Vanha kunnallinen jumitus nousi esille Il-Pon pääkirjoituksessa 3.2.
Lastensuojelu on Seinäjoella niitä aiheita, jossa puheen määrä ei ole ollut missään suhteessa tuloksiin.
Menneeseen vuosikymmeneen mahtuu tilanne, jossa valtuusto sai läpi viiden uuden työntekijän palkkaamisen sosiaalityöhön. Vakanssit tulivat, työntekijät vain menivät eri kohtaan, mitä toivottiin. Asian perään ei juuri kyselty.
Avilta tuli uhkasakko 2016, koska oli todettu, että lastensuojeluilmoitusten käsittely venyi. Päätettiin uusista viroista.
Valtuusto kuitenkin pani oman hankkeensa jäihin, ajatuksella odottaa avin kantaa riittävyydestä. Uusia ihmisiä ei sitten tullut, avi ei kommentoinut, ja vanha väki jatkoi pitkiin jonoihin hiljaa väsyen.
Viime vuonna avi puuttui asiaan sosiaaliväen reklamaation johdosta ja viisi uutta virkaa pantiin hakuun. Rekrytointi on nyt ollut vaikeaa, koska olosuhteet ovat jo laajalti tunnettuja.
Virkakunta on koko ajan toiminut korkeapaineella. Kysymys kuuluukin, miksi päättäjä ei seuraa omia päätöksiään. Puheet ovat olleet komeita.
Aikanaan huomasin kuntakoneen heikkouden, oli kyse sitten lapsista tai rakennuksista. Kun nuija on kolahtanut, toteutumista pitää vahtia. Näin oli po. sosiaalisektorin kanssa, näin oli remonttien valvonnassa. Sitä aktiivisuutta ei ole.
Kun valtuutettu kysyy virkamieheltä, ei pidä hyväksyä ”on ilmoja pidellyt” -vastausta. Yksi traumaelämys aiheen ympäriltä takavuosina, kun arvostamani sd-valtuutettu kysyi ”politikoiko keskusta lastensuojelulla”. Ymmärsin vaikeuden, kun fiksuinkin osa ajatteli näin. Lapset ja nuoret eivät kaipaa poliittisia voittoja, vaan käsipareja avukseen.
Toimiala paisuu, aika kovenee ja painopiste entisestään vinoutuu.
Kaupunkiin on tullut uusi oma lastensuojeluyksikkö ja laskujeni mukaan viisi ylikunnallista yksityistä, asiakkaat lähinnä ruuhka-Suomesta. Omaa on helppo valvoa, laatu on taattu. Hintaan lasketaan kaikki mahdollinen.
Kun iso valtakunnallinen tekee tarjousta, sitä voi enemmän säätää.
Poliitikon ähkyessä kalliita laitossijoituksia hän aktiivisesti unohtaa omat toimensa – tai toimimattomuutensa – siinä kohtaa, kun piti reagoida. Kuka olettaa, että maakuntamallin päätöksenteon entisestään etääntyessä tämäkään kohta voisi kohentua?
Jarmo Lintala
Seinäjoki