Näin Hiljaiset perivät maan -oopperan kahdesti, kenraalissa ja viimeisen näytöksen. Ja luin kaiken siitä I-P:ssa.
Oopperassa ihailin lähes kaikkea, erityisesti loistavia solisteja, ja hienosti suoriutunutta amatöörikuoroakin, librettoa taidokkaasti tukevaa musiikkia, upeita lavasteita ja puvustusta, sekä ohjausta. Ja yhtyä voin siihenkin, että se oli ideologisesti yllättävänkin neutraali. Siinä ei myöskään ollut sitä Salon, Chydeniuksen ja Holmbergin 1966 oopperan täyteen pumpattua, etovaa kansan kaikkivaltiaan ”punakoodausta” ja räävyyttä; tämän ”rumat sanat” kuuluivat asiaan. Vanha pressa, nuori vaimo -kevennyskin oli hyvällä maulla nokkela.
On toki sanottava, että ansionsa vuoden 1966 oopperallakin olivat, esimerkiksi lapuanliikekörttiläisyyden ”hengellisyyden” laittamaton jyvitys: ”Jumalauta näillä lakeuksilla ei Jumalaa pilkata.” Taiteilijaprofessori Arvo Salo oli myös terävä näkijä.
Kiitosten kanssa yhdyn myös I-P:n päätoimittajan kahdesti (12. ja 14.6.) ansiokkaisiin jyvityksiin ilmajokelaisen kansanedustaja-lainsäätäjä Mäenpään esiintymisen (9.6. asu) ja lapualaislausuntojen sopimattomuudesta lainsäätäjälle. Uskon myös, että Mäenpää teki vahinkoa PS:n kannatukselle. ”Esi-isä” Vennamo kuoli, mutta ”kyllä kansa tietää” elää.
Ooppera oli mielestäni lähes kaikessa neutraali ja tasapainossa historian kanssa. Ja olisi saanut ainakin allekirjoittaneelta ”kymmenen pistettä ja papukaijamerkin”, niin hieno ja hyvä se oli, mutta saa nyt vain 10–, kun oopperassa ja sen käsiohjelmassa oli roolihenkilö: ”Päivällä rovasti, yöllä muiluttaja”. Liikkeen ja aatteellisen perillisensä IKL:n rovasteissa oli jopa orastavan natsismikin fasisteja, mutta oliko sentään yhtään muiluttajaa? Ei ainakaan historian professorin mukaan.
Muiluttamisia, murhaamisia, omaisuusrikoksia tehnyttä ja laillista yhteiskuntajärjestystä aseellisesti uhannutta Lapuanliikettä ei tietysti voi eikä saa erottaa fasistisista aateyhteisöistään Italiassa ja Saksassa, mutta ei myöskään 1918 tapahtumista, ja kommunistien Moskova-vetoisista pyrkimyksistä Suomen yhteiskuntajärjestyksen kumoamiseksi 1920–30-luvuilla. Mutta kommunistien pyrkimyksistä huolimatta, tarkoitus ei tässäkään pyhitä kriminaaleja keinoja.
Libretisti-ohjaaja Parkkinen sanoo nettivideolla ydinsanomia olevan, että vastapuolen mielipidettäkin pitää kuunnella ja ymmärtää, sekä kaiken väkivallan vastustaminen. Olisi suonut, että Parkkinen olisi pysynyt kaikessa totuudessa – vaikka taidetta tehdäänkin myös fiktioiden keinoin. Tällainen tarkoitushakuinen yliampuva historian vääristely laskee upean teoksen arvoa. Taiteen keinoin voidaan johtaa ihmisten mieliä ja ojentautumisia myös harhaan. Siksi: Adolf Ehrnroothin kestoteesille, ”Kansa joka ei tunne menneisyyttä, ei ymmärrä nykyisyyttä, eikä hallitse tulevaisuutta”, on taaskin käyttöä.
Ja ilmajokisia voi jälleen onnitella, lähes vertaansa vailla olevista kulttuuriteoista, kun järjestävät tänne maille vuodesta toiseen loistavia oopperatapahtumia.
Pentti Heiska
Ylistaro