Laittaisitko vuodessa lapsesi harrastusmaksuihin asuntolainaan vaaditun omarahoitusosuuden verran euroja? Nykyisten ekaluokkalaisten vanhemmille tämä voi olla todellisuutta tulevaisuudessa.
Tuoreen tutkimuksen mukaan harrastaminen urheiluseurassa saattaa olla liian kallista jo lähes kahdelle kolmasosalle suomalaisperheistä. Harrasteliikuntakin on kallistunut jonkin verran, mutta kilpaurheilussa kulut ovat kasvanut selvästi; jopa 2–3 -kertaiseksi kymmenessä vuodessa. Mikäli kustannuskehitys jatkuu samanlaisena seuraavat kymmenen vuotta kuin aikavälillä 2001–2012, voivat tuolloin yhden 17-vuotiaan kilpaurheilijan vanhemmat varautua maksamaan lajista riippuen 3 518–22 796 euroa vuodessa.
Kalleimpien lajien kärkipäässä ovat ratsastus, taitoluistelu ja jääkiekko. Pesäpallo ja salibandy on arvioitu kaikkein edullisimpien joukkoon. Uusioperheessämme harrastetaan kaikkia yllä olevia lajeja. Nuori neiti harjoittelee luistimilla juoksua ja itse suuntaan viikoittain ratsastustunnille.
Mies puolustaa pohjalaista kunniaa vuosittaisessa pesäpallon ikämiesten SM-turnauksessa ja pojat nukkuisivatkin säbäareenalla, jos vain luvan saisivat.
Kertooko tämä perheemme naisten kalliista mausta vai siitä, että tyttöjen harrastaminen on kalliimpaa kuin poikien?
Lajivalinnan lisäksi kukkaroaan vahtivien vanhempien päänvaivana on myös, että harrastushintojen paketointi on todella kirjavaa. Harrastamisen kokonaiskustannukset syntyvät monista yksittäisistä ja erillisistä kustannuksista. Huonoimmillaan kustannusten kasvusta syntyy perheille liian suuri. Tämä voi estää lapsen liikunnan harrastamisen ohjatussa seuratoiminnassa.
Keskeisin syy kustannusten kasvulle on lajikohtainen harrastusintensiteetin lisääntyminen. Toiminta on nykyisin ympärivuotista ja viikoittaisten harrastuskertojen määrä on lisääntynyt. Tarvitaan lisää tilaa, paremmat välineet ja tekstiilit. Pakolliset kilpailu- ja leirikustannukset ovat nousseet. Tämä on tuonut mukanaan kuljetusrallin lisäksi kulujen kasvun. Oman osuutensa ottaa myös päätoimiset tai osapäivätoimiset valmentajat.
Palkkiota nauttivat ammattivalmentajat ovat junioriurheilumme positiivinen edistysaskel. Mutta nuorten valmennukseen on löydyttävä euroja isommasta rahakirstusta. Eikä tämän totuuden selvittämiseen tarvita enää yhtään uutta strategiatyöryhmän mietintöä.
Tärkeää on myös olla varma siitä, että vanhemmilta kerätyt rahat menevät lasten harrastusmaksuihin eikä epämääräisiin kestitsemisiin. Vantaan Sanomissa oli muutama viikko sitten juttua, että Myyrmäen Urheilupuisto Oy:n pomot olivat kestinneet vieraitaan valtavilla summilla rahaa. Käytännössä rahat olivat peräisin kaupungin hallinnoimien urheilupaikkojen käyttäjämaksuista, eli urheilevien lasten vanhemmilta.
Loppuun vielä todettakoon junioreiden vanhemmille, että kolmen K:n periaate pätee pitkään. Ollessani 28-vuotias äitini totesi, että on tämä urheilijan vanhempana olo kallista ja rankkaa. Hän oli juuri palannut Pekingin olympialaisista. Olympialaisten kisarajan ylittäneenä urheilijana seurasin kisoja kotisohvalta molemmat takareidet repeytyneinä.
Äitini ja siskoni olivat istuneet stadionilla kaksi viikkoa aamusta iltaan.
Johanna Manninen
Kirjoittaja on LitM ja SSU ry:n toiminnanjohtaja.