Monen haave on idyllinen, henkisesti ravitseva joulu, jossa kynttilät lepattavat ja sydämet sykkivät harmoniassa.
Todellinen tunnelma voi kuitenkin olla kuin ylibuukatun tilauspukin lakista: hikinen, kiireinen ja tiukka. Se voi olla sitä jopa niille jouluihmisille, jotka ovat vuoden odottaneet, että pääsevät ripustamaan valot ikkunoihin ja tontut oviin.
Joulua voi kuitenkin yrittää viettää myös ilman hermoilua. Koska olen ikämies ja ehtinyt hermoilla usein, myös jouluisin, minulle on kertynyt kokemusta. Vuosien suomin valtuuksin koetan pohtia paria korjausliikettä.
Esitän aluksi, ettei arvokas joulu synny netin ideoilla, joissa piparit on koristeltu kirurgin tarkkuudella. Juhlaa eivät myöskään tee täydellinen joulupöytä tai somekelpoinen kuusi, vaan läsnäolo ja pysähtyminen.
Kuten jo ikivanha sana sanoo: Tee vähemmän, mutta tee se kunnolla. Ei siis ole pakko kokeilla jokaista uutta glögireseptiä tai askarrella kymmeniä kortteja.
Voi vaikka vain keskittyä siihen, että ehtii myös istahtaa ja katsoa, kuinka kynttilä palaa. Se voi olla hyvin meditatiivista – ja vaativa suoritus poukkoilevalle nykyihmiselle.
Hiljaisuus on harvoin tylsyyttä. Usein se on tila, jossa ajatukset ja keskustelut voivat alkaa soljua vapaasti. Jos jouluna kunnioittaa hiljaisuutta kirkossa ja hautausmaalla, saman voi tehdä myös kotona. Laittaa vaikka välillä puhelinta pois ja sammuttaa ruutuja.
Joulun arvostetuin somettaja voi olla rohkeudellaan hän, joka uskaltaa pyhien ajaksi unohtaa koko homman. Ilman jatkuvaa piippailua ja tykkäysten laskemista rauhoittuu oma ja vähän muidenkin joulu.
Aarvokkaita aineettomia lahjoja ovat uni ja aika. Unta on helpointa lahjoittaa itselle. Aikaa myös, mutta sitä kannattaa antaa varsinkin muille.
Esimerkiksi lapset, ne isommatkin, muistavat vielä vuosienkin päästä hyvin huonosti sen, millainen joulukattaus olikaan. Sen sijaan he muistavat hyvin, kuinka pelasitte lautapelejä koko illan.
Joulun herkuttelu on oma taiteenlajinsa, mutta ruokapöytää ei tarvitse ladata kuin viikinkijuhliin. Kohtuudella saattaa päästä itse asiassa pidemmälle.
Tiskit voi unohtaa, kunnes ne muistaa. Tiskikasakas on niljainen olio, joka varttuu nopeasti täyteen mittaansa. Jalatonna se ei kuitenkaan karkaa, joten sen kimppuun saattaa käydä myöhemminkin.
Miksi? Siksi, että arvokkaimmat hetket ovat niitä, jolloin nauretaan ja ollaan yhdessä. Ne eivät synny suorittamalla, vaan pysähtymällä.
Lämpö, läsnäolo ja hitunen huumoria ovat kovia paketteja vuodesta toiseen.
Hyvää joulua kaikille Eparin lukijoille!