Leikitään, että olisit sellaisen umpikujan päässä, että sinun olisi pakko valita kahdesta pahasta ääripäästä. Olisiko lapsesi koulussa kiusattu vai kiusaaja?
Professori Liisa Keltikangas-Järvinen ihmetteli Helsingin Sanomissa (HS.fi 24.11.), että vanhemmat etsivät häneltä viisautta vain siihen, miten kasvattaa lapsi, joka ei joudu kiusatuksi. Kukaan ei kysy, miten kasvattaa lapsi, joka ei kiusaa.
Kiusaamisen estäminen ja siihen puuttuminen on taas lämmitellyt poliitikoiden puheita marraskuun viimoissa. Toivon mukaan puheet johtavat edes johonkin. Kiva-koulujaarittelut on jo kuultu moneen kertaan.
Kansanedustaja Tiina Elovaara (ps.) teki lakialoitteen perusopetuslain muuttamisesta. Sen allekirjoitti yli sata kansanedustajaa. Muutos mahdollistaisi sen, että kiusaaja voidaan siirtää toiseen kouluun. Nykyään äärimmäisten tilanteiden ratkaisussa uhri vaihtaa koulua. Antaisiko koulun vaihtaminen tarpeeksi vahvan signaalin kiusaajalle? Epäilen. Ehdotusta ehätti kritisoimaan myös nippu asiantuntijoita, mutta se sai myös paljon kannatusta.
Koulun vaihtaminen voi helpottaa, mutta ei välttämättä katkaise kiusaamista kokonaan. Kännykän mukana kiusaaminen tulee kotiin. Siihen koulunkin on hankala puuttua. Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) otti kantaa nettikiusaamisen estämisen mahdollisuuksiin kouluissa järjestyssäännöillä (Ilkka 28.11.). Kun on selvät säännöt, niiden rikkomisesta seuraa rangaistus. Ministeri asetti myös työryhmän miettimään uusia keinoja kiusaamiseen puuttumiseen. Ryhmän työ voi johtaa myös lakimuutoksiin.
Järjestyssäännöillä kiusaamisen karsiminen kuulostaa aivan ysärillä keksityltä netiketiltä. Tässä teille nettikäyttäytymisen säännöt, olkaa kiltisti. Miten hyvin ne ohjeet nykyään toimivat?
Onneksi jokin realismin häivä Grahn-Laasosen ajatuksissa. Hän sanoo, ettei ongelma lakiteksteillä ratkea, vaan yhteisön reagoinnilla.
Psykiatrian erikoislääkäri Ben Furman otti osaa kiusaamiskeskusteluun Helsingin Sanomien mielipidepalstalla hiukan erilaisella näkemyksellä. Hänen tietojensa mukaan koulukiusaamisen lopettamisen parhaat menetelmät eivät keskity ollenkaan kiusaamiseen. Aikamoinen ajatus, että kiusaaja ei saisi kuulla tekevänsä väärin. Olen ollut ymmärtävinäni, että oikean ja väärän ero on melko keskeisiä teemoja ymmärtää elämässä jo lapsesta lähtien.
Furman raportoi perusteluiksi brittiläisistä menetelmistä, joissa keskitytään kiusaamisen sijaan oppilaiden toveruuden edistämiseen. Kuulostaa jo oikeastaan pahemmalta kuin Kiva-koulu.
Kiusaamisen uhrien tulevaisuuteen kiusaaminen vaikuttaa yleensä enemmän kuin kiusaajien. Kärjistetty mielikuva raunioilla savuavasta ihmisromusta ohjaa myös vanhempia siinä, minkä puolen he pakon edessä valitsisivat. Kiusaajan tulevaisuus on vielä nykyäänkin aina parempi kuin kiusatun.
Niin täydellistä lasta ei valitettavasti ole eikä tule, etteikö kiusaaja keksisi hänestä jonkin iskukohdan. Siihen ei voi kasvatuksella vaikuttaa. Kiusaajaksi tulemiseen voi.
Professori Keltikangas-Järvinen tiivistää sen yksinkertaiseenn viisauteen, miten lapsesta ei tule kiusaajaa.
”Opettamalla lapselle empatiataitoja ja moraalia."
Hikinen homma, mutta yritettävä on.
MAIJA SAANIO