Lei­ju­via lyhtyjä ja rans­ka­lai­nen potage – Nämä kolme puu­tar­haa Vaasan seu­dul­ta saavat vih­reäk­si ka­teu­des­ta

Avoimet Puutarhat -teemapäivää vietetään Suomessa jälleen 5.7. Kello 12–17 muun muassa nämä pihat ovat vaasalaisten nähtävillä.

Mustasaari, Maalahti

Avoimet Puutarhat on kerran kesässä järjestettävä valtakunnallinen teemapäivä, jolloin puutarhaharrastajat voivat ilmoittaa omat puutarhansa yleisölle avoimiksi.

Teemapäivänä 5.7. kaikki siihen osallistuvat puutarhat ovat avoinna kello 12–17.

Vaasan seudulta mukana ovat muun muassa nämä kolme upeaa puutarhaa, ja loput löytyvät osoitteesta avoimetpuutarhat.fi.

Tia ja Peter Sundvall
Danilssidvägen 40, Österhankmo

Sundvallien perhe muutti Västervikistä Hankmoon noin 16 vuotta sitten.

– Västervikissä minulla oli useita kukkapenkkejä. Ajattelin, että en tänne hankkisi niin montaa, mutta toisin kävi, Tia Sundvall kertoo.

Nyt pihalta löytyy kukkapenkkien lisäksi marjapensaita, hedelmäpuita ja kasvimaa.

– Peter hoitaa traktorihommat ja ruohonleikkuun.

Ennen viikonloppua Peterillä riittääkin puuhaa, sillä arviolta 3 000 neliömetrin pihalta täytyy leikata nurmikko ja ranta laitureineen on laitettava kuntoon.

Peter ja Tia Sundvallin puutarhasta löytyy esimerkiksi pioneja, ruusuja ja perennoja, eli monivuotisia talvehtivia koristekasveja. Ylpein Tia on kuitenkin hedelmistään ja marjoistaan.
Peter ja Tia Sundvallin puutarhasta löytyy esimerkiksi pioneja, ruusuja ja perennoja, eli monivuotisia talvehtivia koristekasveja. Ylpein Tia on kuitenkin hedelmistään ja marjoistaan.
Kuva: Emma Takalo

Haasteen kautta mukaan

Puutarhanhoito nollaa Tia Sundvallin aivot.

– Unohdan kaiken muun. Se on minulle tärkeintä.

Osa kasveista on kulkeutunut Hankmoon vanhasta kodista, osa on saatu esimerkiksi naapureilta ja osa on kukkatoreilta ja puutarhamyymälöistä ympäri Vaasaa.

– Blomqvistin Taimistolla käymme Lepplaxissa kerran vuodessa.

Tia kertoo ystävättären haastaneen hänet mukaan tapahtumaan.

– Hänen piti asettaa taidettaan esille Arte Mareen ja minun piti lähteä mukaan tähän.

Kiviä pihalla pyöritellen

Yllättäen Tia Sundvallin lempimateriaali puutarhassa ovat kivet.

– Kannan, siirrän ja keräilen niitä. Kun täytin 40, sain kokonaisen kuorma-autolastillisen kiviä. Luulen, että olen pyöritellyt niitä tällä pihalla ainakin kolmeen kertaan ympäriinsä.

Kierrätysmateriaaleja, kuten tiiliskiviä, puutavaraa ja vanhan talon perustuskiviä, on käytetty pihalla hyödyksi.

– Saan ideoita, kun olen ulkona työntouhussa. Tietysti luen lehtiä ja katson Pinterestiä, mutta monesti, kun olen puutarhassa, tulee ahaa-hetkiä.

