Olin joku aika sitten koululaisten juhlassa, joka järjestettiin kirkossa. Kirkko on ainakin itselleni paikka, jota kunnioitetaan ja jossa edes pyritään olemaan hillitysti.
Toki ymmärrän, etteivät lapset jaksa keskittyä ihan kaikkeen ja heidän ääntään mielestäni mahtuu hyvin myös kirkkoon. Silti itselleni oli järkytys kuinka rauhaton tuo tilaisuus oli. Oppilaat juttelivat toistensa kanssa eteen- ja taaksepäin sekä molemmille sivuille, vaikka alttarilla oli menossa muiden oppilaiden hyvin harjoiteltuja esityksiä.
Eräs oppilas heitteli hanskojaan ilmaan ja pomppi ylös penkistään noin 14 kertaa minuutin aikana. Kaikista hassuinta oli, että samaisen kullannupun vanhemmat istuivat noin neljän metrin päässä, eivätkä tehneet elettäkään hillitäkseen tätä tulevaisuuden toivoa. Jos kyseessä olisi ollut oma lapseni, olisin ensin pari kertaa käynyt sanomassa asiasta ja kolmannella kerralla olisimme poistuneet kirkon eteiseen pitämään pikku kehityskeskustelun.
Toinen tapaus, joka samaisesta tilaisuudesta jäi mieleeni oli, kun oppilas rummutti omin pikku kätösin askarrelluilla Suomen lippujen puisilla varsilla edessä olevan luokkatoverinsa päätä, kuin se olisi ollut virveli-rumpu. Eikä tässä vielä kaikki. Opettaja istui vieressä puuttumatta asiaan millään tavalla. Ei ihme, että kouluissa on rauhatonta, kun kaikkea saa näköjään tehdä. Olin todella vihainen, kun lähdin kotiin. Esityksistä ei jäänyt juuri mitään mieleen, kun omakin keskittyminen meni rauhattomuuden mukana.
Mikä on muuttunut sen jälkeen kun itse olin koulussa? Omissa koulun juhlissa ei uskaltanut päätä pahemmin pyöritellä, kun opettajamme tiukensi katsettaan. Ei minulle mitään traumoja siitä ole jäänyt, päinvastoin tiesimme rajamme ja myös sen, että sääntöjen rikkomisesta seuraa rangaistus. Opettajan on oltava auktoriteetti. Lapset ovat lapsia ja varmasti kokeilevat rajojaan. Jos heille antaa siimaa, niin he kyllä venyttävät sen äärimmilleen.
Kotien on oltava koulun tukena tässä tehtävässä. Vanhemmilla on ensisijainen vastuu lastensa kasvatuksesta. Kodin ja koulun yhteistyö on tärkeä koulutyön onnistumiseksi ja sen avulla on taattava kaikille oppilaille opiskelurauha. Tämän päivän koulussa ollaan kauhuissaan ja vaaditaan vähintään avustajaa, jos luokassa on yli 20 oppilasta. Omassa luokassani oli lähes 30 oppilasta ja opettajamme sai pidettyä meidät hyvin nuhteessa. Ei tullut käynyt pienessä mielessänikään leikkiä hippaa tunnilla. Sitäkin nykypäivänä voi kuulemma tehdä. Oma opettajani olisi taluttanut luokasta ulos ja päivän päätteksi olisi jatkettu yhteisiä hetkiä jälki-istunnossa.
Vaikka maailma onkin muuttunut, niin ihan kaiken ei tarvitse muuttua.
Juha Luukko
vt. kaupunginjohtaja Kurikka