Soinista kotoisin oleva Tanja Väliaho kertoo 31 vuotta kestäneen elämänsä tarinan. Se on rankka ja koskettaa syvältä.
Vuonna 2019 Väliaho kertoi puolisolleen, karismaattisen kristillisen seurakunnan pastorille, ettei hän ole hetero. Kertomiseen hän oli kerännyt rohkeutta vuosia. Henkinen kuorma oli niin valtava, että hän sairastui anoreksiaan, paniikkihäiriöön, vakavaan masennukseen ja työuupumukseen. Hän odotti ennemmin kuolemaa kuin uskonnollisen yhteisön hyväksyntää.
Nyt hän voi onneksi kertoa kaikesta tulevaan luottavana. Äänestä ei kuule katkeruutta eikä vihaa, vaan toivoa – toivoa siitä, ettei kukaan toinen joutuisi kokemaan samaa henkistä taistelua.
– Toivon, että tämä juttu ehtii tavoittaa myös ne ihmiset, jotka kotona miettivät lääkepurkkien kanssa elämänsä päättämistä. Että heille tulisi sellainen olo, että vielä joskus minäkin olen se, mitä oikeasti haluan olla tässä elämässä, Väliaho sanoo.
Yksin salaisuuden kanssa
Väliaho asui lapsuutensa Soinin Hautakylällä. Hän kävi perheensä kanssa kirkossa, seuroissa ja harjoitti muutoinkin uskovaista maalaiselämää.
Lapsena luterilaisuus oli vanhemmilta opittu käyttäytymismalli, eikä hän ollut tehnyt henkilökohtaista uskonratkaisua.
Teini-iässä seksuaalisuuden herätessä hän huomasi olevansa kiinnostunut poikien sijaan tytöistä. Ajatus tuntui mahdottomalta. Elettiin 2000-luvun alkua, eikä Väliaho tiennyt ketään toista samanlaista kuin hän.
– Tajusin, että tätä asiaa en tule koskaan kertomaan kenellekään, vaan kuolen yksin salaisuuden kanssa.
Väliaho ei arvannut, että tuo teini-ikäisen päätös olisi käymässä joidenkin vuosien päästä toteen.
– Pojat osoittivat minuun kiinnostusta ja ajattelin, että kyllä se lähtee tästä järjestymään, tämä poikien kanssa oleminen.
Nuoren naisen elämä lähtikin romanttisessa mielessä etenemään. Samalla alkoivat kuitenkin vaikeudet sietää läheisyyttä vastakkaisen sukupuolen kanssa.
Kaksi vanhempaa siskoa asui Seinäjoella ja sinne myös pikkusisko muutti opiskelemaan 16-vuotiaana. Hän tapasi helluntailaisen pojan. 17-vuotiaana hän sai sormeensa kihlasormuksen ja häitä vietettiin seuraavana vuonna.
– Silloin tein henkilökohtaisen uskonratkaisun, mihin helluntailaisuus ylipäätään perustuu. Päätös tuntui omalta ja ajattelin sen ratkaisevan kaikki selvittämättömät asiat. Otin silloin itselleni roolin, jota vedin niin kauan kuin jaksoin.
"Uskoin, että se leipä parantaa minun sairaan ruumiini"
Vihille menon hetkestä alkoi Tanja Väliahon henkilökohtainen kiirastuli. Hän uskoi vahvasti, että kaikkeen pystyvä Jumala parantaa hänen homoseksuaalisuutensa. Hän ajatteli, että tuosta vääränlaisesta seksuaalisuudesta voisi parantua.
– Koska Jumala voi tehdä mitä vaan, niin hän voi myös parantaa minut.
Alkuun Väliaho myös selitti itselleen, ettei hän ollut lesbo, vaan hänen päässään oli jotain vialla – hän oli ehkä sekaisin?
– Salaisuus kasvoi ja kasvoi. Kun vuodet kuluivat, jouduin myöntämään itselleni, että olen lesbo. Siitä syyllisyys lähti kasvamaan entuudestaan ja viimeiset seitsemän vuotta se oli massiivista.
Väliaho yritti parantaa itseään ehtoollisten avulla. Hän luotti teologiseen oppiin, jonka mukaan Jeesus on mennyt ristille kaikkien sairauksien puolesta.
– Muistan eräänkin kerran, kun oikein puristin silmäni kiinni ja rukoilin. Jeesuksen veri minun edestäni vuodatettu ja Jeesuksen ruumis minun edestäni murrettu. Mietin ja uskoin, että se leipä parantaa minun sairaan ruumiini.
