Olin joulukuussa työreissulla Saksassa. Eräänä iltana istuin ravintolassa nauttien eurooppalaisesta kulttuurista. Pöytäseurueessamme istui miehiä ja naisia muun muassa EU-maista ja Kiinasta.
On muutamia aihealueita, joita olen oppinut välttämään, jotta keskustelu pysyy rentona. Ne ovat uskonto, politiikka, tasa-arvo ja kriisit. Miksi tasa-arvo? Suomessa vallitsevaa miehen ja naisen välistä tasa-arvoa saa Pohjoismaiden jälkeen hakemalla hakea. Siksi.
Istuimme iltaa ja yhtäkkiä joku kysyi kiinalaiselta, mihin uskontokuntaan hän kuuluu. Ajattelin kuten teinitytöt: ”oh my God -teemaan sopien”. Vastaaja on korkeasti koulutettu ja korrekti, joten hän kertoi, mihin valtaosa kiinalaisista uskoo, sujuvasti kiertäen oikean kysymyksen.
Aah. Alkupalat saapuivat ja tunnelma voi palata ennalleen. ”Mmm...very good,” sanoin ja samalla toivoin keskustelun siirtyvän ruokaan. Turinointi jatkui ja yhtäkkiä britti sanoo: ”Kauhea tilanne Syyriassa ja sen vuoksi koko maailmassa”. Samassa salaatinlehti meni melkein väärään kurkkuun ja aloin kartoittaa keillä kaikilla on pihviveitsi. Tämä keskustelu ei nimittäin hyvään pääty.
Britti sai heti kysymyksen: ”mikä sä oot siellä puhumaan, jokka meinaa laittaa rajat kiinni?” Mietin: Mikko ja Suomesta ööö... savukkeen paikka. Luonteeni kuitenkin on, etten piiloudu kenenkään selän taakse tai pötki pakoon, jos saattaa tulla kipeää. Jäin pöytään kuuntelemaan, olenko seuraava. Näin ei kuitenkaan käynyt.
Kuuntelin mielenkiinnolla, miten eri maissa koetaan tämänhetkinen tilanne. Jokainen sanoi, ettei rahallinen kantokyky riitä. Ruotsalainen uskalsi lisätä, että on paljon muitakin ongelmia. Italialaisia kohtaan koin jo sääliä. Yksikään ei kuitenkaan kokenut pakolaisia uhkana, ja minä pidin opetellusti turpani kiinni keskustelun ajan.
Loppuillallisen ajan mietin, miksi monet meistä suomalaisista ajattelevat toisin? Monet miettivät uhkakuvia, joita maahantulo pahimmillaan tuo mukanaan.
Pohdiskeltuani asioita hetken, uskon saaneeni auki joitain solmuja. Puhuimme kulttuureista ja siitä, mitä valtiot ovat joskus olleet. Kaikilla muilla mailla oli pitkä ”valtiollinen historia”. Kaikki ovat olleet jonkin aikakauden suurvaltoja tai kuningaskuntia.
Mitä me suomalaiset olemme? Itsenäisyyttä ei ole sataakaan vuotta. Isämme tai isoisämme ovat kirjoittaneet Suomen historian. Olemme olleet aina saaliseläimiä. Olemme olleet lännen ja idän puristuksessa. Eikä se ole mihinkään muuttunut. Sotien jälkeen olimme maksamattomia sotakorvauksia täynnä oleva valtio, ilman luonnonvaroja.
Mitä meillä on? Meillä on kansa, joka älykkyydellä ja ahkeruudella teollisti Suomen ja nosti maailmankartalle. Ovatko pelot ja puolustusreaktiot lähtöisin omasta historiastamme? Olemme kansa, joka ei seurauksia miettimättä voi tehdä päätöstä edes Voimariinin nimestä. Kaiken aikaa on joku niskassa.
Ennen vanhaan kovina talvina varjeltiin omaa ruokavarastoa ja työtä, jota selviytymisen eteen tehtiin. Muuten ei jääty henkiin. Muukalaisia käännytettiin mahdollisimman nopeasti, jotta oma perhe pysyisi leivässä.
Meillä on vahva ja hieno kulttuuri. Maailma kuitenkin muuttuu nopeasti, me siinä mukana. Tänä päivänä autamme muitakin kuin omiamme. Omasta kulttuurista kuitenkin pitää olla ylpeä. Niin ovat muutkin valtiot ja maahantulijat.
MIKKO VUOTO
Kirjoittaja on laihialainen duunari ja kahden pienen tytön isä