Tiistaina tuli kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun Donald Trump nimitettiin USA:n presidentiksi. Kun katsoo sitä, mitä kaikkea tuon vuoden aikana hän on tehnyt, tulee väkisinkin mieleen James Bond-elokuvan nimi: Kun maailma ei riitä.
Vuoden aikana Trump on muun muassa: nimennyt Meksikonlahden Amerikanlahdeksi, vaatinut Kanadaa liittymään Amerikkaan, Grönlantia itselleen, Panaman-kanavan palauttamista, armeijan lähettämistä Meksikoon, vanginnut Venezuelan presidentin, perustaa Gazaan oman rauhanneuvoston, jolla korvata YK:n olemassaolo ja lukuisia muita toimia tullisodasta lähtien. Asioita, joita ei vuosi sitten olisi voinut kuvitellakaan.
Yleiskuva presidentti Trumpin toimista on sellainen, jota on erittäin vaikea ymmärtää. Kansankielessä tällaiselle henkilölle on usein olemassa määritelmäkin, mutta en sitä käytä, koska äiti opetti jo aikoinaan, ettei ketään henkilöä saa kutsua sillä nimellä.
Avaukset voisi tietysti ottaa vähän huumorillakin, mutta kun kyseessä on maailman suurimman mahtivaltion päämies, siihen ei ole varaa.
Miten meidän tulisi sitten tähän kaikkeen suhtautua? Ehkä keskeisiä asioita olisivat varautuminen ja uusiutuminen.
Suomen liittyminen Natoon ja Euroopan Unioniin, ovat olleet oikeita ratkaisuja. Samalla joudumme kuitenkin pohtimaan, että tarjoavatko ne meille sitä, mitä niiltä on odotettu ja mihin me voimme luottaa myös jatkossa? Trumpin toimet ovat aiheuttaneet epäilyksiä Naton yhtenäisyydestä ja toimintakyvystä.
EU:n yhtenäisyyttä ovat taas kyseenalaistaneet muutamat jäsenvaltiot omilla toimillaan, esimerkiksi Ukrainan tukemisen suhteen.
Mielestäni nyt olisi oikea aika pohtia Pohjoismaisen yhteistyön voimakasta tiivistämistä. Meillä on paljon yhteistä ja Pohjoismaat ovat tässä muuttuvassa tilanteessa niitä, joilla on paras luottamus keskenään.
Aikoinaan meillä oli Kalmarin Unioni, mutta olisiko nyt uudenlaisen syvennetyn yhteistyön aika Pohjolan Unionin muodossa?
Maat pysyisivät itsenäisinä ja jäseninä niin EU:ssa kuin Natossa, mutta olisi useita sektoreita, joilla voisimme vastata ulkoisiin haasteisiin.
Unionilla voisi olla oma turvallisuus ja puolustus, sekä niihin liittyvät hankinnat. Muodostaisimme vahvan 28 miljoonan ihmisen talous- ja sisämarkkinat esimerkiksi energiassa ja työmarkkinoissa, sekä yrityksille yhtenäiset toimintaedellytykset. Voisimme muodostaa oman digitaalisen unionin, jolla olisi omat muista riippumattomat digitaaliset pilvipalvelut. Tässä tilanteessa, kun olemme täysin riippuvaisia amerikkalaisista tietoteknologiatoimijoista, ei voi olla korostamatta omavaraisuutta sillä sektorilla.
Tiedän, että ajatus on helppo ampua alas ja löytää syitä, miksi Pohjolan Unioni ei olisi mahdollinen, mutta tämä aika haastaa meitä pohtimaan erilaisia vaihtoehtoja.
Maailma ympärillämme muuttuu ja blokkiutuu. Tällä Unionilla, joka omaa pitkälle saman arvopohjan, me voisimme vastata ajan haasteisiin.