Jokaisen ehtoollisen jälkeen Väliaho uskoi vilpittömästi parantuneensa. Pettymys oli musertava, kun seksuaalisuus oli ja pysyi ennallaan.
– Helluntailainen teologia sanoo, että älkää keskeyttäkö yhdyselämäänne muuta kuin rukouksen tai paaston ajaksi. Kun piti olla hetero-intiimielämässä ja harrastaa aviovelvollisuutta, epätoivon määrä oli älytön. Tajusin, ettei Jumala ollut vieläkään parantanut minua.
Ja Väliaho meni uudelleen ja uudelleen ehtoolliselle.
Pakkoläheisyydestä elämän kokoinen trauma
Pakkoläheisyys oli Väliahon mukaan hänen elämänsä suurin trauma. Keho alkoi reagoida fyysisesti. Hän sai kramppeja ja valvoi yöt. Seksuaalisuuteen viittaavat sanat laukaisivat paniikkihäiriön.
– Se johti siihen, että pelkäsin esimerkiksi istua ruokapöydässä muiden uskovaisten kanssa. Noissa piireissä heitetään usein homovitsejä. Joka kerta piti olla valmiina, milloin joku laukoo vitsin tai mainitsee homoseksuaalisuuden, koska silloin kohtaus tuli.
Noin puoli vuotta kestäneiden paniikkihäiriöoireiden jälkeen Väliaho alkoi saada selkeitä masennusoireita.
– Päädyin siihen, että halusin kuolla. En aktiivisesti suunnitellut itsemurhaa, mutta mietin keinoja, millä voisin kuolla ilman, että teen itselleni mitään.
Väliaho päätteli, että kuolee, jos vain lakkaa syömästä. Hän sairastui anoreksiaan. Hän on hieman yli 170 senttimetriä pitkä ja paino oli enää hitusen yli 40 kiloa.
– Jouduin osastolle syömään tahdon vastaisesti. Siellä sanottiin, että olen toivoton tapaus.
Ystävän kommentti isku kasvoihin
Syyllisyys oli saavuttanut lakipisteensä. Väliaho päätti kertoa totuuden, tuli mitä tuli. Hengellinen kokemus antoi hänelle voimia.
– Olimme hengellisessä tilaisuudessa ja silloin olin vielä voimakkaasti uskossa. Koin yhtäkkiä, että Jumala kysyi minulta, haluanko olla tänään vapaa. Saman tien sydän alkoi hakkaamaan kahtasataa ja ymmärsin, että vankilan ovi on nyt auki.
Väliaho tiesi, että jollei hän kerro nyt, hän ei kerro koskaan. Totuutta hän ei vieläkään pystynyt sanomaan ääneen, mutta kirjoitti sen puhelimeensa ja näytti tekstin miehelleen.
– En ole hetero.
Puolisolle uutinen oli shokki. Päällimmäisenä oli huoli siitä, kuinka yhteisössä suhtaudutaan, kun pastorin vaimo osoittautuu lesboksi. Ero ei tullut heti kysymykseen.
Väliaho koki suurta syyllisyyttä, nyt puolisonsa elämän pilaamisesta. Hänhän ei ollut halunnut lapsiakaan, joita puoliso kaipasi.
Pariskunta oli yhdessä vielä kolme vuotta, tuona aikana suhde repeytyi rumaksi. Alkaisiko Väliaho harjoittamamaan seksuaalisuuttaan? Oli myös teologista väittelyä. Mikä on Jumalan mielen mukaista? Onko tämä sairautta vai syntiä?
11 vuotta kestäneen salaisuuden julkitulo ei tehnyt heti elämää helpommaksi. Oma perhe suhtautui asiaan hyväksyvästi. Tyttären vakava sairastaminen oli ollut syvä huoli ja perimmäisen syyn selviäminen huojensi.
Vanhemmilleen ja sisarilleen hän soitti kuitenkin vasta, kun ero puolisosta oli varmaa. Pitkä itkun täyteinen puhelu ei päätynyt syyttelyyn, eikä tuomitsemiseen, vaan helpotukseen. "Saat olla ihan mitä vaan, kunhan olet hengissä", oli vastaus kuulunut.
Uskonyhteisöstä Väliaho ei kokenut saavansa vastaavaa ymmärrystä. Hän kertoi salaisuudesta ystävälleen.
