Kuituhamppu oli taannoin merkittävä viljelyskasvi. Laivat ja veneet tarvitsivat purjeita. Hampusta valmistettu purjekangas oli kestävää. Purjeenkudonta oli varhain kukoistava teollisuudenalamme.
Suomessa kuituhamppu saavutti huippunsa 1700–1800-lukujen vaihteessa. Hamppua viljeltiin miltei koko maan alueella. Kuituhampun viljely kuitenkin taantui, kun laivoihin ja veneisiin keksittiin polttomoottorit.
Hampulle alkoi uuden koeviljelyn aika vuonna 1990, kun biotalous alkoi hakea monipuolisia biokuidun raaka-aineita. Kuituhampun viljelyala Suomessa nousi noin 2 000 hehtaariin.
Aina napapiirille asti viljelykelpoinen kuituhamppu on sopeutunut erikoisella tavalla ilmastoomme.
Kun eteläistä erityislajiketta täällä viljelee, kasvin sisäinen kello menee yöttömässä yössä sekaisin. Ilmiö viivästyttää kuituhampun kukkimista. Mutta harhatilassa kasvava hamppu työntää kasvukauden lopulla sadoksi korjattavaa kuituvartta sitäkin enemmän.
Minkä tahansa yksivuotisen viljelykasvin sisäinen harha johtaa kyseisen lajikkeen menehtymiseen paikallisessa maataloudessa. Sellainen kasvihan ei ehdi tuottaa seuraavan vuoden siementä.
Nykyisessä EU-maataloudessa tämä ongelma hoituu eteläisten ja pohjoisten maiden yhteistyöllä. Saamme kuituhampun siementä eteläisten EU-maiden viljelijöiltä, esimerkiksi Unkarista.
Yksivuotinen, ensilumeen asti vihreänä kasvava hamppu toimii koko kasvukauden hiilen nieluna. Peltolohko ei muutu esimerkiksi viljakasvien tapaan elokuun tuleentumisen myötä loppukesän päästölähteeksi. Pohjoisen kasvukauden ja eteläisen kuituhampun yhdistelmästä on tullut maataloudellemme yllättävä etu, ilmastoetu.
Kuituhamppu monipuolistaisi ja vahvistaisi huomisen maatalouttamme. Kesantopeltoja ja ympäristönhoidon peltoja riittäisi heti kuituhampun lisäviljelyyn.
Maataloutemme saisi ilmastoystävällisestä kuituhampusta uuden, vihreän siirtymän tuotannon haaran. Hiilinielun viljelyyn on jatkossa yhä enemmän tarvetta. Kuituhamppu osallistuisi ilmastokamppailuun luonnon omalla tavalla, nielemällä hiilidioksidia koko kasvukauden lopun.