Peter Sundvallin mukaan kasvihuone on tehty omasta metsästä saadusta puutavarasta.
Peter Sundvallin mukaan kasvihuone on tehty omasta metsästä saadusta puutavarasta.
Kuva: Emma Takalo
Sundvallien puutarhassa kierrätysmateriaaleja, kuten vanhoja tiiliskiviä, on käytetty esimerkiksi marja- ja hedelmätarhassa.
Sundvallien puutarhassa kierrätysmateriaaleja, kuten vanhoja tiiliskiviä, on käytetty esimerkiksi marja- ja hedelmätarhassa.
Kuva: Emma Takalo
Sundvallien kasvihuoneen juuri valmistuneessa lisäosassa tuoksuu vielä terva. Marjat ja hedelmät ovat lähellä Tia Sundvallin sydäntä. "Pienenä piilouduin marjapensaisiin", hän kertoo. Kivistä on tehty Sundvallien pihalla polkuja kukkapenkkeihin. Vanhan talon perustuskivet pääsivät Sundvallien pihalla uusiokäyttöön. Mirrinminttu kukkii Tia Sundvallin mukaan pihalla pitkään. Omenapuu on yksi Sundvallien pihan vanhimpia kasveja. Korallikeijunkukka tuo väriä Sundvallien pihan ensimmäiseen kukkapenkkiin, jonka piti jäädä myös viimeiseksi. Toisin kuitenkin kävi.
Sundvallien kasvihuoneen juuri valmistuneessa lisäosassa tuoksuu vielä terva.
Sundvallien kasvihuoneen juuri valmistuneessa lisäosassa tuoksuu vielä terva.
Kuva: Emma Takalo

Johanna ja Christian Granlund
Björkaksentie 7, Maalahti

2500 neliömetrin pihasta kaksi kolmasosaa kuuluu vuosina 2020–2021 alkunsa saaneeseen puutarhaan, jota reunustavat lehtimetsät.

Ensimmäisenä katse kiinnittyy käärmeen tavalla mutkittelevaan koivuangervoon, joka on leikattu geometriseen muotoon.

Yrttitarhassa kasvaa muun muassa maustekasveja.

– Vanhat lääkekasvit eivät ole käytössä, mutta mielestäni ne sopivat tähän hyvin, Johanna Granlund kertoo.

Ulkorakennuksen takana on kasvimaa, jolla kukkien ja vihannesten on tarkoitus kasvaa sulassa sovussa, kuten ranskalaisessa ”potagessa”.

Puutarhanhoito on hyvää liikuntaa, varsinkin, jos kaivaa jotain, ajaa kottikärryjä tai siirtää ruukkuja, Granlund kertoo.

– Pidän tästä. Tuntuu kivalta olla ulkona ja tehdä jotain.

Johanna Granlund on opiskellut puutarhuriksi, mutta tekee nykyään toisen alan töitä. Japanilainen puutarha pysyy helppohoitoisena suodatinkankaan avulla, hän kertoo.
Johanna Granlund on opiskellut puutarhuriksi, mutta tekee nykyään toisen alan töitä. Japanilainen puutarha pysyy helppohoitoisena suodatinkankaan avulla, hän kertoo.
Kuva: Emma Takalo
Ylijäävä salaatti ja vesiheinä maistuvat Granlundin mukaan hyvin kanalan viidelle asukkaalle.
Ylijäävä salaatti ja vesiheinä maistuvat Granlundin mukaan hyvin kanalan viidelle asukkaalle.
Kuva: Emma Takalo

Neuloessakin voi ideoida

Vaikka rikkaruohojen nyppiminen ei ole kaikkein kivointa, on siistin lopputuloksen näkeminen Granlundista palkitsevaa.

Lisäksi puutarha antaa hienot puitteet valokuvausharrastukselle.

– Ennen sain ideoita puutarhalehdistä. Nykyään niitä saa paljon sosiaalisesta mediasta. Kun ulkona on kylmä, neulon ja katson BBC:n Gardeners' World -ohjelmaa, josta saan ideoita seuraavaan vuoteen.

Ajan saatossa puutarha on Granlundin mukaan kehittynyt ”The New Perennial Movement” -tyylisuuntaan, jolle ominaista on muun muassa perennojen ja koristeheinien istuttaminen.

