Pystyykö enää mitään tehdä ilman tavoitehakuisuutta? Me aikuiset, kuten lapsemmekin, suoritamme päivän askareet läpi kerta toisensa perään, vuodesta toiseen. Onko mielikuvitukselle ja vapaalle tekemiselle enää aikaa ja paikkaa?
Työelämässä kilpailu joka saralla on kovaa tavoitehakuista. Tulosta täytyy tehdä alasta riippumatta. Ihmisistä tehdään robotteja ja joillain aloilla robotit jo suorittavat ihmisten työt.
Nuoret suorittavat kouluissa tietyt oppimäärät. Tavoitteita vuoden jokaiselle kuukaudelle riittää, jotta joskus valmistuisivat työelämään – suorittamaan heille annettuja työtehtäviä.
Lapsilla päiväkodeissa ja hoitopaikoissa päivät ovat hyvin rutiininomaisia. Toki rutiinit tuovat turvaa, varmuutta ja opettavatkin. Itse ainakin lasteni kanssa jutellessani hyvin usein vastaukset ovat hyvin samanlaisia, mitä päivän aikana on tapahtunut.
Uskallammeko ottaa enää riskejä, lähteä pois mukavuusalueeltamme. Mikä meitä motivoi suorittamaan kun perustarpeiden tyydyttäminen tuntuu riittävän nykyään liiankin usein?
Sama koskee hyvin läheistä asiaa itselleni, urheilua. Lajista riippumatta hyvin moni asia menee suorittamiseksi, varsinkin huipputasolla. Harjoitellaan välttämään virheitä, toimimaan konemaisesti ja tehdään juuri se mikä riittää, ei yhtään enempää. Osaammeko enää ylittää mukavuuden rajaa?
Olisi hienoa nähdä miten maailma pyörii kun hieman vaihtaisimme asetelmia. Lähtisimme pois omalta mukavuusalueeltamme kokeilemaan rohkeasti.
Maailma saattaa aueta aivan eri silmin, kun vain uskaltaa tehdä asioita edes hetken hieman toisin. Suorittamiseen voi tulla aivan uusia ulottuvuuksia. Ylität itsesi opit itsestäsi uusia puolia, joita et tiennyt olevankaan.
Lähde rikkomaan rutiinisi. Aloita vaikka joka aamuisesta aamupalasta. Koita jotain muuta kuin tuttua kahvia ja ruisleipää. Siirry suorittamisesta improvisaatioon. Nauti elämästä ilman kaavamaista puurtamista päivästä toiseen.
Tuomas Nieminen
pikaluistelun maajoukkuevalmentaja