Ilkka-Pohjalaisen pääkirjoituksessa 22.7. todetaan aivan oikein, että alaikäisten tekemät rikokset ovat vakava ja kasvava ilmiö. Tästä meidän täytyy olla huolissamme.
Jokainen väkivallan uhri on liikaa, ja erityisesti lasten tekemä vakava rikollisuus kertoo siitä, että yhteiskunnassamme on jotain pielessä.
Pääkirjoituksessa ehdotettiin, että lasten rikosoikeudellisen vastuun ikärajan alentamista on pohdittava Suomessa. Nykyään se on 15 vuotta.
En kannata rikosoikeudellisen vastuuiän alentamista.
Jos tavoitteena on vähentää lasten rikollisuutta, miksi keskustelemme ensisijaisesti siitä, milloin lapsi voidaan tuomita rikoksesta, emmekä siitä, miten yhä harvempi lapsi päätyisi rikoksen tekijäksi?
Jos rikosoikeudellisen vastuuiän alentaminen todella vähentää nuorisorikollisuutta, missä maassa näin on tutkimusten mukaan tapahtunut?
Pääkirjoituksessa mainittiin Skotlanti. Maassa nostettiin rikosoikeudellisen vastuun ikäraja 8 vuodesta 12:een vuonna 2021. Tanskassa kokeiltiin vastuuiän alentamista 14 vuoteen, mutta kokeilusta luovuttiin, ja ikäraja palautettiin 15 vuoteen.
Tutkimustieto kertoo, että lasten ja nuorten aivot ovat edelleen kehittymässä. Erityisesti impulssikontrolli, riskien arviointi ja seurausten hahmottaminen kehittyvät pitkälle nuoreen aikuisuuteen.
Siksi yhteiskunnan pitäisi ensisijaisesti ehkäistä rikoksia, ei vain koventaa seuraamuksia niiden jälkeen.
Kyllä, myös Suomessa järjestäytynyt rikollisuus on käyttänyt alaikäisiä rikosten tekemiseen, kuten pääkirjoituksessa mainittiin.
En kuitenkaan usko, että rikollisjärjestöt lopettaisivat lasten hyväksikäytön siksi, että rikosoikeudellinen vastuu alkaisi vuotta tai kahta aikaisemmin. Ne etsisivät edelleen kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia lapsia ja nuoria.
Katse pitäisi suunnata toisaalle. Miten vahvistamme lapsiperheiden tukiverkkoja? Miten lyhennämme mielenterveyspalveluiden jonoja? Miten mahdollistamme aidon moniammatillisen yhteistyön koulujen, sosiaalityön, terveydenhuollon, nuorisotyön ja poliisin välillä?
Toivon myös, että emme haikaile kuvitteelliseen “vanhaan hyvään aikaan”. Maailma on muuttunut, ja myös ratkaisujen on muututtava.
Tarvitsemme enemmän ennaltaehkäisyä, toimivia palveluja ja riittäviä resursseja lapsille, nuorille ja perheille.
Yhteiskunnan onnistumista ei mitata sillä, kuinka nuorena lapsi voidaan tuomita rikoksesta. Se mitataan sillä, kuinka harva lapsi ylipäätään päätyy rikoksen tekijäksi.
Minun Suomeni ei vastaa lasten pahoinvointiin ensisijaisesti rangaistuksia koventamalla. Se investoi lapsiin ennen kuin heistä tulee rikostilastoja.