Jos toisinaan on tuntunut siltä, että jokasyksyiset kirjapalkinnot ovat muuttuneet rutiiniksi, tällä viikolla on ollut syytä tarkistaa kantaansa.
Torstaina lasten ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaiden julkistuksessa kohahdutti ja liikutti viime vuonna kuolleen nuortenkirjailijan Seita Vuorelan postuumin teoksen asettaminen ehdolle.
Kun kirjailijan lapset Isla ja Kuura Parkkola vastaanottivat jännityksestä täristen ehdokkuuden, moni paikallaolija nieleskeli liikutusta. Kirjailija kirjoittaa universaalia ja ikuista, joten se säilyy perintönä seuraaville sukupolville.
Mutta miten keskeneräinen, toisen kirjailijan viimeistelemä teos voi päätyä palkintoehdokkaaksi? Ketä tässä palkintaan? Kuinka paljon kirjassa on alkuperäistä, kuinka paljon jälkeenpäin lisättyä?
Kirjan jälkisanoissa kustantaja ja kirjan viimeistellyt kirjailija Vilja-Tuulia Huotarinen vakuuttavat, että teos oli jo lähes valmis Vuorelan kuollessa. Kirjailijan luottohenkilönä on normaalitilanteessakin kustannustoimittaja, jolta tämä voi saada apua kirjoittamisessa. Nyt tarvittiin vain astetta tukevampaa "apua".
Olisiko ollut parempi, että lähes valmis, taidokas kirja jää kokonaan julkaisematta? Ei kai sentään.
Taidemaailmassa tunnetaan kautta aikain teoksia, joita jälkeenjääneet kollegat ovat täydentäneet. Lähestyvään pyhäinpäivään liittyen voi mainita vaikkapa Mozartin keskeneräiseksi jääneen sielunmessun, Requiemin. Teos on soinut jo pari sataa vuotta ikisuosikkina ympäri Eurooppaa.
Onko siinä enemmän Mozartin vai hänen poropeukaloiden oppilaidensa kädenjälkeä – yhdentekevää. Ilman viimeistelytyötä musiikkimaailma olisi yhtä rakastettua teosta köyhempi.
PIRJO-LIISA NIINIMÄKI
Kirjoittaja on Lännen Median toimittaja.
pirjo-liisa.niinimaki@lannenemedia.fi