Espanjassa yli kolme kuukautta viettämäni ajan jälkeen, voin sanoa oppineeni paljon tästä kulttuurista.
Esimerkiksi tämä on maa, jossa puhutaan small talkia. Tavatessani täällä tutun, ei pelkkä tervehdys ”¡Hola!” riitä, vaan häneltä täytyy myös kysyä, mitä kuuluu, ”¿Qué tal?”. Kuten yleensäkin small talk- maissa, ketään ei oikeasti kiinnosta, mitä sinulle kuuluu ja tähän kysymykseen löytyykin vain yksi vastaus, hyvää! ”¡Bien!”. Yritä siinä sitten suomalaisena, rehellisenä ihmisenä saada selvyyttä, meneekö kaverilla oikeasti hyvin.
Olen myös oppinut, ettei Espanja ole pelkkää aurinkorantaa ja sangriaa, vaikka molempia täällä riittääkin (etenkin tuota jälkimmäistä). León, kaupunki, jossa asun, on tunnettu tapas-kulttuurista. Tämä on yksi Espanjan harvoista kaupungeista, joissa tapas-baareista saa pientä syötävää, kuten kinkkua, mustekalaa tai perunamunakasleipää juoman kylkeen veloituksetta. Siksi tapas-kulttuuri onkin täällä hyvin voimakas ja on aivan normaalia, että pariskunta lähtee lapsineen viinilasilliselle iltaisin.
Kylmyys on yleisin keskustelun aihe tavatessani tuntemattoman ihmisen. Suomen talvea kauhistellaan, sillä ihmiset eivät ymmärrä, kuinka lämmin meillä on kotiemme sisällä. Siitä on oppinut arvostamaan, sillä täällä Leónissa hytistään kämppien sisällä koko syksy, koska tuuli tulee ikkunoista läpi eivätkä tulikuumat patterit kauheasti lämmitä lämmön karatessa ulos. On todellakin eri asia hytistä Suomessa ulkona odottamassa bussia kuin se, että sinulla on vähän väliä hieman vilu.
Viikko sitten koin toisenlaista jäätymistä jonotaessani lippua leffaan. Olin jo valmiiksi ostanut yhden lipun netistä, mutta nyt odotin toista. Siinä jonottaessani ulkona, popcorn kippoa halatessa oli vain yksi kysymys mielessäni, ¿Cuál es el punto? Eli, mitä järkeä on ostaa ensin lippu netistä ja sitten jonottaa, että lipusta saa paperisen version. Pahimmat kulttuurishokki hetkeni ovatkin aina liittyneet tekniikkaan. Espanja ja tekniikka eivät vain tahdo sopia samaan lauseeseen.
Espanjasta jään eniten kaipaamaan sen ihmeellistä luontoa. Pohjanmaan lakeuksiin tottuneena bussireitit kapeiden vuoristoteiden halki nostavat joka kerta hieman sykettä eikä suuria vuoria tai satojen metrien pudotuksia voi olla ihailematta. Näissä maisemissa olen huomannut olevani yhä enemmän suomalainen ja arvostamaan asioita, jotka olivat minulle itsestään selviä ennen tätä opiskelijavaihtoa.
Katri Snellman
opiskelija SeAMK