Mitkä ne olivatkaan Suomen jääkiekkomaajoukkueen perinteiset vahvuudet? Aivan niin, vahva maalivahtipeli ja tiiviiseen yhteistyöhön sitoutuneet kenttäpelaajat.
Meneillään olevan MM-turnauksen aikana ne olivat saattaneet unohtua tai vähintäänkin alkaneet tuntua muistoilta menneisyydestä. Niin vaisusti Leijonien maalivahdit olivat esiintyneet, eikä Suomen maineikkaasta pelitapaedusta tuntunut olevan tietoakaan.
Mutta MM-puolivälierien hienossa 2-0-voitossa Yhdysvaltoja vastaan suomalaisten vahvuudet olivatkin yhtäkkiä niitä perinteisiä. Kuin olisi tapahtunut taikaisku!
Vaan ei, taikoja ei Leijonissa ole tehty. Kysymys on kolmannesta asiasta, jonka suomalaiset ovat jo pitkään hallinneet: Turnausvalmentamisesta.
Tänä keväänä suomalaisten pelaaminen on ehkä kehittynyt tavallista hitaammin, kannattajien mielestä varmasti tuskaisen hitaasti, mutta kuinka taas kävikään? Joukkue on myös Lauri Marjamäen luotsaamana päässyt iskuun juuri silloin kuin pitääkin.
Ennen USA-kamppailua Leijonien mukanaolo mitalipeleissä tuntui vaativan onnekasta ottelua, mutta lopulta välieräpaikka tuli vahvalla pelillä ja täysin ansaitusti.
Jos tänä aamuna Leijonien kannattajissa oli enemmän epäilijöitä, vähemmän toiveikkaita, tulevan välierän alla suhdeluvut ovat taatusti keikahtaneet toisin päin.
Ja miksipä ei, sillä esitys puolivälierissä kertoi: Tulipa vastaan Sveitsi tai Ruotsi, Suomella on mahdollisuutensa. Perinteiseen tapaan.
PETRI HEIKKINEN
