Spraypurkit kalisivat ja suhisivat, kun Vaasan rokkikoulun piharakennuksen seinä täyttyi keltaisen ja oranssin eri sävyistä.
Vaasan kaupungin nuorisopalveluiden järjestämä katutaideleiri veti lapsia ja nuoria puoleensa jo toista kesää peräkkäin.
– Viime kesän leiri oli hitti. Silloin teimme muraalin nuorisotalo Kultsan viereen, kertoo nuorisopalveluiden harrastuskoordinaattori Johanna Maartonen.
Nyt leirin ohjaajana toimi Jon Gredmark, jonka visiossa lasten ja nuorten kädenjälki pääsi aidosti esille.
– Halusin antaa maalareille mahdollisimman paljon vapautta siten, että teos pysyy yhtenäisenä ja siitä voi nauttia niin automuseon väki kuin kuka tahansa muukin, Gredmark kertoo.
Historiaa ja maalaamista
Ennen muraalin maalaamista leirin osallistujat vierailivat Vaasan auto- ja moottorimuseossa valokuvaamassa ja inspiroitumassa.
Ohjelmaa on ollut viisi tuntia viikossa viiden päivän ajan.
– Leirin alussa hahmottelimme, piirsimme ja maalasimme kanvaksille. Olemme oppineet graffitikulttuurin historiasta ja eri katutaidetyyleistä, Gredmark kertoo.
Lasten ja nuorten taidetta näkee myös Vaasan Raviradalla.
– Teimme yhteisteoksen, minkä lisäksi kaikki saivat tehdä omat graffitinsa.
Maartosen mukaan opeissa on huomioitu myös turvallisuus ja esimerkiksi se, kuinka kaukana autojen tulee olla, jotta niihin ei tartu maalia.
– Myös asiaankuuluvien maskien käyttö ja lainsäädäntö, mihin saa ja mihin ei saa maalata, on tullut tutuksi.
Käytännön opeista yksityiskohtiin
Markus Mykhailenko ja John Westerberg maalasivat graffiteja ja muraaleja ensimmäistä kertaa katutaideleirillä.
– Olen oppinut, että sprayta täytyy pitää lähellä seinää. Muuten maali leviää ilmassa ympäriinsä, Westerberg kertoo.
Hänen mukaansa seinän lähellä liikkumista kannattaa välttää heti maalaamisen jälkeen, jotta maalia ei tartu ihoon ja vaatteisiin.
– Maalata saa vain paikkoihin, joihin on opettajalta lupa.
Mykhailenko kertoo oppineensa löytämään graffiteista pieniä yksityiskohtia.
Tyyliä oppii lukemaan
12-vuotiaat Toivo Blomster ja David Vybornov maalasivat seinään muun muassa autoja.
Leirillä Vybornov kertoo kokeilleensa eri graffitityylejä.
– Lempityylini on wildstyle, jossa kirjaimet menevät villeiksi. Jos ei ymmärrä, miten tyylillä kirjoitetaan, ei sitä osaa myöskään lukea.
Katutaiteessa parasta on se, että maalata voi ulkona ja millaiselle pinnalle tahansa, hän kertoo.
Blomster oppi leirillä kontrolloimaan maalia, varjostamaan ja tekemään erinäköisiä ja -muotoisia kirjaimia.
Sosiaalisuus korostuu
leireillä
Gredmark on pitänyt useita katutaidetyöpajoja muutaman tunnin kursseista aina viikkojen mittaisiin maalaussessioihin niin Vaasassa kuin ympäri Suomea.
– Leirillä sosiaalinen yhteistyö korostuu. Tämä on yhteisötaidetta.
Muraaleja voi Gredmarkin mukaan maalata kuka tahansa, ja myös lasten luomista teoksista tulee hienoja, kun tekemistä ohjataan.
– Nuorimmat, joiden kanssa olen tehnyt muraaleja, ovat olleet 2–3-vuotiaita. He eivät tietenkään spraymaalanneet, vaan käytin heidän piirustuksiaan teoksessa.
Katutaide innostaa poikia
Gredmarkista on mielenkiintoista, miten katutaide tuntuu vetävän poikia puoleensa enemmän kuin muut taidelajit.
Myös katutaideleirillä suurin osa osallistujista oli poikia.
– Se on jotain, mitä pitää miettiä. Ehkä se liittyy katukulttuuriin liitettyyn cooliuteen tai ehkä katutaidetta ei pidetä niin feminiinisenä kuin muita taiteen lajeja.
Yhtäältä katutaide voidaan liittää kriminaalisuuteen, mikä saattaa innostaa nuoria poikia.
Toisaalta katutaiteen ominaispiirteet kiehtovat lapsia.
– Muistan 5–6-vuotiaana näkemäni graffitimaalaukset kuvankirkkaasti. En silloin tiennyt mitään graffitikulttuurista, mutta iso koko ja värit tekivät minuun vaikutuksen.
