Apulannan johtohahmot Toni Wirtanen ja Sipe Santapukki ovat tyylitajun mestareita. Polar Soundin lauantain pääesiintyjä aloitti keikkansa kovin tutun kuuloisella rallilla. Hetkinen, sehän on Klamydian ylistyslaulu kotikaupungilleen: Vaasalaiset on homeperseitä!
Tällä tavalla otettiin heti tilanne haltuun ja saatiin yleisö hyvälle tuulelle, onhan pikkujouluaika.
Pari biisiä myöhemmin Santapukki korjasi, että eivät vaasalaiset kyllä oikeasti ole homeperseitä. Se oli ehkä turha maininta, sillä tänä vuonna Vaasassa on ollut enemmän elävää musiikkia kuin koskaan aikaisemmin.
Joulun jälkeen on kiinnostavaa tietää, mitä keikkajärjestäjille jäi käteen. Mitkä esiintyjät vetivät salit täyteen, mitkä taas eivät ole omimmillaan kaksikielisessä rannikkokaupungissa, joka tunnetusti on vaikea markkina-alue. Tämän syksyn tarjonta suhteessa yleisömääriin analysoidaan varmasti tarkkaan.
Apulantaa ei ole aikaisemmin nähty Vaasan jäähallissa, ja aika harvoin muutenkin. Rockperrystä on jo kauan aikaa, Hullu Pullo on kuopattu.
Wirtanen ja Santapukki olivat tehneet kotiläksynsä hienosti. Välispiikeissä he osasivat vetää oikeista naruista ja kehuivat Vaasan maasta taivaisiin. Sillä tavalla humoristisella otteella, joka upposi vaasalaisiin. Täällä ihmiset osaavat kyllä nauraa itselleen, mutta omakehu on vaikeampaa.
Tärkeintä tietenkin oli itse musiikki ja ne timanttiset kappaleet, joiden täräyttävät kitarariffit ja majesteettiset kertosäkeet on kuin tehty isojen hallien konsertteihin: Vasten mun kasvojani, Armo, Jumala, Hiekka, Koneeseen kadonnut...
Oli kyllä todella kova keikka.
MIKKO KALLIONPÄÄ
