Merkittävällä osalla suomalaislapsista on oppimisvaikeuksia, joiden taustalla on synnynnäinen neurokognitiivinen syy. Oppimisvaikeudet voivat liittyä lukemiseen, kirjoittamiseen tai laskemiseen, ja ne käyvät usein ilmi viimeistään koulussa.
Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden ja psykologian apulaisprofessori Tuire Koponen huomauttaa, että lapset, joilla on oppimisvaikeuksia, ovat saamansa tuen suhteen eriarvoisessa asemassa. Koulut tukevat lapsia resurssiensa mukaan, ja resursseissa voi olla suuriakin alueellisia eroja. Myös koulujen toimintamalleissa on merkittävää vaihtelua.
Eriarvoisuutta lisää Koposen mukaan moni asia koulun ulkopuolellakin: miten lapsen oppimista tuetaan, kannustetaanko häntä ja missä määrin koulutusta arvostetaan.
– Lapselle tärkeiden aikuisten asenteilla on suuri merkitys. Onko tärkeää osata lukea tai harjoitella matikkaa, ja jos matikka tuntuu vaikealta, voiko tehtävät vain jättää kesken.
– Vaikka oppiminen on lapselle poikkeuksellisen työlästä, hän oppii kyllä, jos saa riittävästi oikein kohdennettua tukea. Oppiminen vaatii kuitenkin keskimääräistä enemmän töitä, ja tässä ympäristön tuki ja kannustus ovat merkittävässä roolissa.
Koposen mukaan myös lapsen yksilölliset piirteet, kuten temperamentti, vaikuttavat oppimiseen. Jos lapsi on hyvin motivoitunut ja sinnikäs, hänellä on paremmat edellytykset oppia kuin lapsilla, jotka luovuttavat herkästi.
Oppimisvaikeuksiin voi liittyä myös tarkkaavaisuuden ja toiminnanohjauksen haasteita, jotka usein hankaloittavat oppimista entisestään.
Koposen mukaan lapsilla, joilla on oppimisvaikeuksia, on usein keskimääräistä alhaisempi usko itseensä oppijana. Tällä taas voi olla vaikutusta siihen, miten lapsi ponnistelee oppimistilanteissa.
Oppimisen haasteet voivat vaikuttaa myös lapsen minäkuvaan ja itsetuntoon ja alkavat ajan kuluessa herkästi laskea kiinnostusta oppimiseen – varsinkin silloin, jos lapsi ei saa oikea-aikaista ja taitotasolleen sopivaa tukea. Pidemmällä aikavälillä oppimisvaikeudet ovat yhteydessä esimerkiksi toisen asteen opintojen loppuun suorittamiseen, ammatin saamiseen, työelämään kiinnittymiseen ja mielenterveyteen.
– Myös lasten ja perheiden voimavarat oppimiseen ja oppimisen tukemiseen voivat vaihdella paljon, ja onkin tärkeä huomioida, että perheiden hyvinvointia tukevat toimet ovat myös oppimista tukevia toimia, Koponen huomauttaa.
Alueellisten erojen taustalla erityisopettajapula
Suuremmissa kaupungeissa ja kehyskunnissa kouluilla on usein syrjäseutuja paremmat mahdollisuudet puuttua lasten oppimisvaikeuksiin.
– Syrjäseudulla saattaa erityisopettajan tuki olla saatavilla kerran viikossa koko koululle, Koponen sanoo.
Opetushallituksen opetusneuvos Riia Palmqvist kertoo, että Suomessa on alueita, joille ei ole saatu päteviä erityisopettajia auki olevista viroista huolimatta. Palmqvist arvioi, että erityisopettajia on parhaiten alueilla, joilla tarjotaan erityisopettajan koulutusta. Erityisopettajia on pitkään koulutettu Jyväskylässä, Helsingissä ja Turussa ja viime vuodesta alkaen myös Lapin yliopistossa.
– Erityisopettajan koulutus aloitetaan syksyllä 2024 myös Tampereen yliopistossa ja Kajaanin yliopistokeskuksessa. Tilanne toivottavasti paranee Lapissa ja Kajaanin seudulla lähitulevaisuudessa, Palmqvist sanoo.
Tietyt merkit ennakoivat
Suomen kouluissa on käytössä kolmiportaisen tuen malli, jossa korostuu varhainen tuentarpeen tunnistaminen. Lapsi on oikeutettu saamaan tukea heti tarpeen ilmetessä, ja tuen pitäisi olla riittävää ja lapsen tarpeisiin sovitettua, kertoo Koponen.
– Eräänlaisena erikoispiirteenä suomalaisessa tukijärjestelmässä on se, että osa-aikainen erityisopetus on yksi tuen muoto heti ensimmäiseltä tuen portaalta lähtien.
Koposen mukaan tietyt merkit ennakoivat lapsen oppimisvaikeuksia jo ennen kouluikää. Esimerkiksi se, oppiiko lapsi tunnistamaan kirjaimia ja erottelemaan äänteitä tai osaako hän luetella lukusanoja oikeassa järjestyksessä. Tällaisia merkkejä olisi tärkeää tunnistaa viimeistään esikoulussa.
Koposen mukaan suuri osa lapsista, joilla kouluun tultaessa taidot ovat vasta orastamassa, oppivat lukemaan ja laskemaan saadessaan siihen kohdennettua opetusta ja harjoittelua.
– Aina on kuitenkin myös se joukko, jolla oppiminen ei edisty tavoitteiden mukaisesti, ja heidän kohdallaan pitäisi lisätä tuen intensiteettiä sekä räätälöidä tukimuotoja paremmin yksilön tarpeita vastaaviksi, Koponen sanoo.
Palmqvistin mukaan tuen yksilölliseen räätälöintiin tulisi pyrkiä jokapäiväisessä opetuksessa. Oppilaille voidaan tarjota esimerkiksi eriyttäviä oppimateriaaleja ja yksilötyöskentelyn sijaan hyödyntää pari- tai ryhmätyötä. Palmqvist huomauttaa, että opetussuunnitelma mahdollistaa monenlaisen jouston.
Suomessa syntyy entistä vähemmän lapsia, mikä tulee Palmqvistin mukaan muuttamaan kouluverkkoa ja koko koulunkäyntiä.
– Voisi siis ajatella, että olisi mahdollisuus jonkinlaiseen muutokseen. Jos ei digitalisaatiota oteta huomioon, kouluhan on hyvin samanlainen kuin se on ollut jo pitkään. Olisi hyvä miettiä, miten koulu voisi vastata entistä paremmin oppilaiden muuttuviin ja moninaisiin tarpeisiin. Opettajilla on pedagoginen vapaus opetussuunnitelman sisällön ja tavoitteiden toteuttamiseen. On tärkeää kuulla, mitä ajatuksia heillä on perusopetuksen tulevaisuuden suhteen.