Voidaan väittää, että kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ovat Suomessa heitteillä. Se ei johdu lasten sijoituspaikoista vaan laeista. Ja usein myös lakien tulkinnasta, jota lastensuojelua valvovat viranomaiset tekevät.
Alle 18-vuotiaat ovat lastensuojelulain mukaan lapsia. Syinä lapsen sijoittamiselle kodin ulkopuolelle ovat yleensä vanhempien levoton elämäntapa, lapsen tai vanhempien päihde- ja mielenterveysongelmat, turvallisen kodin puuttuminen, rajattomuus ja näistä kaikista tai osasta näistä syistä johtuvat kouluongelmat ja -poissaolot.
Kun elämänhallinta ja vastuu omasta itsestä ja velvollisuuksista katoaa, lapsi siirtyy helposti hoitamaan ongelmiaan vertaistensa kanssa etsien helpotusta päihteistä ja ns. aikuisviihteestä. Elämästä puuttuu rytmi, jolloin arjella, pyhällä, päivällä tai yöllä ei ole merkitystä.
Kun vanhemmilta ote lapseensa on kadonnut yleensä jo vuosia sitten, vastassa on viranomaisten, lastensuojelun ja usein myös poliisin kohtaaminen. Tässä vaiheessa on jo ajauduttu ilkivalta- ja muun rikollisuuden pariin. Ollaan tilanteessa, jossa lapsen sijoittaminen kodin ulkopuolelle on ainoa mahdollisuus auttaa lasta.
Kodin ulkopuolelle sijoittaminen on monelle lapselle oljenkorsi, jolta odotetaan paljon. Tavoitteena on elämänrytmin löytyminen ja sen myötä ikävaiheeseen kuuluvien velvollisuuksien ymmärtäminen ja hoitaminen. Tämä vaatii varsinkin aluksi vahvaa aikuisten tukea. Tuki voi olla tarvittaessa tiukkojen rajojen asettamista lapselle, joka ei ole tottunut minkäänlaisiin rajoihin. Hänen maailmankuvaansa ei sovi, että joku aikuinen (ohjaaja tai opettaja) sanoo hänelle ei. Siitä seuraa ahdistus, joka kääntyy protestoinniksi ja vihaksi kaikkia rajoja asettavia auktoriteetteja vastaan.
Ehkä lastensuojelulain säätäjät ovat ”viisaudessaan” ajatelleet, että konflikteja täytyy kaikin keinoin välttää ja säätäneet lapsille laajat itsemääräämisoikeudet, joihin puuttuminen on suorastaan rikollista.
Näin kasvattajilta on otettu pois ne vähätkin työvälineet, joita kasvatustehtävässä tarvitaan, kun lapsi saa mennä ja tulla lähes kuinka haluaa. Hänen vaatteisiinsa eikä tavaroihinsa ei saa kajota, ellei ole täyttä varmuutta esimerkiksi huumeiden tai muiden kiellettyjen aineiden hallussapidosta.
Kun vanhemmat ovat etäämpänä ja sijoituspaikoissa ei ole oikeutta kontrolloida lasten tekemisiä, lapsi jää käytännössä heitteille. Oikein lain ja/tai lain tulkinnan suojassa. Sekö on lapsen oikeus ja etu?
Lastensuojelulakia muutettiin radikaalisti vuonna 2020 Marinin hallituksen kaudella lapsen edun vastaisesti löysemmäksi. Siinä lapsen sinänsä tärkeät oikeudet korostuvat liiaksi ja estävät kasvatuksen toteuttamisen. Kasvattavat elementit, rajoitukset ja velvollisuuksien hoitamisen opettelun vaatiminen tuli entistäkin vaikeammaksi. Ohjaajilla on kyllä vastuu lapsista, mutta ei riittävästi oikeutta rajoittaa heitä välittömästi tilanteen mukaan.
Pitäisi ohjata, mutta valtuudet siihen on riisuttu. Se vaikuttaa työntekijöiden työmotivaatioon ja vähentää lastensuojelutyön veto- ja pitovoimaa. Lasten oikeuksien ohella pitäisi puhua enemmän myös velvollisuuksista, myös laeilla ja niiden tulkinnalla. Lasten ja nuorten kanssa työtä tekevien työmotivaation kestävyyttä on pakko kehua tässä lakiympäristössä. Parantamisen varaakin siis on.
Tuloksia kalliiksi tulevista lasten sijoituksista on liian usein turha odottaa. Kun turvattomuudesta ja rajattomuudesta kärsivä lapsi siirretään ympäristöön, jossa velvollisuuksien vaatiminen ja rajojen asettaminen lapselle, joka ei ole muuallakaan kohdannut itseään vahvempia rajojen asettajia, on tehty mahdottomaksi. Tällöin näitä lapsia ei pelasta mikään. Nämä lapset ovat hatkareissuillaan huume- ja seksuaalirikollisten parasta unelmariistaa.
Hiukan karrikoidusti, mutta vain hiukan, voidaan lastensuojelulain väittää olevan enemmän rikollisten kuin lasten etuja ajatellen tehty. Esimerkiksi lastensuojeluyksikön ohjaajilla ei ole oikeutta ottaa karanneita lapsia kiinni ja palauttaa laitokseen. Ikävä sanoa, mutta heidän tulevaisuutensa on usein suljetussa laitoksessa. Tämä on sekä inhimillisesti että kansantaloudellisesti kestämätöntä. Lastensuojelulaki on siis täydellisen remontin tarpeessa.
Toivottavasti Orpon hallitusohjelmaan kirjatussa lastensuojelun kokonaisuudistuksessa otetaan paremmin huomioon lain tulkinnan terävöittäminen ja kasvatukselliset tehtävät ja tavoitteet sekä työntekijöiden turvallisuus ja kasvatustyön tekemisen mahdollistaminen aikuisjohtoisesti. Sillä on suuri merkitys lasten hyvinvoinnin lisäämiseksi ja työn mielekkyyden ja alan veto- ja pitovoiman kannalta.
Martti Saarikoski
lasten- ja nuorisopsykiatrian sh, eläkkeellä
Seinäjoki