Vaeltajan unissa kroppa puskee hikeä, reisilihakset huutavat päivän päätteeksi tuskaa, selkä parkuu rinkkakuorman rasituksesta ja pää kyselee, miten selviän tästä reissusta parhaiten eteenpäin?
Nyt tuo rinne vielä ylös ja sitten on energiatankkauksen paikka vai olisiko se vasta parin kilometrin päässä laavulla? Vai onko silloin jo vähän myöhäistä? Pettääkö harkintakyky tässä pakkasessa ja nälässä? Pysähdy nyt hyvä ihminen ja huilaa! Kuinkahan huominen, olisiko välipäivän paikka?
Vaellusunissa pistetään tassua toisen eteen lähes poikkeuksetta Lapin maisemissa tai ainakin kansallispuistojen luonnossa – yleensä tosin järkevämmin kuin unissa eli ilman tuskaa.