Olen pienestä pitäen käynyt isän kanssa kalassa. Vanhemmiten kalastaminen on jäänyt vähemmälle, mutta tunne, kun verkot lasketaan, on edelleen se sama.
Isä opetti, että kolme tuntia tulee odottaa ennen kuin käy ensimmäisen kerran tarkistamassa ahvenverkot. Odotus on pitkä. Kun aika on kulunut umpeen ja pääsee verkoille, jännitys on sanoin kuvaamaton.
Kalastus on yhteistyötä, ja joskus myös naapureille viihdettä. Aviopari laskemassa verkkoja saattaa nimittäin aiheuttaa varsin äänekästä sananvaihtoa.
Tämän kesän ensimmäinen kalastusretki oli kuin suoraan elokuvasta. Tuuli oli aika navakkaa. Aviomies oli asettanut verkot tiettyyn järjestykseen. Kaikki alkoi siitä, kun siirsin verkkoja, ja yhtäkkiä kumpikaan meistä ei muistanut mihin järjestykseen ne oli asetettu.
Lisäksi vene siirtyi tuulen mukana sillä aikaa, kun kinastelimme, mikä verkko tulisi laskea ensin. Yhtäkkiä olimme jo melkein väylässä.
Suutuspäissään mies laski ensimmäisen verkon. Se onnistui. Toinen verkko olikin sitten jo ihan eri juttu. Se oli solmussa jo ennen kuin se saatiin veteen. Vedessä se meni sellaiseen sotkuun, että sen saaminen edes jonkalaiseen verkonnäköiseen muotoon tuntui ylivoimaiselta tehtävältä.
Siinä vaiheessa ärräpäitä oli jo lentänyt sen verran, että päätettiin yhteistuumin laskea vain se yksi verkko. Paluumatkalla nauroimme niin, että kyyneleet melkein valuivat poskipäitä pitkin. Puhe ja varsinkin kovaääninen kinastelu kantautuu merellä nimittäin kauas, todella kauas. No, ainakin saatiin tarjota naapureille viihdettä.
Kolmen tunnin odotuksen jälkeen lähdettiin sitten tarkistamaan saalista. Tällä kertaa päästiin varsin nopeasti yhteisymmärrykseen. Odotukset olivat korkealla.
Siellä on kala – se on ahven, huusi mieheni. Tuolla on toinenkin. Ota ne irti niin, että pää ensin esiin, neuvoin. Verkossa kiinni oleva kala ei nimittäin ole mikään helppo irrotettava. Ensimmäinen ja toinenkin saatiin sankoon. Sitten meitä kohtasi uusi haaste.
Verkossa oli iso hauki. Tätä emme ikinä saa irti, totesi mieheni. ”Ota hauesta kunnon ote ja ei muuta kuin irrottelemaan”, neuvoin.
Tovi siinä kului, ja juuri kun hauki oli vapaa verkosta, ehdin sanoa, että sehän on varmaan kahden kilon kokoinen. Samalla näin hauen lentävän kaaressa ylitseni. Kuului kova loiskahdus.
Tuota en veneeseen ota, sanoi mies. Hauki saa uuden mahdollisuuden.
Saalis: Viisi ahventa. Olimme tyytyväisiä, joskin se hauki jäi vähän harmittamaan.
Luonnon läheisyys. Vesi, raikas ilma ja luonnon armoilla oleminen on taivaallinen tunne. Oman ruuan hankkiminen on myös muistutus siitä, mitä tuoreus ja omavaraisuus merkitsevät.
Verkkojen nostaminen, kalan perkaaminen ja jalostaminen. Se on pitkä, vaativa prosessi ennen kuin kala on lautasella. Kalastaminen vaatii ammattitaitoa, sitä käden taitoa jota arvostan niin suuresti.