Inspiraation lähteinä ovat myös esimerkiksi permakulttuuri, jolle keskeistä on luonnon kunnioittaminen ja kestävä viljely.

Erityisen ylpeä Granlund on kohti metsää vievästä vehreästä polusta.

– Se pehmentää rajaa puutarhan ja metsän välillä.

Kasvihuone toimii Granlundin mukaan myös istuskelutilana, mikä pidentää kesäsesonkia. Takana oleva luonnonkukkaniitty viehättää hyönteisiä ja vähentää tarvetta ruohonleikkuulle.
Kasvihuone toimii Granlundin mukaan myös istuskelutilana, mikä pidentää kesäsesonkia. Takana oleva luonnonkukkaniitty viehättää hyönteisiä ja vähentää tarvetta ruohonleikkuulle.
Kuva: Emma Takalo
Ruusut kukkivat kauniisti Granlundien pihalla. Granlundien yrttitarhasta on hienot näkymät kasvihuoneelle. Oreganot kukkivat Granlundien yrttitarhassa Granlundin ”potagessa” kasvaa ruohosipulia, kurkkua, salaattia, perunoita, sipuleita, lehtikaalia ja tilliä. Granlundien kasvihuoneessa kasvaa muun muassa tomaattia, kurkkua, paprikaa ja chiliä. Kasvihuoneesta saa myös esimerkiksi kesän ensimmäiset ja viimeiset salaatit. Japanilaisen puutarhan oikealle puolelle jäävä kasvien rehevöittävä polku johtaa metsään.
Ruusut kukkivat kauniisti Granlundien pihalla.
Ruusut kukkivat kauniisti Granlundien pihalla.
Kuva: Emma Takalo

Alf ja Susanne Häggblom
Strandbäckvägen 7, Petolahti

Tämä värikäs puutarha kasvaa mäntymetsän siimeksessä katajapensaiden ympäröimänä.

– Kun muutimme taloon vuonna 1990, kasvatimme pihalle mäntyjä. Isoina ne alkoivat varjostaa pihaa ja ne kaadettiin. Kun tilaa tuli lisää, kasvatimme kasveja enemmän ja enemmän, Alf Häggblom kertoo.

Vuonna 2015 puutarha laajeni nykyisiin mittoihinsa.

Alf Häggblomin mukaan erikoisuuksia saa todennäköisemmin vaihtokaupoilla kuin lähiseudun kukkatoireilta ostamalla. – Pennsylvania maksoi muistaakseni noin 60 euroa, mutta keräilijälle se ei ole paljon, hän kertoo.
Alf Häggblomin mukaan erikoisuuksia saa todennäköisemmin vaihtokaupoilla kuin lähiseudun kukkatoireilta ostamalla. – Pennsylvania maksoi muistaakseni noin 60 euroa, mutta keräilijälle se ei ole paljon, hän kertoo.
Kuva: Emma Takalo

Keräilijöiden harvinaisuuksia

Puutarhanhoito onkin pariskunnan yhteinen harrastus.

– Töiden jälkeen oli rentouttavaa mennä puutarhaan, kun oli istunut päivän puhelimessa ja tietokoneella. Se oli hyvää vastapainoa, kun sai mennä ulos tekemään töitä käsillä raikkaassa ilmassa.

Hän kuvaa itseään ja vaimoaan keräilijöiksi.

– Meillä on yli tuhat erilaista kasvilajia. Keräilemme kasveja ja uusia lajeja on vaikea löytää.

Tyypillisten puutarhakasvien seassa onkin useita harvinaisuuksia, joita on ostettu esimerkiksi Ruotsista ja Latviasta.

– Kuulumme Trädgårdsodlingens vänner i Wasa -yhdistykseen. Ryhmässä on samanhenkisiä ihmisiä ja heidän kanssaan voi jakaa ja vaihtaa kasveja.

