Kesäloma ja puhelin voivat olla ristiriitainen pari.
Tuore kyselytutkimus paljastaa, että peräti 74 prosenttia meistä ärsyyntyy kun muut roikkuvat puhelimella kesällä. Rannalla, terassilla, jopa saunassa. Se sieppaa ja jurppii. Täysin ymmärrettävää.
Mutta – saman kyselyn mukaan 71 prosenttia ärsyyntyy myös silloin, kun ihmisiä ei tavoita viestillä tai soitolla.
"Paradoksi on siinä, että muiden odotetaan olevan itselle tavoitettavissa, vaikka juuri se jatkuva luurilla roikkuminen ärsyttää", Riitta Auvinen viestintätoimisto Riannosta sanoo.
Eli puhelin pitää olla kesälläkin käden ulottuvilla, mutta sitä ei saa kumminkaan käyttää.
Hauskin luku on kuitenkin tämä: Vain 45 prosenttia myöntää, että oma puhelimenkäyttö vie huomiota ihmisiltä, joiden kanssa viettää aikaa.
Loput vastaajat kai kuvittelevat, että oma näpyttely on näkymätöntä tai erityisen perusteltua. Tämä vaikuttaa klassiselta "muut tekevät niin, minä en" -ilmiöltä.
Joka aamu, kesälläkin, 73 prosenttia suomalaisista tarkistaa puhelimen välittömästi herättyään. Luuri on noussut vahvaksi aamurutiiniksi kahvin ja hammasharjan rinnalle ja niiden ohi.
Moni toivoo myös muutosta. Kuusikymmentä prosenttia sanoo haaveilevansa puhelinvapaasta kesästä, mutta pitää sitä käytännössä mahdottomana.
Yli puolet suomalaisista pelkää jäävänsä paitsi jostain tärkeästä, jos puhelin ei ole käden ulottuvilla. Alle 24-vuotiailla luku kipuaa jo 73 prosenttiin. FOMO, paitsijäämisen pelko, pitää luurin tiukasti taskussa ja pakottaa vilkuilemaan näyttöä tämän tästä.
Yksi oiva ratkaisu puhelinriippuvuuteen löytyy pitkin poikin Suomen suvea. Voi ottaa jalat alle – mennä festareille ja kesätapahtumiin.
Siellä ongelma ratkeaa kuin itsestään. Kukaan ei seiso festareilla selaamassa puhelinta kun Eppu Normaali tai Ellinoora paiskoo hittejä ilmaan. Ei halua eikä kehtaa, eikä siinä olisi mitään järkeäkään.
Ja jos bändit eivät riitä, yleensä tuttuja riittää. Ihmisiin törmää joka käänteessä, juttu luistaa, aika kuluu, puhelin unohtuu.
Puhelimesta irrottautuminen ei siis välttämättä vaadi eristystä tai luostariviikonloppua.
Riittää, kun ympärillä on tarpeeksi elämää.