Etelä-Savon käräjäoikeus on määrännyt Savonlinnassa kolmen lapsensa ja näiden äidin murhasta syytetyn miehen mielentilatutkimukseen. Käräjäoikeus päätti asiasta tänään antamassaan välituomiossa.
Syyttäjän mukaan mies sytytti viime itsenäisyyspäivänä perheen omakotitalon tuleen ja poistui itse talosta. Miehen kolme pientä lasta ja näiden äiti kuolivat tulipalossa. Miestä syytetään muun muassa neljästä murhasta ja tuhotyöstä. Syyttäjä vaatii miehelle elinkautista vankeusrangaistusta.
Mies on kiistänyt kaikki syytteet. Oikeudenkäynnissä tämän oikeudenkäyntiavustaja Ville Kestilä kertoi miehen kokevan, että hänestä on pyritty tekemään syyllinen vain sillä perusteella, että hän kykeni poistumaan talosta.
Puolustuksen mukaan tutkinnassa ei riittävästi selvitetty vaihtoehtoisia tapahtumia tai mahdollista ulkopuolista tekijää. Syytetyn mukaan palon saattoivat sytyttää alueella asuvat "nistit".
Käräjäoikeuden välituomion mukaan ulkopuolista tekijää on pidettävä erittäin epätodennäköisenä. Sen sijaan esimerkiksi useiden todistajina kuultujen kertomuksista ja viranomaisten asiakirjoista käy ilmi, että mies oli käyttäytynyt väkivaltaisesti lasten äitiä kohtaan.
Poliisin esitutkintapöytäkirjan mukaan mies on tuomittu naisen pahoinpitelyistä vuosina 2022–2023. Muun muassa tämä seikka osaltaan tukee miehen syyllisyyttä, oikeus katsoi.
Käräjäoikeuden mukaan miehen kertomus talosta poistumisesta palon syttymisen jälkeen ei saanut tukea mistään asiassa esitetystä näytöstä.
Mies kertoi kuulusteluissa, että paloyönä avopuoliso oli herättänyt hänet ja kertonut talon olevan tulessa. Mies sanoi poistuneensa talosta noin minuutti heräämisensä jälkeen.
Oikeus katsoi, ettei mies olisi voinut poistua palavasta talosta vammoitta. Mieheltä mitattiin häkäpitoisuus tapahtumapaikalla. Mittauksen mukaan miehellä ei ollut elimistössään sellaista määrää häkää, jonka perusteella hän olisi ollut talossa sisällä palon aikana. Nämä seikat huomioiden mies ei oikeuden mukaan voinut olla talossa sisällä palon syttyessä.
Välituomiossa myös sanotaan, että jos lasten äiti eli miehen avopuoliso olisi pystynyt herättämään miehen, tämä olisi ollut vielä itsekin toimintakykyinen poistumaan.
Käräjäoikeus katsoi, että mies oli palavaa nestettä käyttämällä sytyttänyt perheen omakotitalon tuleen. Talon useisiin vierekkäisiin huoneisiin oli levitetty palavaa nestettä, joka sytytettiin palamaan avoimella liekillä. Palava neste lattioilla oli syttynyt nopeasti ja muodosti oikeuden mukaan asuintiloissa jopa sekunneissa hengenvaaralliset olosuhteet.
– Tulipalon sytytettyään (syytetty) on poistunut itse rakennuksesta ja jättänyt perheensä sisälle palavaan rakennukseen, välituomiossa sanotaan.
Välituomiossa mies määrättiin myös pidettäväksi edelleen vangittuna, vaikka hän vastusti sitä. Oikeus ottaa kantaa rikosnimikkeisiin sekä miehen rangaistukseen sitten, kun mielentilatutkimus on valmistunut.