Suomalainen jätehuoltojärjestelmä on ajautunut tilanteeseen, jossa se ei enää täytä kahta keskeistä vaatimusta: lainmukaisuutta ja yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta. Tämä on vakava viesti päättäjille.
EU-tuomioistuimen tuore ratkaisu linjaa yksiselitteisesti, ettei julkinen toimija voi kiertää hankintasääntöjä konsernirakenteilla, eikä toimia samanaikaisesti suojatussa asemassa ja avoimilla markkinoilla.
Suomessa näin on tehty pitkään. Kuntien omistamat jäteyhtiöt ovat saaneet suorahankintoja ilman kilpailutusta ja samalla laajentaneet toimintaansa markkinoille, joilla yksityiset yritykset kantavat täyden riskin.
Tämä ei ole marginaalinen ongelma vaan rakenteellinen vinouma.
Kun sama toimija hyötyy sekä julkisesta suojasta että markkinoiden mahdollisuuksista, kilpailu vääristyy väistämättä.
Se näkyy yrityskentässä. Markkinoita sulkeutuu, investoinnit vähenevät, ja terve kilpailu kuihtuu. Lopulta kärsijänä ei ole vain yksittäinen toimija, vaan koko järjestelmän tehokkuus ja uskottavuus.
Samaan aikaan kehityksellä on toinen, vielä vakavampi ulottuvuus.
Jätehuolto ei ole mikä tahansa palvelu, vaan olennainen osa yhteiskunnan toimivuutta myös häiriötilanteissa.
Keräyksen keskeytyminen aiheuttaa nopeasti terveys- ja ympäristöriskejä. Lisäksi erikoiskalustoa tarvitaan esimerkiksi tulvien, myrskyjen ja infrastruktuurihäiriöiden hallintaan.
Huoltovarmuus ei synny kriisin hetkellä, vaan normaalioloissa. Se perustuu siihen, että eri puolilla maata on riittävästi kalustoa, osaamista ja toimijoita.
Nyt tämä perusta on rapautumassa. Laajat kilpailutukset ja markkinoiden keskittyminen ovat johtaneet tilanteeseen, jossa paikalliset PK-yritykset vähentävät kalustoaan tai poistuvat kokonaan. Kun kapasiteetti katoaa, sitä ei saada nopeasti takaisin.
On virhe ajatella, että kilpailun kiristäminen automaattisesti parantaa tehokkuutta. Jos seurauksena on markkinoiden yksipuolistuminen ja varautumiskyvyn heikkeneminen, kokonaisvaikutus on negatiivinen. Lyhyen aikavälin säästöt voivat tulla kalliiksi kriisitilanteessa.
Kilpailun toimivuus ja huoltovarmuus eivät ole ristiriidassa. Päinvastoin, ne tukevat toisiaan.
Hajautettu, elinvoimainen yrityskenttä luo sekä terveet markkinat että vahvan kriisinkestävyyden. Siksi nykyinen kehitys on pysäytettävä.
Tarvittavat toimet ovat selkeitä.
Lainvastaiset rakenteet on purettava, ja suorahankinnat rajattava tiukasti niihin tilanteisiin, joissa edellytykset aidosti täyttyvät.
Julkisen ja markkinaehtoisen toiminnan raja on vedettävä selkeästi. Samalla julkisissa hankinnoissa on otettava systemaattisesti huomioon huoltovarmuusvaikutukset. Pelkkä hinta ei voi ratkaista, jos seurauksena on kapasiteetin katoaminen.
Kyse on lopulta valinnasta. Haluammeko järjestelmän, joka perustuu avoimeen kilpailuun, tasapuolisiin sääntöihin ja vahvaan alueelliseen toimintakykyyn?
Vai jatkammeko mallia, jossa markkinoita ohjataan rakenteellisesti ja kriisinsietokyky heikkenee huomaamatta?
Tähän valintaan on vastattava nyt, ei vasta seuraavan kriisin keskellä.