Seinäjoen kapupungissa on hyvä ja toimiva kunnalliskulttuuri. Valtuuston kokouksissa ei pahemmin riidellä. Asioita hoidetaan yhteistyöllä.
Kuntavaaleissa oli muutamia erityispiirteitä. Yksi liittyi kolmen suurimman puolueen ykkösehdokkaiden vaalityöhön. Niissä oli kansanedustajavaalien kampanjoinnin sävyjä. Paula Risikko, Harry Wallin ja Pasi Kivisaari tekivät vaalityötä näkyvästi, jotta vaalitulos olisi mahdollisimman hyvä ja antaisi vahvan pohjan tuleviin eduskuntavaaleihin. Näin myös tapahtui.
Kärkiehdokkaiden sateenvarjojen alla uudet ehdokkaat pyristelivät eteenpäin pienin budjetein. Tulisiko vaalikampanjoita kehittää niin, että painopiste olisi yhteismainonnassa, jolloin kaikki voisivat olla periaatteessa samalla viivalla? Motivaatio kunnalliseen säilyisi. Erityispiirteenä voi mainita, että opettajia valtuustoon valittiin kymmenkunta, mikä kuvastaa opettajien arvostusta.
Kolmas erityispiirre liittyy Kokoomuksen heikkoon vaalimenestykseen. Kannatus jäi historiallisen alhaiseksi-vain 27,4 prosenttiin. Vaalitappio viestii viime vuosien järjestötyön passiivisuudesta. Paula Risikon suosio ei heijastunut paikkamäärään; päinvastoin valtuutettujen määrä laski yhdellä. Seinäjoen Kokoomus sai läpi vain viisi ehdokasta.
Omalta osaltani kiitän saamastani kannatuksesta, joka ei riittänyt valtuustoon saakka. ”Onhan Sinulla erilaisia tehtäviä”, oli yleisin lohduttamisen viesti. Olen saanut vaikuttaa valtuustossa viidellä eri vuosikymmenellä, mutta ainahan sitä uskoo, että vielä olisi ollut annettavaa.
Keskusvaalilautakunnan kokouksessa vuoden 1976 vaalien jälkeen Skdl:n listalla ehdokkaana ollut Kauko Mäenpää, fiksu ja mukava mies, nousi pystyyn ja pyysi puheenvuoron: ”Ilmoitan, että olen kärsinyt vaalitappion, ja aloitan välittömästi vaalikampanjan seuraavia kunnallisvaaleja varten!” Olen aina arvostanut Mäenpään asennetta. Tappionkin hetkellä pitää etsiä uusia tavoitteita; toivon näkymiä.
Kirjoitin tämän kolumnin Kirkolliskokouksen tauoilla. Avioliittokäsityksen laajentaminen oli viikon merkittävin aihe. Sitä koskeva aloite lähetettiin laajan keskustelun jälkeen perustevaliokuntaan, jonka tulee laatia asiasta mietintö. Keskustelu jatkuu marraskuun kirkolliskokouksessa, jolloin on esillä myös selvitys kirkon vihkimisoikeuden luopumisesta.
Löytyykö avioliittokäsityksen laajentamiselle teologisia perusteita? Tuskin löytyy. Kirkollinen vihkiminen puolestaan on niin tärkeä asia, ettei siitä pidä luopua. Kirkkohäät on monen seurakunnan käyntikortti, joka sitoo ihmisiä seurakunnan jäsenyyteen.
Ilmari Ylä-Autio (Kok)