Jäähyjä, tukkapöllyjä, etunojapunnerruksia, luunappeja, viuhuvia karttakeppejä. Ilkka-Pohjalaisen koulukuri-kyselyyn tuli yli sata vastausta.
On äidinkielen oppitunti 1950-luvun lopulla. Tunnin aiheena on sijapäätteet. Yhtäkkiä pulpetista kuuluu huudahdus:
– Sianpää.
Tuntia pitänyt sijaisopettaja kääntyy puhujaa kohti.
– Mitä sinä sanoit?
Kun oppilas toistaa sijapääte-sanasta juolahtaneen mielleyhtymänsä, opettaja kävelee tämän luokse ja pamauttaa karttakepillä päähän niin, että veri alkaa valua. Sitten hän komentaa oppilaan käytävälle seisomaan.
Luokan oma opettaja osuu paikalle. Kuultuaan, mitä lapselle on tapahtunut, hän marssii luokkaan ja ripittää sijaisopettajan.
– Sitten pääni laastaroitiin ja palasin normaaliin koulupäivään. Sijaisopettaja luonnollisesti vapautettiin tehtävästään.
Näin muistelee yksi Ilkka-Pohjalaisen koulukuri-kyselyyn vastannut lukija.
– Sijainen oli pitkään eläkkeellä ollut "vanhan” koulukunnan miesopettaja. Omat opettajani olivat lempeitä ja osasivat kaitsea silloisia isoja neljänkymmenenkin oppilaan luokkia, lukija jatkaa.
Muistot vievät vuosikymmenten taa
Äkkiseltään entisaikojen kuri kuulostaa nykykorviin ankaralta, mutta suurin osa kyselyyn vastanneista ei muistele kokemaansa pahalla.
"Aloitin kouluni 1963 pienessä kyläkoulussa, jossa oli kova kuri, mutta minuun se ei jättänyt mitään traumoja. Päinvastoin, muistelen lämmöllä sitä pientä koulua, jossa kaikki tunsivat toisensa".
Lapsuuden historiaa tutkinut yliopistotutkija Antti Malinen sanoo, että kokemukseen muistoista vaikuttaa se, millä vuosikymmenellä on koulunsa käynyt.
– 1940, -50, -60 ja vielä 70-luvullakin korostettiin auktoriteettien kunnioittamista. Ja koska kuri oli noihin aikoihin kovempaa myös kotona, kurinpitoa koulussa pidettiin luonnollisena.
Kuri-kyselyyn vastannut Kari Ojala allekirjoittaa tutkijan sanat: kuri oli kova niin kotona kuin koulussa. Kansakoulun Ilmajoella käynyt Ojala korostaa, että kyse oli silti pienimuotoista kurittamisesta.
– Minkäänlaista hakkaamista ei toki ollut. Samanlaista kasvatus sopisi nyt olemaan kuin silloin, Ojala sanoo.
Kasvatusasenteet ovat kuitenkin muuttuneet, tutkija Antti Malinen toteaa.
– Aika kaukana ollaan niistä ajoista, jolloin opettajan työtä ohjasi koulujärjestys, johon oli kirjattu, että tyttöjä tuli ojentaa kehotuksin ja nuhteluin, mutta poikia tarvittaessa myös fyysisin rangaistuksin, Malinen kertoo.
Hyvä, paha koulukuri
Poikiin koulukuri kohdistui tyttöjä enemmän. Samaa muistelevat kyselyyn vastanneet Janne Viljamaa ja Antti Tietäväinen.
– Kyllä me pojat häirittiin ja hölmöiltiinkin, Viljamaa kertoo.
Hän muistaa juosseensa rangaistukseksi koulua ympäri, istuneensa jälki-istunnossa ja saaneensa märän taulusienen naamaansa.
– Sienellä heitto naurattaa vieläkin, Kauhajoella koulunsa käynyt Viljamaa sanoo.
Antti Tietäväinen muistelee opettajansa tukkapöllyjä saatesanoineen: "Tsot tsot Tietäväinen, lähtee pian tukka päästä, vaikka paksu onkin. Viimeinen kerta tämä."
– Opettajan tukistus oli lempeä, sellainen isällinen. Hänellä oli rangaistuksissaan pelisilmää. Hän antoi riittävästi siimaa, mutta pisti omantunnon kolkuttamaan, jos perseili, Tietäväinen kehuu ilmajokelaisopettajaa, joka oli "paras opettaja koskaan".
Vaikka Tietäväinen muistelee itseensä kohdistunutta kuria hyvällä, pitää todelliseen koulukiusaamiseen ottaa vakava kanta, hän sanoo.
– Se on asia erikseen, joka voi pilata nuoren itsetunnon ja suistaa elämän raiteiltaan. Kaikkien pitää saada käydä rauhassa koulua.
Tutkija Antti Malinen huomauttaa, että koulumaailma heijastaa yleistä kasvatuskulttuuria. Aikaisemmin esimerkiksi lapsen nöyryyttäminen oli ase sekä kotona että koulussa.
– Opettaja saattoi luokan kuullen juoruilla oppilaan perhetaustasta. Kotona puolestaan saatettiin joukolla naureskella lapsen tietämättömyydelle. Nykypäivänä ymmärretään, miten ikävät jäljet nöyryyttäminen voi jättää, Malinen sanoo.
"Perustana yhdessä toimiminen"
Seinäjokelainen Sirkka Kumpula kuuluu kyselyn niihin vastaajiin, jotka pitävät vanhanajan koulukuria huonona.
– Jouduin jälki-istuntoon, kun en osannut kertoa uskonnon läksyä. Osasin sen kyllä ulkoa, mutta minusta kertomukset olivat usein epäuskottavia, enkä ymmärtänyt logiikkaa. Koin jälki-istuttamisen epäoikeudenmukaisena ja vääränä ratkaisuna.
Hyvänä Kumpula sen sijaan muistaa alakoulun opettajansa perjantaipuheet.
– Opettaja teki yhteenvedon viikon tapahtumista, jossa ei osoiteltu ketään. Opettaja kertasi yhteisiä sääntöjä ja positiivisia tapahtumia, Alahärmässä Ojalan koulua käynyt Kumpula muistelee.
Kun Kumpulasta itsestä tuli aikuisena opettaja, hän ei siinäkään roolissa ole uskonut kurinpitotoimiin.
– Alakoulun opettajani kasvatuspuhe oli hyvä käytäntö. Ihminen ei yleensä halua toimia siten kuin käsketään. Perustana on aina oltava yhdessä toimiminen.
Työrauhaongelmat ovat todellisia
Osa kyselyyn vastanneista kuuluttaa entistä koulukuria lääkkeeksi nykypäivän luokkahuoneisiin.
"Aloitin koulun 1997, jolloin pahimmat kurinpitotoimet ovat jo olleet historiaa. Muistan kuitenkin, kuinka opettajani pesi luokkakaverini suun saippualla koko luokan nähden, kun kaverini sanoi v-sanan. Ei kiroillut sen jälkeen. En osaa sanoa, oliko tuo hieman ylilyönti, mutta toisaalta ihailen kuinka huonoon käytökseen ennen tartuttiin oikeasti eikä vain hienoissa puheissa."
"Nyt on koulumaailma mennyt aivan mahdottomaksi, kun lapsia ei saa enää kurittaa. Kunnon kuri se pitäisi kouluissa olla ja kunnioitus vanhempia ja muita ihmisiä kohtaan".
Nykykoulujen työrauhaongelmat ovat todellisia. Sen tunnistavat työnsä kautta myös yliopistotutkija Antti Malinen ja aineenopettaja Sirkka Kumpula.
– Vaikka minulla on kohtuullinen auktoriteetti, välillä on tullut vastaan ihan pitelemättömiä luokkia, matematiikkaa, fysiikkaa ja kemiaa opettanut Kumpula sanoo.
Malinen nostaa esiin isot alueelliset koulurauhaerot.
– Polarisaatio näkyy, vaikka suurin osa kokeekin tilanteensa kohtuulliseksi.
Se, että opettaja saisi enemmän valtuuksia kurittaa, on Malisesta epärealistista, koska se on ristiriidassa muualla annettavan kasvatuksen kanssa.
– Koululaitos on kuin toiveiden tynnyri, jonka varaan laitetaan paljon kasvatusvastuuta tänä päivänä. Muutokset, joita halutaan, pitäisi tapahtua laajemmalla rintamalla, Malinen korostaa.
Kumpula on samoilla linjoilla. Hänen mielestään pitäisi enemmän keskittyä olennaiseen: oppimiseen ja opettamiseen.
– Koulu on tulevaisuuden rakentaja, jossa jokaisen uskoa mahdollisuuksiinsa on vahvistettava. Se ei tapahdu kurilla, vaan kannustuksella, Kumpula sanoo.
Malinen vihjaa, että kokonaiskuvassa voisi lähteä liikkeelle siitä, että aikuiset vilkaisisivat peiliin.
– Aikuisten pitäisi miettiä omaa käytöstään, koska se heijastuu aina lapsiin ja heidän kaverisuhteisiinsa. Ne puolestaan heijastavat suoraan yhteiskunnan arvoja, Antti Malinen sanoo.
"En kiusannut enää sen jälkeen"
Ilkka-Pohjalaisen koulukuri-kyselyyn tuli Facebookin ja erillisen kyselylomakkeen kautta yli sata vastausta. Tässä niistä valittuja paloja.
Muistan koulukurin pahalla. Minut pakotettiin vasenkätisenä kirjoittamaan oikealla, koska ” miehet kirjoittavat oikealla”. Tämä tapahtui 60-luvulla.
Opettaja määräsi minut kirjoittamaan tunnilla 50 kertaa: "Olen hiljaa". Olin arka, enkä puhunut paljoa välitunnilla saati tunnilla. Kukaan eikä mikään mahti ei saanut minua kirjoittamaan yhtä ainutta kertaa tuota lausetta, koska en puhunut tunnilla. Tämän kokemuksen myötä työelämässä minusta tuli ay-aktivisti.
Tulihan sitä karttakeppiä ja tauluviivoitinta käsille. Toisaalta eipä opettajan fillari, postilaatikko ja ikkunatkaan kauaa kestäneet.
Todella pahoilla mielin muistelen ala-asteaikaa. Opettaja jopa löi lapsia. Pakotti syömään ruuan ja jälki-istunnossa olit niin kauan, kunnes osasit ulkoa jonkun raamatunlauseen.
Opettaja huusi pojat seisomaan pulpetin viereen ja säesti huutoaan lyömällä karttakepillä pulpetin reunaan sillä seurauksella että keppi katkesi. Pojat tekivät uuden karttakepin puutyötunnilla.
En kiusannut enää sen jälkeen, kun rehtori huikkasi luokan ovelta, että sovitaanko Jarmo niin, että jos et lakkaa kiusaamasta Perttiä, annan sulle turpaan. Sanoin ääni väristen, että joo, sovitaan vaan. Ei tarvittu kolmikantakeskusteluja, kuraattoreita tai muuta lässytyskeskustelua.
Kyllä tuli kuritusta, mutta syystä. Eipä sitä esi- ja teini-iässä osaa ajatella, että muilla on luokassa oikeus käydä koulunsa niin hyvin kuin haluavat, eikä minulla ole oikeutta sitä häiritä. Onneksi oli muutama jämäkkä opettaja.
Muistan koulukurin hyvällä. Lapsuuteni traumat liittyvät aivan muihin asioihin kuin koulukuriin.
Ala-asteen musiikkitunnilla miesopettajamme hermostui eräälle vilkkaalle pojalle ja nosti hänet paidankauluksista pianon päälle istumaan lopputunniksi. Itse hän jatkoi soittoa ja muu luokka lauloi mukana. Muistelen opettajaa lämmöllä. Teimme paljon sellaista, mitä ei tehty muissa luokissa. Olimme esimerkiksi Suomen ensimmäinen luokka, joka lähti leirikouluun.
Kyllä 70-luku oli vaikea oppilaille ja varsinkin opettajille, jotka olivat lähellä eläkeikää. Muistan, että varsinkin rehtori oli ihan tuskassa, kun oppilaat elivät ”uutta aikaa”. Muutos oli varsin nopeaa. Oli totuttu sodan jälkeiseen kuriin.
Muistan koulukurin erittäin pahalla. Menin kansakouluun 1964 ja opettajani oli vanha lapseton nainen. Hän oli usein tukassani kiinni esimerkiksi kiroilusta, mitä en ollut tehnyt. Kerran kun olin kuumeessa ja oksensin lattialle, jouduin itse siivoamaan 7-vuotiaana oksennuksen pois.
Vähempi olisi riittänyt kurituksessa varmasti. Oli tukasta repimistä, nenästä vääntämistä, korvista repimistä, liidulla nenän päälle ruksia.
Opettaja piti minua silmätikkuna vain sen takia mitä isäni harrasti. Jäi kyllä ikävät muistot kyseisestä opettajasta.
Lähdimme kerran koulun näytelmäkerholta kotiin siskoni kanssa samalla pyörällä, istuin tarakalla. Samoin lähtivät kaverimme. Seuraavana päivänä opettaja määräsi meidät jälki-istuntoon, koska olimme rikkoneet liikennesääntöjä. Kaveri itki koko jälki-istuntoajan. Minua nauratti opettajan käytäntö.
Ala-asteen luokanopettaja oli armeijasta eläkkeelle jäänyt kapiainen. Olin ujo ja hiljainen oppilas. Kun hän huomasi tämän, jouduin silmätikuksi. Simputusta se oli. Sain siitä traumoja ja näin usein painajaisunta.
Ekalla luokalla kun eräs poika löi minua, syljin hänen päälle. Minut laitettiin nurkkaan ämpäri niskastani roikkuen ja jouduin sylkemään ämpäriin koko tunnin. Nyt 71-vuotiaana ämpärijuttu naurattaa, mutta se että minua lyönyt poika ei saanut rangaistusta, oli väärin.
Opettaja antoi suoraa palautetta koko luokan edessä huonosti käyttäytyville oppilaille.
Lyseon toisella luokalla oli virsikirja jäänyt kotiin musiikin tunnilla, niin sitä sai tai piti käydä näyttämässä Nurmon keskustassa opettajan kotona. Tällöin selvisi jälki-istunnosta. Valitsin tuon ja pyöräilin Seinäjoelta Nurmon keskustaan. Kunto koheni.
Olen ammatiltani luokanopettaja. Opiskeluaikana tein useita sijaisuuksia Seinäjoen ala-asteilla. Kerran viereisen luokan ope pyysi minua pitämään jälki-istunnon eräälle oppilaalle. Hän käski oppilaan nurkkaan seisomaan ja tapittamaan neulan nuppia.
Olin jälki-istunnossa, kun mentiin liian aikaisin eli välitunnilla vaihtamaan jumppavaatteet. Koulukuri oli hyvä ja me kunnioitimme opettajia. Kotikurin ja koulukurin vuoksi olen pärjännyt elämässä hyvin. Samoin kasvatin omia lapsianikin.
Jouduin nurkkaan häpeämään kun kuiskasin kaksoisveljelleni oikean vastauksen. Näin vuonna 1968.
Sain vuonna 1976 kaksi tuntia jälki-istuntoa kun lintsasin suunnistuksessa enkä mennyt. Metsä oli kuuden kilometrin päässä eikä tainnut pyörä olla kunnossa. Heh!