.
On nautinnollista istua paikallisbussin kyydissä ja todeta, kuinka monikulttuurinen ja kiinnostava rakas kotikaupunkini on. Samalla kuitenkin tunnen kiukkua, kun on kiire kotiin koiran luokse, ja iltapäiväbussit, nuo varsinaiset mysteeribussit, ovat aina myöhässä.