– Mä oon raskaana, mua ei voi uhrata, ryhmässämme oleva nainen parahtaa, kun valitsemme ensimmäisenä kulkevaa.
Olemme metsän reunassa viiden kilometrin päässä Vaasan keskustasta ja osallistumassa vaasalaisen elämysyhtiön järjestämälle Mysteeripolku-kävelylle.
On pimeää ja viileää. Syysilta on kylmentynyt nopeasti auringonlaskun jälkeen.
Kukaan ei enää sano mitään, sillä edessämme seisoo valkean naamion taakse kätkeytynyt mies viitassaan: vaasalaiskirjailija Marko Hautala.
Hän kutsuu meitä suloisiksi lapsosiksi ja antaa lyhdyt kahdelle rohkeimmalle. Iäkäs mies tarjoutuu hiljaa kulkemaan joukon ensimmäisenä lyhdyn kanssa. Keski-ikäinen mies ottaa toisen lyhdyn kulkeakseen joukon perässä.
Hautala varmistaa, onko meillä pidätysvaikeuksia tai hermoheikkoutta. Hän jakaa kaikille kevyen naamion. Se muistuttaa pitkänokkaista ruttomaskia, jollaisia kulkutauteja hoitavat lääkärit käyttivät satoja vuosia sitten Keski-Euroopassa.
Naamio peittää näkökenttää sivuilta, silmälasit huuruuntuvat.
Lähdemme kävelemään metsään, jossa on tänä iltana Kuokkamummo.
Elämyspeli pitää ensin löytää. – Olen ajatellut, että olisi hauskaa järjestää ihmisille elämyksellisiä pelejä, jotka sijoittuvat todelliseen maailmaan, Pimeä Productions Oy:n edustaja Mikko Karppi kertoo.
Vaihtoehtoisen todellisuuden pelissä ihmiset pelaavat siis omaa peliään todellisessa maailmassa. Pelaajat saavat tietää pelistä ”kaninkolon” tai ”polunpään” avulla. Se on usein nettisivu, kutsu tai arvoitus, joka pelaajien täytyy ratkaista päästäkseen peliin.
– Se voi olla vaikka jokin käsittämätön postaus netissä, josta muut katsovat, että onpa hämärää. Se on työlästä, mutta hauskaa. On jokin arvoitus, ja ihmiset saavat mennä ympäri kylää ja katsoa, mikä johtaa mihinkin, Karppi kertoo.
Elämyspeli kiinnostaa Vaasassa, sillä sen yli 200 paikkaa myivät loppuun neljässä päivässä.
Kävelyn teema tulee Vaasassa kerrotusta kummitusjutusta Kuokkamummosta. Kävely on yhdistelmä pakohuonetta ja kummitustaloa, mutta metsässä ei ole erikoistehosteita.
Metsässä on kaksi uhria. Lähdemme pienryhmässä metsään. Ensimmäisellä etapilla on kaksi valkoista lasta mustine silmineen. Heillä on päällään vaaleat mekot. Toinen kertoo Kuokkamummosta.
Mummo humauttaa kuokan suoraan lapaluiden väliin. Joiltakin se syö sydämen kaivamalla sen rinnasta, oli uhri elossa tai ei. Sydämen se pureskelee pelkillä ikenillään.
Mummo on vienyt lapsilta jotain tärkeää, joten tehtävämme on käydä hakemassa se polun päästä.
Jatkamme matkaa ja saavumme luukasan, hammasrivistöjen ja arkun luo. Kaikki ovat hämmentyneitä, mutta alkavat sitten ratkaista tehtävää.
Joku erkanee ryhmästä, sanoo ”hui mä jäin tänne taakse” ja palaa ryhmän luo.
Ratkaisemme arvoituksen ja lähdemme takaisin.
Edessäni oleva pelaaja kävelee kumartuneena vähän eteenpäin. Hän on kohottanut käsiään sivuilleen kuin valmistautuakseen johonkin. Metsä on musta, ja naamio on pienentänyt näkökentän. Joku valittaa, että muut kulkevat liian lujaa liejuisella ja juurakkoisella polulla.
Olen ajatuksissani, kunnes oikealta kuuluu kuokan ääntä.
– Se tulee ihan edestä, apua, joku ryhmästämme sanoo. Kaikki ovat hiljaa, mutta alkavat kävellä nopeampaa. Hakkaava ääni kuuluu jo muutaman metrin päästä oikealta.
Tiina Juujärvi