Vanhemmat eivät pelkästään mahdollista oman lapsensa joukkueurheiluharrastusta, vaan omalla vapaaehtoistyöllä mahdollistavat koko joukkueen toiminnan.
Aikaisin aamulla töihin, jotta työpäivä ja työpaikalla tehtävät hommat tulevat ajoissa tehdyksi. Kiireellä kotiin, ruokaa ja lasten kanssa heidän harrastuksiinsa. Päivän kulku saattaa kuulostaa tutulta monelle, jonka lapset harrastavat esimerkiksi joukkuelajeja. Pelkkä kuskaaminen harjoituksiin ei monesti riitä, vaan useat vanhemmat myös toimivat joukkueiden eri tehtävissä – maksutta.
– Meillä on 500 junioripelaajaa. Seitsemänkymmenen lapsen äiti tai isä on mukana aktiivisesti joukkueiden toiminnassa. Vanhempien merkitys on äärimmäisen suuri. Arvostamme vanhempien panostusta, koska ilman heidän sydäntään lajille, toiminta ei tässä laajuudessa olisi mahdollista. Seinäjoen Jalkapallokerho-junioreiden urheilutoimenjohtaja Kari Kiviluoma kiittelee.
Kun isoveli Eemelin jalanjäljissä Hermanni Honkola innostui jalkapallosta, ryhtyi isä, Marko Honkola, Seinäjoen Jalkapallokerhon vuonna 2008 syntyneiden poikien apuvalmentajaksi.
– Tämä on lähentänyt meitä, ja olen oppinut tuntemaan Hermannia vielä paremmin. Joukkueen ansiosta on tullut lisää yhteisiä reissuja sekä hienoja hetkiä. Jännä nähdä, mihin isä–poika suhde tästä vielä etenee.
Apuvalmentaja Honkola saapuu muiden avainhenkilöiden tavoin harjoituksiin ensimmäisenä ja lähtee viimeisenä.
– Treenien vetämisen lisäksi siihen tulee kaikennäköistä muuta toimintaa päälle. Harvoin harjoitusreissusta alle kahden tunnin selviää.
Jalkapallosta on muodostunut koko perheen yhteinen harrastus, nimittäin Tuttu-vaimo on 08-syntyneiden toinen joukkueenjohtaja.
– Ilman vapaaehtoisia työntekijöitä ei harrastustoiminnasta tulisi mitään. Tärkeintä kuitenkin on, että lapset nauttivat harrastamisesta. Aktiivisena toimiminen antaa myös vanhemmille sosiaalista tekemistä. Harrastuksen kautta on tullut sekä itselle että lapsille uusia ystäviä, Tuttu Honkola kertoo.
Honkolat muistuttavat kaiken kökkätyön tärkeydestä harrastustoiminnan mahdollistamisessa.
– Välillä kaiken kiireen keskellä sitä miettii, onko tämä kaikki sen arvoista. Treenien jälkeen on kuitenkin aina hyvä fiilis. Parasta tässä on, kun näkee lasten riemua ja sen, kuinka he nauttivat lajista.
Teksti: Paula Myllykoski
Artikkeli julkaistu kokonaisuudessaan Eparin Tekemisen meininki -teemassa 1.2.2017.