– Kerroin, että tämä on ollut minussa aina, eikä ole lähtenyt pois yrityksistä huolimatta. Hänen kommenttinsa oli, että olen tosi ylpeä sinusta, että olet pystynyt hallitsemaan noita sinun impulssejasi.
– Fakta kuitenkin oli, että olin melkein päässyt hengestäni siinä, että olin hallinnut impulsseja.
Ilman sankarin viittaa
Tultuaan kaapista Väliaho on kertonut myös sosiaalisessa mediassa avoimesti seksuaalisuudestaan. Hän saa päivittäin yhteydenottoja ihmisiltä, jotka ovat edelleen kaapissa ja pohtivat sieltä ulospääsyä.
Väliaho tuntee, että on voinut oikeasti auttaa.
– Sain viestiä helluntailaiselta tytöltä, joka sanoi minun Instagram-tilini muuttaneen hänen elämänsä. Hän oli sen vuoksi uskaltautunut kaapista ulos ystävälleen ja terapeutilleen, mutta ei vielä muille. Hän kirjoitti olleensa niin epätoivoinen, että oli vain halunnut kuolla, mutta tili muutti elämän. Puhuttelee tosi paljon, että on saanut jonkun ihmisen jäämään henkiin.
Hän haluaa valaa etenkin nuoriin luottamusta, että oman seksuaalisuutensa tunnustaminen ei tarkoita Jumalasta luopumista. Uskonnollisissa yhteisöissä synninpelko on juurtunut syvälle ja Väliaho tietää, että toivon sanoma ei kanna kaappiin asti.
Väliaholla on huoli niistä ihmisistä, jotka ovat vielä siinä tilanteessa kuin hän oli vuosia. Omalletunnolle on jäänyt asia, jonka hän haluaa kertoa nyt.
– Olin puhumassa seurakunnassa puuta heinää Jumalan rakkaudesta. Seksuaalivähemmistöön kuuluva henkilö tuli luokseni, mutta en antanut hänelle tukea, koska olin itse kaapissa. Toivotin vaan Jumalan siunausta ja taputtelin olkapäälle, lässyn lässy. Hän päätyi tulemaan kaapista ja löysi poikaystävän. Puolen vuoden päästä syyllisyys kasvoi niin pahaksi, että hän tappoi itsensä.
Väliaho kokee tästä syyllisyyttä.
– Ironisinta on se, että kaikki vuodet seurakunnassa piti näytellä pelastajaa ja sen seurauksensa yksi ihminen on päätynyt tappamaan itsensä. Nyt kun voin olla oma itseni, eikä ole enää sankarin viittaa, pystyn oikeasti pelastamaan ihmisiä. Se tuo merkityksen kaikelle, Tanja Väliaho alleviivaa.
Rakkauslaulut ovatkin totta
Nyt Väliaho elää onnellisessa parisuhteessa naisen kanssa. Yhteinen koti on Kemissä ja hänellä on parhaillaan yhteiskuntatieteiden maisterin tutkinto valmistumassa.
Maailma on muuttunut siitä harmaasta suorittamisesta, missä hän oli luullut pyörivänsä seuraavat 50 vuotta.
– Olen aina luullut, että rakkauslaulut ovat teeskentelyä. Elämä voi kuitenkin olla sellaista, mitä lauluissa kerrotaan, kun saa olla oma itsensä. Nyt tulee sekin mieleen, että onneksi en tehnyt itselleni mitään. Oikea rakkaus on ihmeellinen kokemus. Sitä on vaikeaa sanallistaa.
Silti Väliaho sanoo, että joskus mieleen luikertelee menneestä muistuttavia ajatuksia, ihan vaikka vain kumppanin vieressä istuessa.
– Saatan ajatella, että jos nyt kuolen, joudun helvettiin. Se tule jostain syvältä, vaikka en niin enää ajattelekaan. Olen joutunut ottamaan etäisyyttä Jumalaan, koska pelkään, että Jumala tulee sanomaan, että Tanja tämä on väärin ja sinun pitää erota ja palata entiseen.
Entisestä puheen ollen, Väliaho kertoo tunnustuksesta, jonka opettaja Tuula Tuneström antoi hänelle aikoinaan Soinin yläasteella, se oli "Yhteiskunnallinen vaikuttaja".
– Kun viimein lähdin opiskelemaan, tunsin, että olen palannut siihen minään, joka olin yläasteella. En tiedä vielä, mitä se olisi, mutta haluaisin voida vaikuttaa asioihin, Väliaho pohtii.
