Kolumni

Kult­tuu­ri lu­ku­jär­jes­tyk­ses­sä ei voi olla mah­do­ton­ta

-
Kuva: Jaakko Elenius

Toukokuussa esitimme Etelä-Pohjanmaan opiston opiskelijoiden kanssa RoolitOn -näytelmää Seinäjoen kaupunginteatterissa. Tarina kertoi nuoresta miehestä, joka rakentaa itselleen valheellisen kuoren selviytyäkseen vaikeissa perheolosuhteissa biologisen isänsä ollessa rauhanturvaajana Afganistanissa. Näytelmä oli nuorten opiskelijoiden taidonnäyte ja sai katsojilta ylistävää palautetta. Yksi katsojaryhmä kuitenkin puuttui; nuoret itse.

Taidetestaajat on ollut viime vuosina menestyksekäs kulttuurikasvatusohjelma kahdeksasluokkalaisille. Tämä ei kuitenkaan riitä, vaan teatterin ja muiden taide-elämysten täytyisi kuulua koulujen opetussisältöön joka vuosi.

Nopealla arvauksella luulisi, että raha olisi tässäkin esteenä, mutta koulujen kiinnostus on ollut vastahakoista, vaikka heille tarjottaisiin ilmaisia esityksiä. Rooliton -esitykseen ei saapunut ainoatakaan luokkaa muista paikallisista kouluista.

Itse muistan omilta kouluajoiltani pelottavat ohjeistukset kurinalaisesta konserttikäyttäymisestä. Itse esiintyjänä taas haluan, että lapset ja nuoret ovat aitoja ja reagoivat. Me näyttelijät kyllä ymmärrämme, että kaikilta ei voi edes odottaa asianmukaista käytöstä, mutta miten sitä koskaan pääsisi oppimaan, jos tällaisia tilanteita ei ole päässyt koskaan harjoittelemaan.

Muistan ikuisesti muutaman vuoden takaisen hetken, kun teinipoika hermostui katsomossa pyytäessäni yleisöä sulkemaan kaikenlaiset sähköräpättimet. Sain samantien vastakommentin, että yläpuolellani oleva lamppukin toimii sähköllä. Tämä nauratti sen verran kaikkia, että poika pysyi hiljaisena loppuesityksen.

Teatteriesitys voi tarjota kokemuksen monenlaisista tunteista, joita on mahdoton itse sanallisesti käsitellä. Roolihenkilöistä löytyy usein samastumispintaa ja esitys voi avata monenlaisia tunnelukkoja. Parhaimmillaan teatteriesitys saa katsojan sekä itkemään että nauramaan ja irrottaa hetkeksi arjen huolista tarjoten voimaannuttavan kokemuksen, joka jää muistoihin loppuelämäksi.

Ainakin minun aikanani loppukeväästä katsottiin tunneilla täyteohjelmia, koska varsinaiset aineet olivat jo suoritettu, mutta kouluaikaa oli jäljellä. Nykyaikaisilla ohjelmilla taiteen aikatauluttaminen lukujärjestykseen isoillekaan kouluyhteisöille ei pitäisi olla liian vaikeaa.

Natalil Lintala

näyttelijä, ohjaaja, teatterialan opettaja