Ko­ti­mais­ta man­sik­kaa ja var­hais­pe­ru­naa saadaan ju­han­nus­pöy­tään – Sa­teis­ta apua vil­ja­kas­vus­toil­le

Marjasadosta on tulossa tavanomainen. Viljelykasveja on nyt seurattava tarkkaan sadon turvaamiseksi.

Varhaisperuna on juhannuspöydän klassikko.
Varhaisperuna on juhannuspöydän klassikko.

Kotimaisia varhaisperunoita, vihanneksia ja mansikoita saadaan juhannuspöytään, kertoo maatalousalan asiantuntijajärjestö Pro Agria.

Varhaisperunaa on korjattu jo jonkin aikaa, ja sitä tulee usealta seudulta juhannukseen mennessä. Myös ensimmäiset avomaankurkut, varhaiskaalit ja tarhaherneet ovat tulleet myyntiin nippuvihannesten seuraksi. Avomaan vihannekset ovat kasvaneet tänä kesänä nopeasti lämpimien säiden vuoksi.

Mansikkaa, vadelmaa ja hunajamarjaa

Pro Agrian mukaan ensimmäisiä avomaanmansikoita poimitaan nyt maan lounaisosissa. Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liiton toiminnanjohtaja Heidi Wirtanen kertoo STT:lle, että kasvutunnelit tuottavat marjasatoa melkein koko maassa. Marjaa kypsyy porrastetusti, ja avomaan satoa poimitaan harsojen alta etelässä.

– Avomaan satokausi alkaa juhannuksesta Etelä-Suomessa, ja siitä siirrytään sitten pohjoiseen päin. Kun mennään vähän ylöspäin Suomea, avomaapoiminnan odotetaan alkavan tuossa kuun vaihteessa, Wirtanen sanoo.

Marjat kasvavat tavalliseen tahtiin tänä vuonna. Wirtasen mukaan kasvustoissa on ilmennyt jonkin verran enemmän talvivaurioita kuin alkukeväästä havaittiin, mutta vauriot eivät ole suuria.

Vuoden marjasadosta odotetaan tavanomaista. Wirtanen kertoo, että kotimaisista marjoista on nyt tarjolla vadelmaa ja mansikkaa. Etelässä myös hunajamarjaa saadaan juhannukseksi.

Viljelykasvien kasvua tarkkailtava

Viljelykasveilla on nyt nopean kasvun ajanjakso. Kasvukausi etenee laajalti keskimääräiseen tahtiin, mutta Etelä-Suomessa ollaan noin viikkoa tavallista edempänä. Kuivuus on heikentänyt kasvunäkymiä jonkin verran, ja kasvustoja on nyt hoidettava aktiivisesti, jotta sadonmuodostus onnistuu.

Varhain kylvetyt kevätviljat ovat tasaisella oraalla, mutta myöhemmissä on kuivuuden aiheuttamaa aukkoisuutta. Tulevien sateiden toivotaan tasaavan kevätvilja- ja syysvehnäkasvustoja. Syysvehnän kunto vaihtelee rankan talven ja kuivan kevään jäljiltä, ja sitä on jouduttu korvaamaan paljon toisella kasvilla.

Myös syysöljykasveja on pitänyt laajalti kylvää uudelleen, ja niiden kunto vaihtelee heikosta tyydyttävään. Kevätviljojen ja -kasvien kasvustot ovat hyvässä tai tyydyttävässä kunnossa eri puolilla Suomea. Erityisesti herneen kasvustot ovat hyviä ja tasaisia.

Mainos
Ilkka-Pohjalaisen pelit

Pelaa Ilkka-Pohjalaisen digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä