Pienoisen myrskyn vesilasissa, tai ehkäpä jopa vadissa, aiheutti suuri kotimainen kirjakauppaketju lähettämällä suomalaisen kirjallisuuden päivänä asiakkailleen mainosviestin, jossa kaupattiin fantasiakirjallisuutta nuorille, lapsille ja aikuisillekin. Sinänsä loistavaa - mutta oliko ironiaa, silkkaa pilkkaa suomalaisia kirjailijoita kohtaan vai pelkästään ajattelemattomuutta se, että juuri Aleksis Kiven päivänä yli 50 tuotteen joukkoon mahtui vain yksi suomalaisen kirjailijan kirjoittama teos?
Palautteen ja kiukkuisen some-purskahtelun ansiosta tilanne hiukan korjaantui ja lopulta kampanjaan pääsi kotimaisiakin kirjailijoita.
Miksi sitä kotimaista sitten pitäisi tuoda framille? Eihän kulttuuritekoja enää tarvitse harrastaa, kirjallisuus on silkkaa bisnestä.
Kyllä, kotimaista pitäisi nostaa siitä yksinkertaisesta syystä, että meillä kirjoitetaan tällä hetkellä pahuksen hyvää kirjallisuutta – myös spelatiivista fiktiota, johon fantasiakin luetaan. Sen osoittaa sekin, että ulkomailla ollaan yhä kiinnostuneempia kirjoistamme, ja niitä käännetään eri kielille yhä enemmän.
Kasvattaja minussa vinkuu lisäksi, että olisi hyvä opettaa myös kasvaville lukijoille – kun heitä vielä on – että suomessakin osataan. Että samastumispintaa, arvokkaita sisältöjä ja vaikuttavia elämyksiä voi kotimaisista fantasiakirjoista löytyä enemmän kuin viihteellisimmistä käännöskirjoista.
Lisäksi kirjallisuus tuo tietenkin edelleen myös leipää suomalaisiin pöytiin. Kirjailijat, taittajat, kustannustoimittajat, kirjallisuustoimittajat, mitä niitä nyt on, elää pyristelevät kotimaisen kirjallisuuden kirjoittamisella ja myynnillä.
Mutta kuitenkin, lopulta, päädyn siihen kulttuuritekoon. Suomalaiset kirjailijat pitävät osaltaan yllä ja uudistavat suomen kieltä ja kulttuuria. Mikä tahansa heidän aiheensa tai genrensä onkaan, he kirjoittavat suomalaisesta näkökulmasta, suomalaisesta todellisuudesta ja historiasta käsin. Kirjallisuuden kieli on pohjimmiltaan kansainvälinen, kuten muidenkin taiteiden kielet, mutta me tuomme siihen oman, pienen pohjoisen kansan perinteestä ja kokemuksista nousevan omalaatuisen äänemme. Muualla näkövinkkeliämme pidetään eksoottisena, suomessa yleensä kotikutoisena.
Realismia kuitenkin on, että aidan toisella puolella ruoho on maukkaampaa ja kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Arkiset Hautala ja Peltoniemi kuulostavat saksalaisen korviin yhtä eksoottisilta ja mielenkiintoisilta kuin vaikkapa King ja Riordan suomalaisen lukijan mielestä. Kotimaisen suosion varmistamiseksi olenkin itse joskus harkinnut ulkomaisen kirjailijanimen käyttöönottoa. Nimen pitäisi myös ehdottomasti olla sukupuolineutraali, että pojat ja miehetkin tarttuisivat kirjoihini. Muistakaa S.E.Hinton tai J.K.Rowling! Ehkäpä siis M.H. Horacio vielä näkee päivänvalon. Tai sitten ei.
MERVI HEIKKILÄ