Tämän kirjoituksen aiheena on vanhuskysymys, vanhusten tärkeänä pitäminen ja heidän arvokas kohtelemisensa.
Vanhuskysymyksen ratkaisu edellyttää kaikkien yhteiskunnan voimavarojen mukaan ottamista. On löydettävä voimavaroja ja ohjattava niitä vanhusten hyväksi.
Suomi ei ole erityisen yhteisöllinen maa. Yksinäisyys lisääntyy. Joillakin on niin sanottua sosiaalista pääomaa, turvaverkkoja, joillakin ei. Enenevästi ei.
Esitän lähimmäishuoltajan koulutusta. Se kytkeytyisi arkijärkeen.
Esimerkiksi monet alkuvaiheen eläkeläiset olisivat hyviä lähimmäishuoltajia. Olisi vielä aikaa ja voimia, elämä etsii tarkoitusta. Se joka auttaa, saa auttamisestaan. Olla tarpeellinen merkitsee melkoisen elähdyttävää iloa.
Lähimmäishuoltajan työ liittyy vanhuksen arjen sujuvuuteen. Lähimmäishuoltaja on tervejärkinen toimija. Havaintojen tekijä toimiessaan. Havainnoistaan ilmoittaja. Tahtoisin luottaa nuoreen, luovaan älykkyyteen, johon kuuluu mukaan tunneäly.
Lähimmäishuoltajat voitaisiin nähdä myös keikan tekijöinä. Tarvitaan tietenkin organisoitumista. Keikkojen johtokeskusta.
Painavana nousee esiin tässä yhteydessä kysymys turvallisuudesta. Rikollisten toimijoiden uhka pitää torjua.
Toivon lukijan huomaavan, että erottelen kirjoituksessani omaishoitajat ja lähimmäishuoltajat. Jos omaishoitajalla riittää voimia, hän saattaisi hankitun koulutuksen ja kokemuksensa perusteella olla jossain osoitteessa vielä myös lähimmäishuoltaja.
Mikä oppilaitos ottaa kopiksi lähimmäishuoltajan koulutuksen?