Tunnen häpeällisen kateuden pistoksen kun näen iloisia perheitä viettämässä yhteistä aikaa ulkoillen tai parin ladulla hiihtämässä peräkkäin samalla rytmillä, vaikka totta kai tiedän, ettei toisten yhteinen aika ole minulta pois.

Hankalina päiväni jopa ruokaostoksien teko tuntuu vastenmieliseltä, koska sen jälkeen pitäisi valmistaa ruokaa, yksin. Ärsyttävää itsesääliä ja seuraavaksi sitä suivaantuu: Kyllä minä yksinkin voin ja osaan olla.