Sinivaleunikkoa kasvaa puutarhassa myös violettina ja valkoisena. Metsäinen ja ravinteikas maa saivat kasvin kasvamaan Alf Häggblomin mukaan neljännellä yrittämällä.
Sinivaleunikkoa kasvaa puutarhassa myös violettina ja valkoisena. Metsäinen ja ravinteikas maa saivat kasvin kasvamaan Alf Häggblomin mukaan neljännellä yrittämällä.
Kuva: Emma Takalo

Kasveja yhä kauempaa

Pariskunta etsii uusia kasveja puutarhaansa yhä kauempaa ja kauempaa.

– Alueen puutarhamyymälöissä ei ole mitään sellaista, mitä meillä ei olisi, Alf Häggblom kertoo.

Yhdistys järjestääkin erilaisia puutarhamatkoja myös ulkomaille.

– Latviassa kävimme yksityisessä puutarhassa, 12 hehtaarin alppiruusupuistossa, Baltezersin taimistolla ja kansallispuutarhassa. Sieltä sai inspiraatiota ja löysi uusia kasveja.

Ennen puutarhaan istutusta kasvit ovat hänen mukaansa kuukauden karanteenissa.

Yhtenä uutena kokeiluna Häggblomien pihalla on oma penkki alppikasveille.
Yhtenä uutena kokeiluna Häggblomien pihalla on oma penkki alppikasveille.
Kuva: Emma Takalo
Häggblomien pihalta löytyy myös kasvimaa.
Häggblomien pihalta löytyy myös kasvimaa.
Kuva: Emma Takalo

Pihalla leijuvat lyhdyt

Yksi pihan erikoisista orkideoista on löytynyt turistimatkalta Mainauhun Saksaan, ja tavallisissa  puutarhoissa harvinainen Kanadanlilja on Alf Häggblomin ylpeydenaihe.

– Kukat näyttävät oranssinkeltaisilta liekeiltä. Kun ylhäältä katselee puutarhaa, näyttää siltä, että siellä leijuisi lyhtyjä.

Erikoisten kasvien lisäksi puutarhasta löytyy pieni kasvimaa sekä hedelmätarha kirsikoineen, omenoineen ja luumuineen.

– Vaimo kasvattaa siemenistä taimia ja myy niitä eteenpäin. Avointen puutarhojen päivänä myynnissä on myös jotain, Alf Häggblom kertoo.

Orkidea on puutarhassa nupullaan. Alf Häggblom uskoo sen kukkivan Avoimet Puutarhat -päivänä.
Orkidea on puutarhassa nupullaan. Alf Häggblom uskoo sen kukkivan Avoimet Puutarhat -päivänä.
Kuva: Emma Takalo
Sipulikasvi Sorjankukka on lähes kukassaan Häggblomien puutarhassa. Puutarhassa olevista seljankukista saa Alf Häggblomin mukaan sitruunan, veden ja sokerin avulla hyvää mehua. Puistoatsalea on Häggblomien puutarhan vanhin atsalea. Se on kymmenessä vuodessa kasvanut valtavaksi. Punapietaryrtissä on Häggblomin pihalla kauniit värit. Häggblomin pihalla kukkii Lehtoakileija. Kärhö kiemurtelee köynnöksenä Häggblomien pihalla. Kämmekkä on tyytyväisenä levinnyt Häggblomien pihalta myös ojan puolelle. Alf Häggblomin ylpeys ovat Kanadanliljat, jotka kukkiessaan näyttävät leijuvilta lyhdyiltä. Suurin osa pihan kasveista kukkii heinä–elokuussa. Atsalea Häggblomien pihalla.
Sipulikasvi Sorjankukka on lähes kukassaan Häggblomien puutarhassa.
Sipulikasvi Sorjankukka on lähes kukassaan Häggblomien puutarhassa.
Kuva: Emma Takalo
Mainos
Ilkka-Pohjalaisen pelit

Pelaa Ilkka-Pohjalaisen digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä