Auton katsastuttaminen on rutiinitoimenpide. Jos jarrut eivät toimi tai päästömittari heilahtaa punaiselle, liikenteeseen ei ole asiaa ilman korjaavia toimenpiteitä.
Islantilaisen Frida Isbergin teoksessa Merkintä (WSOY) vallan dynamiikka on yhteiskunnallisesti muuttunut niin, että empatiasta on tullut arvostetuin piirre ja johtajia arvostetaan heidän empaattisuutensa perusteella. Kykyä myötätuntoon testataan autojen katsastuksen tyyliin virallisesti, ja jos testitulos ylittää tietyn rajan, ihmisestä tulee merkitty.
– Heidän (ihmisten) täytyy käydä katsastuksessa kerran vuodessa varmistaakseen, että heidät voi huoletta laskea liikenteeseen. Jos jotain on vialla, se kuuluu korjata. Niin yksinkertaista se on, selittää Islannin psykologiliittoa edustava Olafur Tandri, yksi Merkinnän monista päähenkilöistä.
Mutta kuten fiktiivisen Tandrin fiktiivinen isä vastaukseksi toteaa, "ihmiset eivät ole autoja". Kirjan dystooppisessa tulevaisuudennäkymässä merkintä alkaa liikenneturvallisuuden parantamisen sijaan määrittää, missä kukakin voi asua tai millaisia töitä voi tehdä.
Helsinki Lit -käännöskirjallisuusfestivaalilla vieraillut Isberg ymmärtää itse hyvin, kuinka ristiriitainen ajatus myötätuntokokeesta on. Empaattisuutensa todistavat ihmiset nousevat muita parempaan asemaan, mutta empatia unohtuu heti, kun kokeessa pärjäämättömät syrjäytetään yhteiskunnan laitamille.
Ristiriitoja on kuitenkin tosielämässäkin.
– Vaikka empatian pitäisi olla yhteisöä kannatteleva ja jaettu arvo, on paljon helpompi olla empaattinen oman ympyrän sisällä, kirjailija muistuttaa.
Yksiäänisestä monen hahmon tarinaksi
Merkintä on Isbergin ensimmäinen romaani, ja sitä ennen hän on kirjoittanut runoja ja novelleja. Romaani seuraa usean eri päähenkilön elämää yhteiskunnassa, jossa merkinnällä – ja varsinkin sen puuttumisella – on valtavasti väliä.
Alun perin teoksen oli tarkoitus keskittyä vain yhteen henkilöön, Talvi-nimiseen opettajaan. Hahmo toisaalta ei pidä merkintäpolitiikasta mutta toisaalta toivoo sitä saadakseen suojaa entisen kumppaninsa vainolta. Ajatuksena oli seurata sahausliikettä, jonka sisäinen ristiriita hahmolle aiheuttaa.
Yksi hahmo ei kuitenkaan tehnyt kirjoittamisesta tarpeeksi kiinnostavaa.
– Ehkä se on novellistipuoleni, että rakastan aloittaa uusia ääniä ja nähdä, miten ne navigoivat tietyissä tilanteissa. Yhden juonen seuraaminen käy tylsäksi, sillä siihen liittyy paljon työtä ja vähän luovuutta, Isberg kuvailee.
Montaa hahmoa hyödyntämällä Isberg pääsi tutkiskelemaan sitä, miten esimerkiksi eri hahmojen taustakertomukset ja puhetyylit vaikuttavat lukijoiden suhtautumiseen sekä siihen, kuinka paljon empatiaa kutakin hahmoa kohtaan tunnetaan tarinan edetessä.
Pandemia ja muita perspektiivejä
Kun Isberg sai idean Merkintään vuonna 2018, koronaviruspandemiasta ei ollut vielä kuultukaan. Kun teos julkaistiin Islannissa lokakuussa 2021, siitä olivat kuulleet kaikki.
Maailma oli Merkinnän tavoin jakautunut leireihin: koronavirusrokotteen ottaneet skannasivat rokotustodistuksensa päästäkseen baariin, ja joissakin kaupungeissa edes julkisiin kulkuvälineisiin ei ollut asiaa ilman koronapassia.
Yllättäen Isberg tunsi menettäneensä kontrollin siihen, mitä hän halusi romaanillaan sanoa.
