Ennen Suomesta sanottiin "management by perkele". Nyt valtaa alaa mielialajohtaminen, jonka alalajeista yksi on presidentti Donald Trumpin harjoittama some-johtaminen. Moni pikkupoliitikko yrittää meilläkin samaa.
Vaikka maailma on täynnä johtamisen teorioita ja oppaita, strategioita ja visioita, tavalliselle työntekijälle johtaminen usein pelkistyy pomon mielialoiksi. Se inhoaa tuota ja tykkää tästä. Se haluaa Rooman loistavan ja Karthagon hävitetyksi. Sitä suututtaa ja hatuttaa, ellei sitten ole riehakkaalla päällä tai juuri palannut jostain esimieskurssilta.
Trumpin Valkoinen talo on tähän mennessä suurin mielialajohtamisen kokeilu demokratiassa. Koekaniineina olemme me kaikki.
Mielipiteet näyttävät vaihtelevan sen mukaan, kenen kanssa presidentti on viimeksi keskustellut. Ensin kauppasodat ovat mahtavia, sitten sitä onkin vapaakauppa. Nato on tarpeeton ja sitten ei. Pohjois-Korean Kim Jong-un on murhanhimoinen pikku rakettimies, mutta by the way aion tavata hänet lähiaikoina.
Entä aselait? Abortit? Onko EU vihollinen vai liittolainen? Mitä Ruotsissa tapahtuu? Koska ne opettajat aseistetaan? Milloin Meksiko maksaa muurin rakentamisesta eteensä?
Asiaihmiselle mielialajohtajan tempoilu on painajaista. Alaisilta vaaditaan pysymistä johtajan linjoilla, mutta he eivät kykene pysymään perässä linjan vaihtuessa päivittäin. Jopa FBI:n johtajalta James Comeylta Trump vaati lojaaliutta ennen kuin erotti. FBI:n johtaja ei voi laillisesti luvata presidentille lojaaliutta, joten Comey lupasi rehellisyyttä. Se oli virhe.
Valkoisen talon viestintäjohtajia Trump on kuluttanut viisi. Obamalla heitä oli kahdeksassa vuodessa neljä.
Mielialajohtaminen ei toimi. Piste. Se saa asioita tapahtumaan lyhyellä aikavälillä, mutta johtaa kaaokseen ja jumiuttaa pitkällä aikavälillä.
Maailmanpolitiikassa eletään vaarallista aikaa, sillä Yhdysvaltain presidentti ei ole strateginen ajattelija. Kiukun ja ydinnapin välissä on pieni joukko Valkoisen talon voimahahmoja, kuten kansallisen turvallisuuden neuvonantaja ja kenraali H.R. McMaster. Jos joku suurista hahmoista eroaa, tasapaino järkkyy.
Turvallisuuden tunnetta ei lisää, että Trumpin kiukunpuuskien ulkopuolelle on rajattu oikeastaan vain yksi taho, Vladimir Putinin Venäjä. Putin vuoroin kerskailee ydinaseilla ja vuoroin kehuu Trumpia henkilökohtaisesti. Manipuloituihin vaaleihin valmistautuvalle Putinille ei tuota tuskaa ex-vakoojan, "petturin", myrkyttäminen Britanniassa jo toista kertaa hänen presidenttikaudellaan. Uskooko Trump todella, mitä Putin sanoo?
Mitä hän muka puhuisi Pohjois-Korean alistajan kanssa? Kumpaa miehistä hyödyttäisi hymyileminen valokuvassa toisen kanssa? Satanen vetoa, ettei tapaamista tule, mutta mitä siitä. Mielialajohtaja ei välitä todellisista tuloksista. Hänelle riittää vaikuttaminen mielialoihin.
Kirjoittaja on Lännen Median yhteistuotannon päätoimittaja.
Matti Posio
