Suomalaisten koululaisten saama seksuaalikasvatus on muuttunut monipuolisemmaksi, arvioivat asiantuntijat. Seksuaalisuuden positiivisista puolista, moninaisuudesta sekä omista ja muiden rajoista puhutaan aiempaa enemmän.
Väestöliiton Nuorten tiimin asiantuntijan Outi Leskisen mukaan koulun seksuaalikasvatuksessa keskityttiin aiemmin raskaudella ja seksitaudeilla pelotteluun, mutta nykyään seksuaalisuus pyritään näkemään enemmänkin myönteisenä voimavarana. Ennen seksuaalikasvatus myös painottui heterosuhteisiin ja yhdyntöihin, sulkien näin osan nuorista kokonaan ulkopuolelle.
Myös suostumuksesta puhutaan aiempaa enemmän.
– Nuorten on tärkeä oppia, että seksin voi keskeyttää missä tahansa vaiheessa ja on oikeus muuttaa mieltään, vaikka olisi mennyt tekemään lupauksia, Leskinen sanoo.
Opetussuunnitelman perusteet antavat kouluille hyvän pohjan laadukkaan seksuaalikasvatuksen toteuttamiseen, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) erityisasiantuntija Katriina Bildjuschkin.
Hän arvioi, että koulujen seksuaalikasvatuksen suurin ongelma on, että sille on varattu aivan liian vähän aikaa.
Leskinen arvioi, että terveystiedon tunneilla annetun seksuaalikasvatuksen taso voi vaihdella merkittävästi opettajan kiinnostuksen ja ammattitaidon mukaan.
– Opettajakoulutukseen ei varsinaisesti sisälly seksuaalikasvatuksen oppimäärää. Myös opettajan omalla valmiudella on suuri merkitys siihen, osaako hän suhtautua asiaan luontevasti.
Häpeily vaikeuttaa puhumista
Moni nuori kokee seksistä ja seksuaalisuudesta puhumisen edelleen häpeällisenä tai nolona, ja taustalla on puutteellinen seksuaalikasvatus. Osassa suomalaisperheistä ei syystä tai toisesta vieläkään kyetä puhumaan seksuaalisuuteen liittyvistä asioista, kertoo Bildjuschkin.
– Asiassa on kuitenkin menty eteenpäin, jos verrataan esimerkiksi vuosituhannen alkuun. Vanhempien tukena on seksuaalisuudesta kertovia lasten- ja nuortenkirjoja, ja myös netistä löytyy paljon laadukasta seksuaalikasvatustietoa, Bildjuschkin sanoo.
Bildjuschkinin mukaan tiedon puute, ympäristön paineet sekä epävarmuus itsestä lisäävät riskiä sille, että nuori aloittaa seksielämän ennen kuin on siihen valmis. Tällaiset kokemukset voivat kaduttaa jälkikäteen. Myös sosiaalinen media voi lisätä paineita seksin suhteen.
Jos nuori ei ole oppinut puhumaan seksistä, hänen voi olla vaikea esittää seksiin liittyviä toiveitaan tai kysyä esimerkiksi ehkäisyn käytöstä. Jos omaan kehoon tai seksuaalisuuteen yhdistyy häpeää, noloutta tai jopa syyllisyyttä, nuoren voi olla vaikea aloittaa seksielämää lainkaan. Vaihtoehtoisesti hän voi esittää rehvakasta ja osaavaa tai hakea rohkaisua alkoholista tai muista päihteistä.
Bildjuschkin muistuttaa, että nuorten aivojen kontrolloiva alue, joka sanoo, että jokin asia ei ole viisasta, kehittyy viimeisenä yli 20 vuoden iässä. Tähän asti yllykkeet ja vietit ovat voimakkaampia. Nuoren persoonallisuuspiirteilläkin on vaikutusta: toiset ovat ylipäätään kokeilunhaluisempia.
Myös perheolot voivat vaikuttaa seksin aloittamisikään.
– Jos nuoresta tuntuu, ettei kukaan välitä, hän voi etsiä välittämistä seksin keinoin. Nuoretkin tarvitsevat huomiota ja aikaa vanhemmiltaan, Bildjuschkin huomauttaa.
Väestöliiton viimeisimmän, vuoden 2015 Finnsex-tutkimuksen mukaan tytöt harrastavat yhdyntää ensimmäisen kerran keskimäärin 16,5 vuoden ja pojat keskimäärin 17,5 vuoden iässä. Luvuissa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia 1990-luvun jälkeen. Asiaa on tutkittu Suomessa hyvin yhdyntäkeskeisesti.
"Etupylly on maailmankaikkeuden järkyttävin sana"
Vanhempien pitäisi ymmärtää, että seksuaalikasvatus alkaa lapsen syntymästä: millä sanoilla lapsen kehoa kutsutaan, miten lapselle osoitetaan hellyyttä ja miten häntä opetetaan vetämään rajoja ja kunnioittamaan kehoaan, sanoo Katriina Bildjuschkin.
Seksuaalikasvatus on tällöin jatkumoa, eikä sitä tarvitse erikseen aloittaa myöhemmin. Jos esimerkiksi lapsen sukuelimistä ei puhuta oikeilla nimillä, lapsi saa viestin, että niihin liittyy jotain häpeällistä ja noloa.
– Käytän mielelläni esimerkkinä etupylly-sanaa, joka on maailmankaikkeuden järkyttävin sana. Ehdin aina ajatella, että ei sitä kukaan enää sano, ja sitten kuulen, että jossain päiväkodissa on taas sanottu, Bildjuschkin harmittelee.
Jos lapsi oppii, että kaikesta muusta paitsi seksuaalisuudesta voi puhua, hän ei aloita seksistä puhumista murrosiässäkään, kun asiat alkavat askarruttaa. Bildjuschkin huomauttaa, että tällöin oppi ja esimerkki saatetaan ottaa pornosta. Bildjuschkinin mukaan vanhempien tulisi pyrkiä suhtautumaan nuoren seksuaalisuuteen mahdollisimman luontevasti.
– Seksuaaliseksi olennoksi kehittyminen kuuluu nuoruuteen eikä ole paha asia, mutta nuoret tarvitsevat riittävästi tietoa voidakseen tehdä oikeita valintoja. Emmehän me anna perheen teinille Audinkaan avaimia ja sano, että siitä vaan lähdet ajamaan. Sama asia pätee seksuaalisuuteen.
Jos vanhemmat kokevat seksistä puhumisen hyvin hankalaksi, Bildjuschkin kannustaa pyytämään rohkeasti apua koulusta, kunnan nuorisotyöntekijöiltä tai esimerkiksi nuoren harrastustoiminnasta.
– Kodeille ei voi laittaa koko vastuuta, ja aikuisten kasvattajien kannattaakin tehdä yhteistyötä. Nuorten keskeisin kehitystehtävä on itsenäistyä, eikä itsenäistyvä nuori välttämättä edes halua jakaa vanhempiensa kanssa kaikkein intiimeintä osaa itsestään.