– Missä tahansa olinkaan puhumassa kirjastani, siinä nähtiin yhteys rokotuksiin. Minulta kysyttiin jatkuvasti, mitä itse ajattelin rokotteista.
Eri käännösversioiden julkaisun myötä kirjailijaa on haastateltu ulkomaisiin medioihin. Enää ei yleensä puhuta rokotuksista tai pandemiasta, mutta usein haastattelijoilla on Isbergin mukaan mielessä jokin muu mielipiteitä jakava teema, kuten cancel-kulttuuri, yksilönvapaudet tai ilmastokriisi.
– Tavallaan kirja siis jatkaa antamistaan, koska sitä voi katsoa niin monesta eri perspektiivistä, hän sanoo.
"Silloin panikoin hetken"
Perspektiivien moninaisuus on ollut kirjan julkaisun jälkeen myös piinaavaa. Isberg on lukenut esimerkiksi sosiaalisesta mediasta teoksestaan näkemyksiä, joissa Merkintää tulkitaan hänen arvojensa vastaisilla tavoilla.
Hän kertoo esimerkiksi erään islantilaisen poliitikon viitanneen teokseen kommentoidessaan uutista, jossa kerrottiin, että eräs katu kielletään yksityisautoilta kokonaan. Kyseisen poliitikon arvot ja näkemykset ovat Isbergin mukaan päinvastaisia hänen omiinsa nähden. Kirja on tarjonnut tarttumapintaa esimerkiksi äärioikeistolle ja ihmisille, jotka kannattavat yksilönvapautta yli kaiken.
Eräs lukija oli kutsunut teosta koirapilliksi. Termi viittaa politiikkaan ja ilmaisuihin, joilla vedotaan esimerkiksi rasistien tuntoihin ilman, että kyse on täysin ilmeisestä rasismista.
– Silloin panikoin hetken ja mietin, saako kirja aikaan enemmän haittaa kuin hyötyä.
Yllättävätkin tulkinnat teoksesta ovat osoitus siitä, että se on saanut aikaan keskustelua. Isberg uskoo, että kirja osaltaan auttaa ihmisiä ymmärtämään toisiaan ja näkemään jyrkkienkin kantojen taakse juuri siksi, että tarinat mielipiteiden ja ratkaisujen taustalla pääsevät esiin.
Hän korostaa, ettei ymmärrys tarkoita sitä, että esimerkiksi rasistiset tai seksistiset näkemykset olisivat hyväksyttävä. Hän pitää kuitenkin tärkeänä sitä, että näkemyksistä voidaan keskustella turvallisesti ja että oppimiselle ja kehittymiselle jää tilaa sen sijaan, että erimieliset näkökannat suoraan sivuutetaan.
Kirjallisuus auttaa empaattisuustreenissä
Empatia on ajankohtainen aihe Suomessakin, käydäänhän meillä parhaillaan hallitusneuvotteluja. Huhtikuun vaaleissa toiseksi suurimmaksi puolueeksi nousseiden perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa noin kuukausi sitten, että on epärehellistä edes kuvitella, että yksittäisiä poliittisia päätöksiä tehtäisiin empatia edellä.
Mitä ajattelee Isberg? Voiko ja kuuluuko poliittisia päätöksiä tehdä empatiaan nojautuen?
– Kyllä, hän sanoo hetkeäkään epäröimättä.
Isberg ottaa esiin filosofi John Rawlsin luoman termin tietämättömyyden verho. Se tarkoittaa tilannetta, jossa yhteiskuntajärjestelmästä sovittaessa ihmisten on oltava tietämättömiä omasta asemastaan ja etuoikeuksistaan, jotta järjestelmästä tulee reilu ja tasa-arvoinen.
Kirjailija muistuttaa, että Merkinnässä empatian määritelmä on tarkoituksella kapea ja mustavalkoinen. Tosielämässä konsepti on laajempi, ja siinä on huomattavasti enemmän harmaan sävyjä.
Kaunokirjallisuudella yleisesti on Isbergin mielestä tärkeä tehtävä empatiakyvyn harjoittamisessa.
– Kirjallisuus auttaa meitä jatkuvasti harjoittelemaan muiden ihmisten ymmärtämistä ja asemaan asettumista, kun kuulemme heidän sisäisen äänensä ja perustelunsa toiminnalleen, Isberg huomauttaa.