Kuntamaailmassa on tapahtunut ja tulee tapahtumaan suuria muutoksia. Pelkästään väestökehitys vaikuttaa paljon, etenkin maaseutukuntiin. Mutta myös kaupunkeihin eteläisen Suomen ulkopuolella.
Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen toi kantansa vahvasti esiin HS:n haastattelussa 24. Hänen mukaansa kuntia pitäisi olla vähemmän, ”sillä osa kunnista ei tule toimeen ilman muualta tulevia tuloja”. Mielenkiintoinen näkemys Kuntaliiton toimitusjohtajalta, kun tietää, että Kuntaliitto saa tuloistaan yli 70 prosenttia kunnilta ja kaupungeilta kerätyillä jäsenmaksuilla. Tietysti toimitusjohtajalta edellytetään rehellistä ja tulevaisuuteen katsovaa näkemystä.
Kunnan menestyminen ja elinvoima eivät ole yksin kunnan koosta kiinni. Monet pienet kunnat ovat menestyneet hyvin mm. tuulivoimasta saatavien kiinteistöverojen turvin. Ja nyt on viimeisimpänä tullut Datakeskus-hankkeita, joista kunta kerää myös hyvät kiinteistöverot ja saa jonkin verran myös työpaikkoja. Ongelmana tuulivoiman osalta on se, että Itä-Suomeen sitä ei juurikaan rakenneta, turvallisuussyistä johtuen.
Kuntajoukon vähentämiseen ovat ottaneet kantaa myös ministeriöiden kansliapäälliköt. He toivat kantansa esiin kertoessaan ensi kevään vaalienjälkeisen hallituksen tehtävistä. Myös pääministeri Petteri Orpo on puhunut kuntien vähentämisen tarpeesta. Hän mainitsi myös kuntakentän jakamisesta ns. ydinkuntiin ja lähikuntiin.
Mitään tarkempaa määrittelyä ainakaan minä en ole julkisuudessa kuullut. En liioin siitä, mikä tulisi kuntien määrä olla tulevaisuudessa. Maantieteellinen etäisyys tulee ottaa huomioon jo meillä koti-Suomessa, kun tehdään muutoksia kuntakenttään. Aihe on sen verran haastava, että ennen vaaleja tuskin monikaan ehdolle asettuva ottaa selkeästi kantaa kuntien määrään kantaa.
Kuntakenttää on ravisteltu vahvasti, kun sote-uudistus toteutettiin vajaa viisi vuotta sitten. Se merkitsi sitä, että reilu kolmannes kunnan ja kaupungin budjetista ja henkilöstöstä siirtyi Sote-alueille, (muka hyvinvointi). Se helpotti kuntien työtä ja vei haasteellisimmat tehtävät sote-alueille, niin uskon.
Mielenkiintoista, että muutos ei näkynyt kaupunkijohdon eikä kuntajohdon palkkatasoissa, vaikka homma helpottui. Uudet sote-alueet muodostettiin ja uudet johtajat valittiin entisten sairaanhoitopiirien johtajien tilalle. Muutos oli todella iso ja niin oli muutos palkoissakin. Sote-alueiden johtajien palkkaus on tuplasti entisen shp:n johtajien palkkoihin nähden.
Uudistuksen tekee mielenkiintoiseksi tämän myös sen rakentamistapa. Ennen valtakunnassa tehtyä uudistusta meillä oli Suomessa kolme toiminnassa olevaa sote-aluetta: Kainuu, Etelä-Karjala ja Pohjois-Karjala. Ne eivät ehkä olleet kaikilta osin täydellisiä, mutta ehkä olisi ollut hyvä ottaa niistä kokemuksista jotain oppia.
Mutta ei. Ministeriöstä tuli uudet ohjeet ja niiden mukaan uudet rakenteet luotiin. Ja ongelmia on tullut. Ainakin päällikkötasoa on ollut paljon ja sitä on jo karsittukin. Monilla alueilla on suuria talousvaikeuksia ja palvelut ovat siirtyneet kauemmaksi ainakin maaseutukunnissa.
Sanomattakin on selvää, että suurten ikäluokkien ikääntyessä palvelutarve on suurimmillaan. Eiköhän tämän pitänyt olla tiedossa, kun uudistusta tehtiin. Poliitikkojen käsissä kauan ollut uudistus vie oman aikansa, ennen kuin se todella toimii. Korvaaviksi palveluiksi tarjotut yksityiset palvelut ovat tuskin koskaan maaseutuväestön lähipalveluja.
Kuntien ja kaupunkien menestymisen kannalta on tärkeintä huolehtia elinvoimasta. Yrityksistä, työpaikoista ja palveluista niistä on kiinni elämän säilyminen Suomen eri alueilla.